Vera Nevanlinna – Tanssi itsessään voi olla musiikkia. Muunnamme näkyvän liikkeen kuuluvaksi, pysähtyneet hetket hiljaisuudeksi.
Kirjoitan viikoittaista blogia siitä, kuinka Deborah Hayn soolokoreografian ”News” harjoitusprosessi sujuu ja etenee. Teos saa ensi-iltansa Zodiakissa Helsingissä 12.4.2007.
Liike on musiikkia, ääni on liikettä
Viimeisen kahden viikon aikana olemme paneutuneet ääni- ja pukusuunnittelijoideni Tuomas Norvion ja Maria Dunckerin kanssa erilaisiin paperilaatuihin ja pukumalleihin. Maria on valmistanut kolmesta eripaksuisesta paperista lukuisia mekkoja, paitoja ja hameita, joiden tuottamaa rapinaa, kahinaa, pauketta ja repeämistä olemme Tuomaksen kanssa testailleet. Minä asut päällä tanssien, Tuomas ääniä erilaisilla mikrofoneilla vahvistaen.
Kolme asua ovat jopa saaneet nimet tyyliensä mukaan: Herkkis, Puolalainen sukkahousu sekä Kovis. Tulimme siihen tulokseen, että Kovis on jopa meille, jotka yleensä pidämme rajusta meiningistä, liikaa: rasittavan kova rapina, mikä alkaa tuntua taukoamattomalta mölyltä. Kovis hyllytettiin tällä viikolla upeasta ulkoasustaan huolimatta.
Jo muutamaa viikkoa sitten Tuomas esitti minulle hyvin merkittävän kysymyksen: ”Mikä on tämän teoksen äänisuunnittelun tarkoitus?”
Aivan.
Kysymys sai minut miettimään asiaa laajemmaltikin: mikä on äänen/musiikin tarkoitus tanssissa? Miksi niin monesti ajatellaan, että tanssi vaatii musiikin tapahtuakseen? Ja miksi minä päädyin ratkaisuun, jossa esiintymisasuni; eli minä ja liike, tuottavat teoksen äänimaailman, enkä päätynyt valitsemaan teokseen jotakin ”erillistä” musiikkia? Ehkä juuri siksi: Tanssi ei mielestäni välttämättä tarvitse musiikkia. Haluan tuoda ilmi sen tosiseikan, että tanssi itsessään voi olla musiikkia. Ja näin ollen: muunnamme näkyvän liikkeen kuuluvaksi, pysähtyneet hetket hiljaisuudeksi.
Mutta miksi tarvitsemme yhtään mitään ”ylimääräistä” ääntä? Eikö hiljaisuus riitä? Eikö liike riitä?
Kyllä, pelkkä liikekin riittäisi, mutta huomaan, että rapinat, kahinat ja repeämiset avaavat ovia, jotka eivät välttämättä muuten aukeaisi. Äänet mahdollistavat ja kannustavat katsojaa kokemaan; näkemään ja kuulemaan teoksen monilla erilaisilla tavoilla. Äänet luovat mielikuvia ja assosiaatioita. Ehkä löydämme asioita, joita emme osaisi muuten edes etsiä, kuulemalla ne?
Tuomas sanoi tuntevansa rapinan ansiosta liikkeeni omassa kehossaan; ”Olo on kuin olisin sinun luittesi sisällä”. Tämä on mielestäni mullistavan mahtavaa! Äänellä voi näin ollen tuoda kehollisen kokemuksen lähemmäksi katsojaa. Nyt katsojalla on paitsi kinesiteettinen, myös auditiivinen yhteys tanssiini.
Mielenkiintoinen havainto on myös se, kuinka kehon rytmitys, tauot, liikkeiden koko ja laatu korostuvat, kun äänimaailman kautta kiinnitämme niihin eritystä huomiota. Yksi Hayn kehoitus tanssijalle on tehdä tila näkyväksi näkemällä se itse. Äänellä on myös mahdollisuus tuoda tila näkyväksi, sillä ääni levittäytyy koko tilaan.
Tällä kertaa puutuin ainoastaan paperisen asun tuottamaan äänimaailmaan. En ollenkaan siihen, mitä ajatuksia itse puvusta syntyy, kun se repeilee teoksen kuluessa, on kertakäyttöinen, kommunikoiva.
Tällä kertaa päätän raporttini kiertokirje-sähköpostissa saamaani Tonen (5v.), nerokkaaseen oivallukseen:
Vaatteiden alla useimmilla ihmisillä on ruumis. Sitä ei vain aina ajattele.
Vera Nevanlinna
Tanssija ja koreografi
Kuva: Riikka Sundqvist
