Karoliina Yli-Honko: Persoonallisen piikikkäitä kannanottoja
Gruppen Fyran Kaktus-nykytanssifestivaalin avajaisiksi nähdyt Jouka Valkaman ja Eeva Muilun koreografiat muodostivat napakan ja iskevän paketin.
Heiluri, kuva Riikka Sundqvist
Heiluri
Koreografia Jouka Valkama
Tanssi Gruppen Fyra (Jenni Nikolajeff, Tommi Haapaniemi, Pia Tavela, Virpi Juntti, Kaisu Hölttä)
Vermiculus
Koreografia ja tanssi Eeva Muilu
Kaktus-nykytanssifestivaali
Kaapelitehtaan Turbiinisali, Helsinki 2.–4.6.2006
Persoonallisen piikikkäitä kannanottoja
Esityskokonaisuuden aloitti Jouka Valkaman ensi-iltateos Heiluri. Alku teoksessa oli liikuttava, kuin unta tai satua. Tunnelma on hieman surumielinen, ja se luodaan pitkälti musiikin keinoin. Liikkeet ovat selkeitä ja niissä kiteytyy vain teoksen kannalta olennaiset linjat ja aksentit. Tuntuu siltä, kuin teokseen päätynyt liike olisi tiivistynyt lukuisien versioiden ja kokeilujen kautta. Tanssissa näkyy koko ajan teoksen nimessä esiin tuleva perusajatus. Heiluria ja heilumisliikettä tutkitaan liikkeen kautta heijaavilla, äkkinäisesti kiihtyvillä ja hidastuvilla tempolla ja kulmikkailla muodoilla. Koreografian teema toteutuu myös konkreettisesti keinulaudan liikkeillä, mikä tuo lisää ulottuvuutta teokseen.
Valkaman käyttää teoksen musiikkina CMX:n ja Mokoman kappaleita. Ajatus CMX-yhtyeen musiikista tanssiteoksessa epäilytti aluksi, mutta ainakin Revontulten repijä -kappale sopi teokseen saumattomasti, nousematta liikaa hallitsemaan koreografiaa. Mokoman Kuu saa valtansa auringolta on myös ollut kannattava valinta. Teoksen aikana mietin, miltä tämän kappaleen aikana tanssittu pätkä olisi vaikuttanut ilman musiikkia. Metallimusiikki oli juurtunut myös tanssijoihin. Kohta, jossa Virpi Juntti ja Tommi Haapaniemi laulavat, jäi mielestäni hieman irralliseksi teoksesta.
Heiluri oli voimaa antava ja varmaankin piristävin taidetanssikokemus vähään aikaan. Eri tyylien, populaarikultturin ja taiteen rajapinnoilla leikitteleminen oli kiinnostavaa. Koreografia oli selkeästi katsomoon päin suunnattu ja välillä ajatukset liukuivat väistämättä pohtimaan musiikkivideoita. Teoksesta jäi erityisesti mieleen Virpi Juntin seesteisen hioutunut liikeilmaisu.
Eeva Muilun soolon mahtipontiselta kuulostava latinankielinen nimi, Vermiculus tarkoittaakin vain pientä matoa. Yhtä yllättävä oli soolon sisältö: koreografia on räiskyvän itseironinen, mutta se sisälsi myös meditatiivisen rauhallisia osia. Alun energistä ja hengästyttävää maanisuutta tasapainottavat lopun pitkät, hiljaisuudessa paikallaan pidetyt asennot. Muilu todella heittäytyy tekemiseensä lapsenomaisella vilpittömällä halulla niin, että ei voi muuta tehdä kuin nauraa muun yleisön mukana pienille, mutta merkittäville oivalluksille. Ei olekaan mikään ihme, että Muilu voitti Vermiculus-soololla parhaan ulkomaisen esityksen palkinnon Amsterdamin International Theatreschool festival -tapahtumassa viime vuoden kesäkuussa.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti Liikekieli.comiin sekä estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi
