Miehet olettavat minun pelkäävän heitä. Minäkin oletan pelkääväni heitä, mutta silti jään olemaan heidän lähistölleen. Sitten vain oleilemme ja meillä on ihan hauskaa.

VENETSIA –SARJA

Maaliskuussa 2008 Heli Meklin, Eeva Muilu ja Laura Pietiläinen viettivät 10 päivää residenssissä Venetsian Teatro Fondamenta Nuovessa. Taiteilijat ovat pysähtyneet ajattelemaan vuoden takaisia kokemuksiaan Venetsiassa ja julkaisevat tässä kukin yhden kirjoituksen ja residenssiaikana luomansa videon.

Olemista Venetsiassa ja Venetsian kaltaisessa paikassa

Työskentelin Eeva Muilun ja Laura Pietiläisen kanssa residenssissä Venetsian Teatro Fondamenta Nuovessa. Kiinnostuksemme tänä aikana muotoutui olemisen, yhdessä olemisen ja havaitsemisen kysymysten ympärille. Pohdimme taideteoksen mahdollisuutta toimia kohtaamisen ja uudenlaisen olemisen avautumisen paikkana.

Työskentely Venetsiassa koostui teatteritilassa tehdyistä harjoituksista, kävellen tapahtuneista siirtymisistä kodin ja teatterin välillä, unien näkemisestä ja niiden ylöskirjaamisesta ja jakamisesta aamiaisella, Venetsian lähestymisestä videokuvan kautta, kirjoittamisesta, keskustelemisesta ja reflektoimisesta, sekä kahdesta esityksestä.

Aikaa jolloin työskentelimme tai emme työskennelleet tuntui hankalalta tai turhalta erottaa vaikka olisin välillä niin halunnutkin. Työstämiemme asioiden olemukseen ja näin ollen myös työskentelyymme liittyy jonkinlainen epämääräisyys.

Olen poiminut muistiinpanojani tuolta ajalta, sekä kirjoittanut muistoja työskentelystämme ja tätä kautta pyrin avaamaan työskentelyämme minun näkökulmastani. Osa näissä teksteissä esiintyvistä asioista on tullut havaituksi unessa, osa hereillä olemisen aikana.

PIENI KASVAVA ASIA

Se pieni kasvava asia. Joku sanoo että voitaisiin juhlistaa kun kello kahdelta se on päässyt jo tiettyyn mittaan. Mietimme kaikki yhdessä että mikä siitä on tulossa. Sen yläpää on punainen ja se pilkistää veden päällä jo. Pieni kasvava asia on myös liskon aihio. Vähän läpinäkyvä. Sitä luultiin että se oli kuollut. Sitten se uudestisyntyi. Huolehdin siitä ja ymmärrän että se on jotenkin tärkeä minulle.

ALOITTELIJA

Minusta tuntuu että minun täytyy todella asettua olemisen äärelle jotta pystyisin tunnistamaan maailman tapahtumisen mahdollisia suuntia. Tuntuu kuin olisin aloittelija, niin yksinkertaista täytyy kaiken kaikessa olla.

OMITUISET KAHVIKUSTUT

Olen lavalla ja halvaantuneessa tilassa. Mikään mitä edes ajattelen aloittavani, ei tunnu merkitykselliseltä enkä saa liikuttua lainkaan. Näen Lauran katsomotilassa Eevan oranssi pipo päässään. Näyttää kuin hänellä olisi meneillään jonkinlaiset kahvikutsut. Muita osallistujia en näe, mutta jotain vaikuttaa olevan läsnä ja tapahtuminen näyttää mukavalta. Suuntaan osanottohaluani oletettujen kutsujen suuntaan.

KOKEILE NYT KUITENKIN

Kaksi harmaata eläintä, ne ovat krokotiilejä. Pentukrokotiilejä. Ne ovat Lauran. Venetsian kaltaisessa paikassa aukion poikki tulee yksi harmaa eläin, ehkä lohikäärme. Eläimet alkavat rähinöidä ja minä jään rähinän keskelle. Sanon että nyt lopetetaan, mutta Laura ehdottaa, että kokeile nyt kuitenkin. Jään. On pelottavaa, mutta myös kiehtovaa olla tappelun keskellä. Kitoja, kynsiä ja paljon minua voimakkaammilta vaikuttavia olioita.

JATKUVASSA MUUTOKSEN TILASSA

Teemme puolen tunnin harjoitusta yhdessä olemisesta taas. Huomio jatkuvassa muutoksen tilassa ja sen tarkastelusta mistä käsin sitä hahmottaa. Tärkeältä tuntui yksinkertainen huomio, että yhdessä olemisessa ei ole vain yksi osapuoli vaan kaksi tai useampi, joista jokainen on vastuussa reaktioista, toiminnoista, olemisesta, tilanteesta jne. Se tuntui helpottavalta.

SAATANALLISET JA VIITALLISET MIEHET

Tapaan venetsialaisella kujalla mustanpuhuvia miehiä, joita kuvailen ”saatanallisen” oloisiksi. Miehet olettavat minun pelkäävän heitä. Minäkin oletan pelkääväni heitä, mutta silti jään olemaan heidän lähistölleen. Sitten vain oleilemme ja meillä on ihan hauskaa.

Toisena hetkenä vastaan kävelee mies gondolikuskityyppisessä hatussa ja pitkässä mustassa liehuvassa viitassa. Massimo sanoo että hän on arkkitehtuurikoulun pitkäaikainen professori ja tunnettu hahmo Venetsian yöelämässä ja että hänellä on paljon naisia. Minäkin haluaisin tutustua häneen.

POIKA JA PYLLY

Näen että Eeva kantaa lavalle reppuselässä jotakin poikaa. Poika näyttää ratsastavan Eevalla kovaa vauhtia kuin jossain turnajaisissa. Pojan housut ovat valuneet niin että pylly näkyy osittain. Alan koiran tavoin haukkua tuota paljasta pyllyä. Ajan takaa pyllyä ja haukun ja yritän kai myös purra siitä palan. Seuraavana päivänä hävettää, tuntuu tyhmältä ja haluan olla pieni enkä yhtään esillä enää koskaan.

OLEMISEN MAHDOLLISUUKSIEN LAAJENTAMINEN

Yritin mennä sitä kohti mikä on oleellista juuri nyt. Tämä tuntui oikealta suunnalta. Näyttäisi siltä että minun täytyy asettaa itseni jotenkin olemisen äärelle ja tunnistaa asioiden tapahtumista. Tällöin olemisen laajat mahdollisuudet tulevat näkyväksi ja eläväksi minulle ja minussa.

IRVISTELYÄ JA JALKOJEN HEILUTTELUA

Tilanne jossa olen kahden miehen kanssa lavalla. Molemmat katsovat minua odottaen jotakin ohjetta tai impulssia että mitä tehdä. Kysymys tuntuu olevan lähempänä sellaista, että millaista tapahtumaa meidän täytyisi nyt tehdä, kuin että kuinka olemme.

Kysymys tarkentuu sen ympärille että liikutetaanko jalkoja vai irvistelläänkö. En tiedä miksi olemme siinä. Yritän olla. He katsovat minua vaikka katson muualle. Miehet olettavat juuri minun tietävän.

Olen kutsunut heidät esitykseen ja mietin tarkoittaako se sitä että olen jatkuvasti vastuussa siitä kuinka meidän kaikkien tulisi olla vai voisimmeko yhdessä ottaa vastuun tilanteen neuvottelemisesta. Miesten jättäminen epätietoisuuteen kaikkien katsottavaksi tuntuu kuitenkin väkivaltaiselta ja mietin, kuinka voisin pelottavan epätietoisuuden sijaan luoda rohkaisevan ”mahdollisuuksien epätietoisuuden”.

TV

Italialainen katolinen paikallis-TV on kuvannut minua makaamassa teatterin lattialla heiluttelemassa jalkojani. Jaloissa on ruudulliset kengät ja ruudulliset sukat. Seuraavassa kuvassa teatterin tiedottaja tekee jotain kontakti-improvisaation näköistä Lauran käsien kanssa. Ajattelen että näyttääpä hörhöltä.

VUORELLE LENKKEILIJÄT

Ihmiset juoksevat, siis lenkkeilevät vuorta ylös. On paljastumassa joku rikos. Se liittyy siihen että ihmiset juoksevat vuorta ylös. Näytetään että kaikki tietyt henkilöt lenkkeilevät vuorelle päin ja se on jotenkin avainjuttu.

NÄKÖJÄÄN EI UNIA

Unessa ajattelen että näköjään tänä yönä en näe mitään unta. En tunnista että olenhan jo nähnyt vaikka mitä unia. Olen pettynyt kun ajattelen ettei tule mitään kirjoitettavaa.

Heli Meklin

Venice through Heli’s eyes:  ”Marco Polo’s house  – Havaintoja turismista”

Heli Meklin, Eeva Muilu ja Laura Pietiläinen työskentelevät itsenäisinä taiteilijoina ja ovat yhdessä kiinnostuneita pohtimaan olemista ja havaitsemista koskevia kysymyksiä. He hakeutuvat itselleen uusiin ympäristöihin asettuakseen herkemmin suhteeseen vieraan ja totutun kanssa sekä kokeakseen olosuhteiden vaikutuksen asioiden ilmenemiselle.