Virva Talonen ja Esete Sutinen keskustelivat lokakuussa 2018 tekstistä, koreografiasta, kirjoittamisesta ja tanssijan praktiikasta.
Virva Talonen: Kuka olet?
Esete Sutinen: Olen helsinkiläistynyt tanssitaiteilija, työskentelen laaja-alaisesti tanssijana ja esiintyjänä erilaisissa tanssin, performanssin ja teatterin risteymissä. Olen tekijänä kiinnostunut kehollisuuden artikulaatiosta sekä vapauden teemoista ja empatian voimasta.
V.T: Mitä ajattelet tekstistä, koreografiasta ja kirjoittamisesta tanssitaiteilijana?
E.S: Minua on aina kiehtonut näiden kolmen välinen suhde. Olen tehnyt freelancetanssijana töitä yli viidentoista vuoden ajan, ja useissa yhteistöissä kirjoittaminen ja teksti ovat olleet luonteva ja myös olennainen osa koreografista työskentelyä. Työskentely tekstin kanssa on aina ollut tervetullut ja innostava haaste.
Yksi merkityksellinen näkökulma tekstiin ja koreografiaan minulle syntyi jo varhaisessa vaiheessa uraani, kun sain työskennellä koreografi-tanssija Juho Saarisen kanssa. Syntymästään kuuro Saarinen on valmistunut tanssijaksi Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta vuonna 1993. Hän kertoi teosprosessimme alussa, että viittomakieli ja suomen kieli eivät ole samaa kieltä, vaan ne eroavat toisistaan suuresti. Viittomakielellä on oma kielioppinsa, ja sen taivutusmuodot ja sanajärjestykset ovat erilaiset kuin puhutun kielen. Viittomakieli on hyvin visuaalista. Kun puhuessa voi tuottaa ja kuulla vain äänteen kerrallaan, viittoessa voi tuottaa ja nähdä useita samanaikaisia viestejä.
Työskentelin Juhon toteuttamassa YOZYOR (2006) teoksessa, mikä oli itselleni silmiä avaava ja mielenkiintoinen projekti suhteessa tanssin (kielen), tekstin, viittomakielen ja koreografian teemoihin. Projektissa merkittäviä olivat koreografian tekstuaalisuuden ja viittomakielen koreografisten elementtien kanssa tehdyt käytännön kokeilut. Näiden välisten synergioitten luominen ja ilmeneminen eri tavoin kohti vuorovaikutteista kudosta olivat kiehtova matka kulkea Juhon kanssa. Prosessin aikana syntyivät pohdinnat tekstin, kielen, kirjoittamisen ja koreografian erilaisista merkityssuhteista sekä näiden suhteiden rakentumisista kerroksellisuudeksi. Näiden kerroksellisuuksien tutkiminen jatkuu yhä tanssijantyön praktiikassani.
Kun olen työskennellyt Virva sinun kanssasi, kirjoittaminen ja teksti ovat olleet, liikkeen lisäksi, olennainen osa koreografista praktiikkaa ihan meidän ensimmäisestä yhteistyöstämme (Omistuskirjoitus, 2005) asti. Teksti ja kirjoittaminen stimuloivat ja tuovat enemmän näkökulmia ja ulottuvuuksia teosprosesseihin.
Mutta todettakoon, että samaan aikaan nautin suunnattomasti myös koreografisesta työskentelystä, jossa tekstiä ja kirjoittamista ei välttämättä käytetä työkaluina, vaan pääosassa on liike, kehon painovoiman ja ulottuvuuksien tutkiminen tila-aika-suhteessa. Minusta on ollut antoisaa, että olen urallani saanut tutustua erilaisiin työskentelytapoihin ja olen saanut navigoida niiden välillä erilaisten tekijöiden kanssa. Se on antanut paljon perspektiiviä ja konkreettisia työkaluja taiteen tekemisen praktiikkaan.
V.T: Miten työskentelet tanssijana kehollisuuden ja tekstin kanssa?
E.S: Minusta kehollisuus ja teksti resonoivat aina keskenään. Esimerkkinä voisi olla harjoitustilanne, jossa tehdään ajatuksenvirtakirjoitusta, josta lähdetään liikeimprovisaatioon ja palataan taas kirjoittamaan uudestaan. Itselleni teksti ja liikeimprovisaatio linkittyvät alitajuisesti toisiinsa ja syöttävät informaatiota vastavuoroisesti. Teksti päätyy keholliseksi koreografiaksi, ja yhtä lailla liike itsessään tuottaa kehon sisäistä tekstiä, joka voidaan kirjoittaa ulos. Minulle liike on samanarvoinen informaation lähde kuin kirjoitettu teksti.
Teosprosessissa koen, että käyn itseni kanssa keskustelua, jossa puhutaan, pohditaan erilaisia vaihtoehtoja ja tehdään ehdotuksia. Minulle tämä keskustelu on sisäistä dialogia. Koen että tämä sisäinen dialogi on minussa syntyvää tekstiä, joka kirjoittautuu ulos kehollisen liikekielen kautta.
Minulle sisäinen dialogi on tarpeellinen työkalu, kun esimerkiksi harjoitustilanteessa tulee ulkoinen ohje, miten joku tietty kohtaus viedään eteenpäin, eikä ohje toimikaan minulle. Silloin tukeudun omaan sisäiseen dialogiini ja voin löytää oman reittini tavoittaakseni sen, mitä koreografi tai ohjaaja haluaa. Joskus nämä tilanteet voivat olla hyvinkin haastavia, mutta aina ratkaisu löytyy sisäisen dialogin kautta.
V.T: Voisiko sisäinen dialogi olla eräänlainen tanssijan vapaus tehdä niin kuin haluaa?
E.S: Kyllä voi. Tai niin olen alkanut sitä etenkin viime vuosina ajattelemaan. Voidaan päätyä koreografin haluamaan lopputulokseen, mutta usein saattaa käydä myös niin, että sisäinen dialogi ja tanssijan vapaus vievätkin koreografista prosessia uusille reiteille. Nämä uudet reitit voivat viedä kohtausta tai koko teosta seuraavalle tasolle.
Itse asiassa tuntuu siltä, että minulla on aina ollut tuo sisäinen ääni, mutta en ole ehkä osannut tai uskaltanut kuunnella tai luottaa siihen, varsinkaan urani alkuvaiheessa. Vuosien aikana olen rohkaistunut kuuntelemaan omaa sisäistä ääntäni ja olen myös oppinut luottamaan siihen. Koen, että se on aina ollut tietyllä tapaa vaistonvaraista. Ajattelen, että tanssijan sisäinen vapaus on myös konkreettista itsemääräämisoikeutta harjoitustilanteessa. Tanssijan täytyykin olla ajatteleva, analyyttinen ja aktiivinen tekijä suhteessa koreografiseen työskentelyyn. Omalla ainutlaatuisella persoonallaan hän tuo vaistonvaraisesti ja tietoisesti lisää sisältöä teokseen omien merkityssuhteidensa kautta.
V.T: Millaisissa prosesseissa olet erityisesti työskennellyt tekstin parissa?
E.T: Olen tehnyt pitkään yhteistyötä Petri Kekonin, Sonya Lindforsin ja sinun kanssasi. Petri on lähtökohtaisesti kirjoittanut teostensa tekstit itse, mutta hän on aina jakanut meidän tanssijoiden kanssa ajatuksiaan teoksen teemoista ja niiden merkityssuhteista teoksen maailmaan. Niistä keskustellaan yhdessä ja teoksen tekemisen polkuja ja rakenteita pohditaan ja rakennetaan yhteisvoimin harjoitusprosessin aikana.
Minua on aina kiehtonut se, miten Petri ajattelee liikkeestä ja kehollisuudesta. Mielestäni hän tuo sen todella runollisesti esiin teostensa teksteissä, oli se sitten käsiohjelmassa tai osana teoskokonaisuutta. Usein hänen teksteissään onkin voimakkaita kaikuja harjoitustilanteista sekä tanssijoiden kanssa käydyistä keskusteluista ja yhteisistä havainnoista.
Sonyan kanssa olen tehnyt mustuutta käsittelevän teossarjan (Noir?, Noble Savage, Cosmic Latte) vuosien 2012-2018 aikana. Näissä kaikissa kolmessa teoksessa teksti on ollut tärkeässä osassa kokonaisuutta. Tekstit on kirjoitettu ja työstetty, yhdessä ja erikseen, työryhmän kesken. Nämä teokset ja niiden sisältämät tekstit ovat muuttaneet voimakkaasti minua ja suhdettani sekä tanssijantyön praktiikkaan että taiteen tekemisen tapoihin. Teosten teemat ja sisällöt perustuvat osittain omaan elettyyn todellisuuteeni mustana naistaiteilijana suomalaisessa taidetanssikontekstissa.
Noir? -teoksessa jokainen esiintyjä kirjoitti omasta henkilökohtaisesta suhteestaan mm. identiteettiin ja välitilassa olemiseen. Minulle haastavinta ja koskettavinta prosessissa oli henkilökohtaisten tekstien kirjoittaminen ja niiden puhuminen yleisölle omana itsenäni. Kun puhuin tekstiäni yleisölle, asetin itseni tilanteeseen, jossa koin olevani haavoittuvassa ja hauraan paljaassa tilassa. Tämän kokemuksen myötä tunnen olevani vahvemmin kiinni itsessäni sekä esiintyjänä että persoonana.
Noble Savagessa kirjoitetun tekstin puhuminen näyttämöllä oli haastavaa. Fiktiivisten henkilöhahmojen kautta puhuminen ja lukudraamanomaisen kohtauksen läpivieminen näyttämöllä oli itselleni vaikea tie. Korvaamatonta apua sain työryhmän jäseniltä ja heidän avullaan minulle avautuivat puheen ja äänenkäytön tuottamiseen tarvittavat erilaiset tekniset ja konkreettiset työkalut.
Sinun kanssasi työskennellessä prosessin viitteellisenä lähtökohtana on ollut usein novelli tai romaani. Sen jälkeen on sitten tullut oman tekstin tuottamista osana harjoitusprosessia (teostrilogiassa Second Hand Shop – toisen käden kauppa, 2006, Rush Man, Waiting Mind – Ajankäyttöopas vasta-alkajille, 2008, Poikkeustapauksia – Special Cases, 2009). Koreografisessa työskentelyssä olemme käyttäneet mm. tajunnanvirtakirjoitusta ja liikeimprovisaatioharjoitteita. Vakiovieraita (2012) -teoksessa, joka on viimeisin yhteistyömme tanssija-koreografi-positioilla, käytimme koreografisena työkaluna harjoitetta, jossa olemme piirtäneet omaa päivittäistä reittiämme, esim. koti- ja työmatkaa, ja lähteneet viemään sitä kohti kehollista koreografiaa. Näitä harjoitteita olen sittemmin käyttänyt myös omassa koreografisessa työssäni. Ne ovat olleet työskentelyssäni enemmänkin virittäytymisen keinoja liikkumiseen tila-aikasuhteessa kuin itse teoksen työvälineitä.
Täysin uusi tekemisen tapa, johon pääsin sukeltamaan, oli viime vuonna sinun koollekutsumassasi Pelon ja Empatian Kartat (2017) -teoskokonaisuudessa. Aloitin siinä ensimmäisen oman koreografisen työskentelyni, mikä jo itsessään oli haastava ja mielenkiintoinen aluevaltaus. Olin monta vuotta haaveillut ja pohdiskellut oman koreografisen työn aloittamista mutta se viivästyi aina tanssijantöiden ja teoksen tuotantorahoituksen puutteen vuoksi. Olin luonnollisesti iloinen ja innostunut kun kysyit minua mukaan projektiin.
Pelon ja Empatian Kartat -projektissa oli yhteensä viisi naistaiteilijaa ja taiteellinen työskentelymme perustui jakamisen praktiikkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että samaan aikaan kun työskentelimme omien osioidemme parissa, jaoimme koko ajan osioidemme teemoja, ideoita ja työskentelytapoja toisillemme. Kävimme paljon keskusteluja niistä, yhdessä ja erikseen. Olimme katsomassa toistemme harjoituksia, teimme ehdotuksia, mietimme ongelmakohtia ja annoimme vaihtoehtoja niiden ratkaisemiseksi. Näillä keinoin pyrimme viemään jokaisen omaa osiota yhdessä eteenpäin. Tämä jakamisen praktiikka oli ehdotuksesi työskentelymetodiksi ja se tuntui piristävältä, kutkuttavalta ja haastavalta. Olihan teoksen tekeminen koreografin positiosta käsin itselleni uusi kokemus.
Kun pohdin, millainen merkitys sisäisellä dialogilla oli suhteessa tanssijana toimimiseen versus koreografina työskentelyyn tässä projektissa, mieleeni nousee voimakkaita muistikuvia jakamisen hetkistä Kajaanin residenssissä. Tuntuu, että sisäinen dialogini oli tässä työssä enemmän suhteessa jakamisen praktiikkaan kuin koreografiseen työhöni. Työskentely koreografina sooloteoksen parissa tuntui itselleni soljuvalta, orgaaniselta ja yllättävän helpolta. Sisäinen dialogi oli voimakkaasti läsnä etenkin jakamisen hetkillä silloin, kun keskustelimme koreografisesta työstäni ja siihen liittyvistä tematiikoista sekä äänisuunnitteluun ja visuaaliseen maailmaan liittyvistä kysymyksistä.
Jakamisen praktiikka oli itselleni yhtäältä lohdullinen ja toisaalta haastava kokemus. Se on jäänyt vahvasti resonoimaan ja se on myös antanut paljon työkaluja taiteentekijänä toimimisessa. Jakamisen praktiikka on ollut esimerkki yhdestä tekemisen tavasta, jota en osannut toivoa, mutta joka on ollut monella tapaa hyvin merkityksellinen ja josta ammennan edelleen tanssitaiteilijan työssäni.
V.T: Millaisista teksteistä, kirjoituksista, koreografioista ja praktiikoista olet itse kiinnostunut?
E.S: Mielestäni olisi kiinnostavaa nähdä erilaisia kehoja tanssin ja koreografian kontekstissa, koska se lisää monimuotoisuutta ja tuottaa myös uudenlaista tanssia ja tekstiä. Tämä pätee myös eri taiteenalojen tuottamiin narratiiveihin ja kuvastoihin. Monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta kaipaisin myös institutionaalisella ja rakenteellisella tasolla niin koulutuksessa kuin taiteen ammattikentälläkin.
Minusta on arvokasta, että tämän päivän tanssiteoksissa on myös poliittista ja yhteiskunnallista aspektia. Tanssitaiteilijan praktiikassani minulle on tällä hetkellä tärkeintä työskennellä kohti inklusiivisempaa näyttämöä. Tämä on mielestäni mahdollista intersektionaalisia feministisiä praktiikoita käyttäen. Tässä kohtaa koen tärkeinä työkaluina kysymykset vapaudesta sekä empatian ja armollisuuden voimasta.
Tanssijan näkökulmasta on ollut palkitsevaa ja antoisaa työskennellä työryhmissä, joissa on pyritty hierarkiattomaan työskentelytapaan. Kaikki työryhmän jäsenet työstävät teosta yhdessä tasavertaisina tekijöinä kohti lopputulosta, jonka jokainen voi allekirjoittaa. Usein näissäkin tekemisen tavoissa lopullisen vastuun kantaa koreografi, ohjaaja tai koollekutsuja. Näissä prosesseissa jää kuitenkin tunne siitä, että valmistunut kokonaisuus on meidän kaikkien yhteinen.
Esete Sutinen
Teosviitteet:
YOZYOR. Koreografia: Juho Saarinen. Esiintyjät: Juho Saarinen ja Esete Sutinen. Äänisuunnittelu Rasmus Mallberg. Valosuunnittelu: Juuso Voltti. Alppisali, Helsinki. Ensi-ilta 27.9.2006.
Omistuskirjoitus. Koreografia: Virva Talonen. Esiintyjät: Eero Vesterinen, Esete Sutinen, Vera Tegelman, Sofia Ylinen ja Jarkko Mandelin. Valosuunnittelu: Matti Jykylä. Teatterisali, TeaK, Helsinki. Ensi-ilta 4.2.2005.
NOIR? Työryhmä: Sonya Lindfors, Ima Iduozee, Deogracias Masomi, Esete Sutinen, Erno Aaltonen, Hannu Hauta-aho. Zodiak – Uuden tanssin keskus, Helsinki. Ensi-ilta 29.11.2013.
NOBLE SAVAGE. Työryhmä: Sonya Lindfors, Esete Sutinen, Deogracias Masomi, Ima Iduozee, Julian Owusu, Aamira Khalifa, Erno Aaltonen, Jussi Matikainen, Aino Koski, Sanna Levo, Laura Jantunen, Timo Wright. Zodiak – Uuden tanssin keskus, Helsinki. Ensi-ilta 19.4.2016.
COSMIC LATTE. Työryhmä: Sonya Lindfors, Deogracias Masomi, Ima Iduozee, Pauliina Sjöberg, Geoffrey Erista, Erno Aaltonen, Jussi Matikainen, Sanna Levo, Esete Sutinen. Zodiak – Uuden tanssin keskus, Helsinki. Ensi-ilta 15.5.2018.
Second Hand Shop – toisen käden kauppa. Koreografia: Virva Talonen. Tanssi: Sofia Karlsson, Esete Sutinen, Vera Tegelman. Visualisointi: Matti Jykylä. Koko Teatteri, Helsinki. Ensi-ilta 8.12.2006.
Rush Man Waiting Mind – Ajankäyttöopas vasta-alkajille. Koreografia: Virva Talonen. Tanssi: Sofia Karlsson, Esete Sutinen, Vera Tegelman. Visualisointi: Matti Jykylä. Ääni: Jaakko Kujala. Zodiak – Uuden tanssin keskus, Helsinki. Ensi-ilta 24.4.2008.
Poikkeustapauksia – Special Cases. Koreografia: Virva Talonen. Tanssi: Sofia Karlsson, Esete Sutinen, Vera Tegelman. Valo, skenografia, video: Matti Jykylä. Ääni: Jaakko Kujala. Helsingin Juhlaviikkojen tilausteos. Kiasma-teatteri, Helsinki. Ensi-ilta 26.8.2009.
Vakiovieraita – Regular Guests. Koreografia: Virva Talonen. Tanssi Esete Sutinen, Vera Tegelman, Virva Talonen. Skenografia: Raisa Kilpeläinen. Musiikki: PK Keränen, Jaakko Kujala. Äänisuunnittelu: Jaakko kujala. Täydenkuun Tanssit – Nykytanssifestivaali, Pyhäsalmi. Ensi-ilta 23.7.2012.
Pelon ja Empatian Kartat. Kokonaisdramaturgia: Virva Talonen ja työryhmä (Johanna Karlberg, Jenni Koistinen, Esete Sutinen, Nanni Vapaavuori). Valo- ja tilasuunnittelu: Nanni Vapaavuori. Tekniikka: Tuomas Laitinen. Ääniajo: Juho Hannikainen. Kajaanin Taidemuseo ja Generaattori-näyttämö, Routa Company, Kajaani. Ensi-ilta 17.11.2017.