Havainnoin sellaisia asioita kuin liskon olemus. Kuinka sen maha on asettunut maata vasten. Ja jännitys ja energian suunta sen kehossa on kun se lähtee liikkeelle. Tunnen tämän myös omassa kehossani.

Presidentin koreografiassa on paljon sääntöjä, joita noudattamalla minusta tulee kankea tai ylivirittynyt esiintyjä.

AFRIKKA-SARJA

Maaliskuusta toukokuuhun 2009 Heli Meklin, Eeva Muilu ja Laura Pietiläinen olivat taiteilijaresidenssissä suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskus Villa Karossa, Beninissä, Länsi-Afrikassa. Tässä sarjassa he kirjoittavat kukin kokemuksistaan ja näyttävät videoita kahden kuukauden matkasta paikkaan, joka pysäytti heidän ulkoisen liikkeensä.

Havaintoja ja kohtaamisia Beninissä 1-11

1) HERÄÄ JA ALKAA TAPAHTUA

Aluksi yritän olla suunnitelmallisempi tehtävien kanssa, mutta sitten alkaa tuntua että se asettaa esteitä jonkin toisenlaiselle tapahtumiselle, jota en haluaisi ohittaa.

Herää ja antaa tapahtua. Aha, nyt on sitten tällaista.

Molempiin liittyy paljon hyväksymistä ja hereillä olemista asioiden ilmenemiselle. Tällainen oleminen tuntuu nyt mahdollistavan monenlaisia asioita.

2) FARAFINAN PUU

Ravintola Farafinan edessä on korkea, hentorakenteinen puu, jolla näyttää olevan kädet levällään ylhäällä pään päällä. Puu on taukoamatta aaltoilevassa liikkeessä. Tulen aika pian läheiseksi puun kanssa.

3) KOLME

Lähdemme kohti pohjoista pian kolmen koiran tapahtuman jälkeen. Samalla bussilla pohjoiseen matkustaa kolme nuorta tyttöä. Nigeriasta, Burkina Fasosta ja Beninistä. Tytöt matkaavat vastaanottokeskukseen, jossa huolehditaan heidän kaltaisistaan perheidensä myymistä tytöistä. Istumme bussissa peräkkäin. Taukopaikoilla seisoskelemme ryhmässä. Jaamme eväät. Tytöt tarjoavat paistettua jamssia ja me kolme banaaneja ja akasaa.

4) ERÄS HAVAINNOINTITEHTÄVÄ

Olemme asettaneet yksinkertaisen havainnointitehtävän josta kirjoitan muistiinpanoja.

Aloitettaessa huomaan siirtyväni ”havaitsemisen tilaan”. Se tuntuu kehossa jonkinlaiselta ”laajennetulta tilalta”. Että olen jollakin tapaa kokonaisena yhteydessä. Mietin onko juuri tällainen havaitsemisen tila oleellisempi kuin jonkin toinen tila?

Havaitsen tilassa olemista. Voin olla missä vain olemassa ja kaivautumassa ääretönulotteiseen tilaan. Tekee mieli astua vielä syvemmälle vaikkapa keskeltä puun latvan tilaa. Koen että nousen ylöspäin ja oikealla kädellä ja kyljellä avaan pääsyäni. Olen kuitenkin maan tasolla.

Havainnoiminen tulee raskaaksi kun siihen liittää ajatuksen päämäärästä tai toivetta jonkinlaisesta havaintojen merkityksellisyydestä ja painokkuudesta. Tulee tulkintaa ja havaintojen arvottamista.

Meren ja talon välissä nurmikolla tulee voimakas kokemus tässä olemisesta, johon liittyy havainto ”jostakin”. Tulee ajatus tai kokemus jonkinlaisesta kulissista, mutten tiedä kulissin kokoa. Taustalla on jotakin joka odottaa näkyväksi tulemista.

Äänimaisemakin luo tunteen jonkin peittymisestä. Sellaisesta että ei huomaa jotakin oleellista joka on oikeasti ihan tässä läsnä.

Vihreä väri näyttäytyy voimakkaana. Vihreää on kaikki kasvillisuus. Abdullai pukeutuu melkein aina vihreään. Ostin vihreän kankaan. Näin uuden vihreän linnun.

Luonto. Viimeiset kuukaudet olen ollut voimakkaasti olemassa ratikassa. Nyt olen ihan toisenlaisessa tilassa. Ihan toisenlaisessa. Ihmeellistä.

5) MYRSKYT

Myrskyn aikana tulee erilaisia tiloja tuulen mukana mereltä päin. Ne tuntuvat metrien ja sekuntien tai minuuttien mittaisilta alueilta. Toiset ovat tiiviimpiä. Toisissa tulee tilaa ympärille.

Jyrinöiden ja tuulen jälkeen ja ennen jossain välissä on tyhjiön kokemus. Että on kelluvassa tilassa. Että mitään ei tapahdu, muttei voi levätäkään, täytyy vain odottaa.

Kuva muodostuu rakeista. On ihan pimeää enkä näe miten asiat ja esineet suhtautuvat tähän, mutta pimeys silmät auki ja kiinni näyttää rakeiselta. Silmät kiinni näkyy valoisien tilojen vaihtelemista ja välkkymistä. Tämä tapahtuu erityisesti näkökentän laidoilla.

Erään myrskyn aikana pimeässä näen näkökenttään ilmaantuvia mustien teini-ikäisten lasten naamoja. Naamat näkyvät sekä silmät auki että kiinni. Naamojen estetiikka on jotenkin graafinen.

Usein myrskyn aikana ajattelen togolaisessa kylässä olleita hautajaisia. Juhlaan oli järjestetty ”hyvä ilma joka ei häiritse hautajaisten viettoa”.

Paine ja tapahtumattomuus järjestetyssä ilmassa tuntuivat samanlaiselta kuin myrskyn silmä.

6) ABDULLAI

Abdullai tulee vastaan portaiden alapäässä ja pyörittelee silmiä ja nauraa ja sanoo että hoh-hohh, ”pas de lumiere ce soir”. Olin juuri kysynyt Kailta että miksi generaattori laitettiin pois päältä koska olin närkästynyt kun generaattorisähkönkin tulo lakkasi juuri kun olin laittanut föönin seinään ja puhelimen ja kameran akun lataukseen. Kai sanoi että generaattori laitettiin pois päältä koska nyt kaupungin sähkökin on palannut, mutta sitä ei vaan ole vielä laitettu päälle. Mutta että kohta laitetaan. Ajattelen selittää tämän Abdullaille, mutta tuntuu että siinä on liikaa aikamuotoja.

Sanon Abdullaille vain, että Kai juuri sanoi että on sähköä. Abdullai sanoo että ai nytkö on sähköä? Molemmat selvästi näemme että nyt ei ole sähköä.

Sitten Abdullai sanoo että generaattori ”prumppurprum”. Että ei siis ilmeisesti oikein toimi. Ymmärrän kuitenkin että toimii ehkä sitten taas kun on ihan pimeää.

Sanon että okei, ”we’ll see”. Abdullai kuulee että ”merci” ja vastaa että ”merci mademoiselle”. Minä vastaan että ”merci merci monsieur”.

7) PERSPEKTIIVEISTÄ

Näen parvekkeelta rannalla olevat sienet. Poimin yhden sormieni väliin ja laitan suuhun.

8) PRESIDENTTI HALOSEN KOREOGRAFIA

Villa Karon aulassa päivällisen jälkeen presidentti Halonen kysyy minulta missä on turvamies? Etsin katseella turvamiestä ja kun löydän, sanon että odottakaa hetki. Palaan turvamiehen kanssa presidentin luokse. Presidentti antaa käsilaukkunsa hänelle. ”Laukunkantajaa tarvitsin.”

Presidentin koreografiassa vallitsee rennolta ja hassuttelevalta vaikuttava olemisen tila, jossa kaikilla osallistujilla näyttäisi olevan lupa koetella vallanpitäjään yleensä liitettäviä olemisen, käyttäytymisen ja lähestymisen tapoja. Koreografiaan osallistujat näyttävät haluavan pitää yllä tätä tilaa ja olla mukana jonkinlaista yhteisyyttä luovassa vallan, julkisuuden ja kotoisuuden pelissä, mutta ovat koko ajan herkillä, koska se mistä hassutellaan ja kuinka kauan, on lopulta kuitenkin koreografin määrittelemää.

Presidentin vierailun koreografiassa on paljon puhumattomia sääntöjä, joita yritän tavoittaa. Ja paljon puhuttuja sääntöjä, joiden alkuperät ja motiivit ovat minulle epäselviä. Ja paljon itselle hankalia sääntöjä joita en ymmärrä kyseenalaistaa ja joita noudattamalla minusta tulee kankea tai ylivirittynyt esiintyjä.

9) YÖN JA PÄIVÄN EROT

Teen tehtävän jossa tarkkailen yön ja päivän eroja ja kirjaan niitä ylös.

1) Yö.
Katson parvekkeelta ja siirryn pihalle. / Pelottaa että puskissa on joku nukkumassa. / Ajattelen että joku katsoo minua ja kokee uhkaavana kun minä katson häntä. / En näe puskiin. / Sellainen että nyt pitäisi olla joku hyvä syy kulkea täällä tai sitten ei ollenkaan. / Abdullai tulee kysymään että mitä? Sanon että työskentelen. ”20 minute promenade”. / Sitten harhailen etupihalla ja siinä on ihan hyvä olla. / Mutta käsilaukku olalla pimeässä puutarhassa harhailu tuntuu kuitenkin oudolta.
Seison keskellä tietä. / Pimeys alkaa tuntua tunteena iholla tässä. / Kävelen Villa Karon pihaan ja minua tarkkaillaan vahtimajasta. / Kävelen puskaan haistelemaan, jotta näyttäisi että minulla on jotain tekemistä enkä vain hortoile. Sitten ajattelen että se on tyhmä syy. / Jään kuitenkin kuuntelemaan kuuluuko puskasta paljon ääniä. Ei kuulu. / Huomaan että olen paljon kiinni siinä että katsotaanko minua. / Kävelen rannan puolelle. / Palmu tuntuu tutulta ja seison sen vieressä. / Näen vasemmalla vaalean alaosan. / Sitten näen että se on Laura. Seison suhteessa Lauraan ja Lauran puuhun ja minuun ja minun palmuuni.
Istun lampun valossa. / Soi päässä 24sen tunnusmusiikki. / Huomaan että pidän yön tunnusta. / Ajattelen että jos nuo puskat ja koko edessä oleva nurmikko ovatkin täynnä valmiusasemissa olevia sotilaita. / Alan ymmärtää agentti/sotilas -jotain ammatin jännitystä.
Samalla ajattelen että olen mieluummin rauhan ajan tilassa. / Epämääräinen hahmo rannalla. / Ajattelen että se on aallon pärske. / Sitten että se on joku olio. / Päätän että se on Eeva. / Siirryn varjoon ettei minua nähdä. / Katselen palmun kasvamista maasta. / Kosteus, kasvaminen, maan päälle maan alta tuleminen, maan pinta. Nämä näyttäytyvät voimakkaana. / Hahmo on Eeva. / Hahmottuminen. / Asiat hahmottuvat ja piirtyvät erilailla kuin olen päivisin nähnyt. / Eevan ja Lauran hahmot ovat hahmottumattomuudessaan kiehtovat. / Tunnen suhteet. / Tuuli. / Pimeys tuntuna on ihana.

2) Päivä.
Katson parvekkeelta ja siirryn pihalle. / Pusikot muodostavat mukavan tuntuisen tilan. / Siellä ei ole ketään. / On asia joka näyttää sarvikuonon sarvelta, mutta on palmun oksa. / Ajatukset harhailevat äskeisessä rumpujen ja kitaran soitossa. / Yritän kulkea samaa reittiä kuin yöllä ja huomiosta menee paljon siihen olenko samalla reitillä ja samassa ajassa ja että täytyykö minun olla ja että miksi haluan olla. Ja siihen että no minkälaisia eroja. / Villa Karon työntekijöitä töissä tai nukkumassa talon päädyssä. / Tuntuu että olen vähän heidän alueellaan. / Muutenkin tuntuu tuossa talon päädyssä ja etupihalla siltä että olen väärässä paikassa. / Pihalla on heiniä joita en ole nähnyt aiemmin. / Ja pensasaidassa portti jota en ole nähnyt aiemmin. / Aurinko tuntuu iholla ja kehossa. / Tiellä mopoja ja ihmisiä. / En pääse siihen kohtaan tien toisella puolella jossa olin yöllä koska siinä on kaksi ihmistä enkä halua mennä ihan liki tai päälle. / Tiellä näkyy kauas molempiin suuntiin. / Paljon ihmisiä vartijan majassa. / Ajattelen että he katsovat minua. / Käyn puskassa jossa yölläkin. / Yovo käy moikkaamassa minua pikaisesti kun huudan sitä. / Monitoimitilassa on paljon miehiä kokoustamassa. / Palmun alla mies puhuu puhelimeen ja sanoo minulle ”bonjour madame”. Sanon että ”bonjour” ja jään pitämään palmusta kiinni. / Sitten olen istumassa ja katselen merelle päin. / Kenttä korostuu voimakkaasti. / Valoisuus ja aurinkoisuus ei sillä tavalla kiedo syliinsä kuin pimeys. / Palmusta korostuu oksien tuulessa heiluminen, ei niinkään kasvaminen niin kuin yöllä. / Kokemus luonnossa olemisesta. Olemisesta.

10) MTV3:N KAMERA

Toimittaja Strömmer kuvaa MTV 3 -kameralla Eevan ja minun varpaita, joissa on paljon laastareita. Sitten hän pyytää kertomaan kameralle teipatuista varpaista ja rakkuloista jotka ovat tulleet afrikkalaisen tanssin tunnilla.

Minussa nousee vastustusta ja tarvetta todistaa jotakin. Haluaisin puhua muusta. Puhumme kuitenkin varpaista. Olo on vähän jäykkä.

Sitten toimittaja kääntää kameran naamaani kohden ja voin puhua mitä haluan. Mieleeni nousee taas YouTubessa näkemäni video ”rehtori jäätyy”, enkä osaa enää muodostaa sanoista ja ajatuksista lauseita.

Illalla pohdimme yhdessä, että ”taito tiivistää asiat lyhyeksi ja esittää ne selkeästi ja vakuuttavasti joka hetki” on vallitseva vakuuttavuutta luova toimimissääntö ympäristössämme.

Mietin miksi koin tarvetta sovittaa itseäni tämän kaltaisuuteen.

11) MUSIIKKIA JA TANSSIA

Mikko, Jukka, Noel ja Amour soittavat pihalla. Makaan kuumalla parvekkeella kuumeessa. Sitten alan tanssia. Tanssin. Ja tanssin. Ja tanssin. Kehossani muodostuu ihmeellisiä asioita itseeni, ilmaan ja musiikkiin. Huomaan että olkapäässä liikkuu kongi, jaloissa ja lantiossa rumpu, käsivarsissa saksofoni. Keskivartalossa on kitara. Sekoitun soittajien tai musiikin tai Villa Karon takapihan ja illan tulon kanssa. Muistan taas jotakin joka oli unohduksissa: Tanssimisen ja musiikin monimuotoisen, syvän ja hienovaraisen ymmärtämisen tavan.

Heli Meklin

Heli Meklin, Eeva Muilu ja Laura Pietiläinen työskentelevät itsenäisinä taiteilijoina ja ovat yhdessä kiinnostuneita pohtimaan olemista ja havaitsemista koskevia kysymyksiä. He hakeutuvat itselleen uusiin ympäristöihin asettuakseen hienovaraisemmin suhteeseen vieraan ja totutun kanssa sekä kokeakseen olosuhteiden vaikutuksen asioiden ilmenemiselle.

AFRIKKA-SARJA

Havaintoja ja kohtaamisia Beninissä 1-11

Related Post