Suomalaisten tanssitaiteilijoiden kansainvälistyminen ja kulttuurivienti yleisemmin nousevat aika ajoittain pinnalle. Teatteri ja Tanssi -lehden numerossa 5/2012 aihetta on käsitelty tiedotuskeskusten ja tuottajien näkökulmasta. Peruslähtökohdaksi kansainvälistymiselle Nina Jääskeläisen ”Seilaajat taiteen valtamerellä” -artikkelissa nousee samanhenkisten ihmisten tapaaminen kansainvälisissä yhteyksissä, kuten festivaaleilla, ammattilaistapahtumissa ja esittävien taiteiden messuilla. Marras-joulukuun aikana näitä on tarjolla Helsingissä. Liikkeellä marraskuussa -festivaalin päätyttyä heti perään alkoi Baltic Circle -festivaali ja joulukuussa vuorossa on tanssikentän ammattilaisille ja kansainvälisille presentereille suunnattu Ice Hot – Nordic Dance Platform.
Liikkeellä marraskuussa -Festivaali toimi tänä vuonna osatuottajana Maija Hirvasen For Those Who Have Time ja Frédérick Gravelin Usually Beauty Fails -teoksissa. Hirvasen teos sai festivaalilla ensi-iltansa ja Gravelin teos ennakkoensi-iltansa. Liikkeellä marraskuussa -festivaalin jälkeen Hirvasen Our Social Democratic Bodies on mukana niin Baltic Circle -festivaalilla kuin Ice Hot -tapahtumassakin. Viikko Helsingin jälkeen Gravelin teos saa ensi-iltansa Montrealissa Danse Danse -festivaalilla. Haastattelin Liikkeellä marraskuussa -festivaalin aikana Gravelin tuottajaa Marie-Andrée Gougeonia sekä koreografi Maija Hirvasta oman toimintansa kansainvälistymisestä, yhteistuontantokuvioista, sen taustoista, käytännöistä ja vaikutuksista. Miten pitkän kokemuksen omaava ulkomainen tuottaja ja suomalainen, pitkään ilman tuottajaa toiminut tanssitaiteilija kokee kansainvälistymisen?
Suhteet, julkinen tuki ja ajoitus!
Marie-Andrée Gougeonilla on takanaan 30 vuoden kokemus Montrealin tanssikentästä tuottajana. Frédérick Gravelin kanssa hän on työskennellyt vuodesta 2010 lähtien. Gravelin teoksille kiertäminen niin Kanadassa kuin ulkomailla on ollut lähtökohta ja tavoite. Vierailu Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla on Gravelille ensimmäinen kerta Suomessa ja pohjoismaissa. Festivaalin taiteelliset johtajat Mikael Aaltonen ja Ari Tenhula ovat Gougeonille tuttuja useamman vuoden takaa eri yhteyksistä, festivaaleilta ja messuilta. Gougeon toteaakin, että yhteistuotantojen toteutuminen on pitkäaikaisten suhteiden rakentamisen tulosta. Asiassa auttaa se, että taidekäsitykset ja maut kohtaavat.
Quebecissä yhteistuotantoihin ja kiertämiseen kannustetaan julkisen tuen avulla. Gougeonin mukaan, jos tanssiteos saa taloudellista tukea Quebecin ulkopuolelta, niin Quebecin hallinto tukee tuotantoa samalla summalla. Tällä tavoin yhteistuotantomalli on realistinen tapa saada rahoitus nuoren tanssitaiteilijan tuotannolle. Samalla se mahdollistaa suhteiden luonnin tulevaisuutta silmällä pitäen, puolin ja toisin. Tuen hakemiseen tanssitaiteilija kuitenkin tarvitsee ympärilleen virallisen tuotantorakenteen. Daniel Léveillé Danse, jonka tuottaja Gougeon on, tarjoaa tällaisen rakenteen ja tuotannollisen ammattitaidon nuoren, uraansa aloittavan koreografin taiteelliselle työlle muutaman vuoden ajaksi.
Gougeon puhuu ”executive producer” -mallista, joka käytännössä tarkoittaa toimintaa Gravelin teosten vastaavana tuottajana. Tämä antaa mahdollisuuden kerätä kokemusta, katsoa mikä on vastaanotto taiteilijan työlle ja rakentaa tämän mainetta. Siirtyessään itsenäiseksi toimijaksi taiteilijalla on paremmat mahdollisuudet saada tukea omalle ryhmälleen. Gougeon huomauttaa, että nuori tanssitaiteilija tarvitsee taloudellisen tuen lisäksi tuotannollisia rakenteita myös työnsä toteuttamiseen ja suhteiden luontiin. Gravelin lisäksi Daniel Léveillé Danse tuottaa kuuden muun koreografin töitä. Vastaavana tuottajana Gougeonilla on jo suhteet valmiiksi luotuna ulkomaisiin festivaaleihin ja messutapahtumiin. Näiden hyödyntämisen lisäksi yhteistuotannon toteutuminen ulkomaisten kumppaneiden kanssa on paljon kiinni ajoituksesta.
Lisää aikaa taiteelliselle työlle ja rajojen avaamista
Liikkeellä marraskuussa -festivaali osuikin Gravelin tuotannon aikataululle oikeaan kohtaan. Samalla se oli tärkeä mahdollisuus nuorelle taiteilijalle päästä esiintymään ensimmäistä kertaa pohjoismaihin. Yhteistuotantomalli antaa Gougeonin mukaan myös itse tanssiteoksen tekemiselle enemmän aikaa, mikä sopii Gravelin työskentelyyn. Ennakkoensi-ilta Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla mahdollistaa teoksen prosessin etenemisen seuraavaan vaiheeseen. Yhteistuotannoissa rahoitus muodostuu pala palalta. Usually Beauty Fails -teoksen koko rahoitus ei siis vielä ole koossa, mutta Gougeon tietää, että se saadaan kokoon. Rahoituksen hankinta eri lähteistä onkin osa luovaa prosessia. Gougeon toteaa, että se on navigointia ja seikkailua siinä missä teoksen taiteellinen prosessikin.
Taiteilijoiden ja taideteosten kiertoa Gougeon pitää osana maailmaa ja sen globalisaatiota. Kansainvälinen yhteistuotanto on tapa avata maiden välisiä rajoja tai vastustaa niiden sulkeutumista. Siksi tämän kierron mahdollistaminen julkisen tuen avulla on Gougeonin mielestä tärkeää. Haastattelun aikana korostuu nuorten uraa aloittelevien tanssitaiteilijoiden tukeminen tuotannon kautta. Gougeon pitää tärkeänä osallistumista kansainvälisille festivaaleille, ammattilaistapahtumiin ja messuille, jotta nuoren taiteilijan työ saadaan esille, alan ihmisten tietoisuuteen ja suhteita voidaan alkaa rakentaa tulevaisuuden yhteistuotantoja silmällä pitäen.
Puhe tanssitaiteilijan roolista osana globalisaatiota ja maiden välisten rajojen avautumista saakin pohtimaan, miten kansainvälistyminen vaikuttaa tanssitaiteilijoiden paikalliseen toimintaan. Aika ajoittain tuntuu, että suomalaisten tanssitaiteilijoiden toiminnassa korostuu ulkomaille suuntautuminen. Tämä näkyy esimerkiksi tanssiryhmien nettisivuilla siten, että ne ovat usein ensisijaisesti englanniksi. Kansainvälisyys vaikuttaa suomalaiseen tanssiin sisäänrakennetulta, mikä on hienoakin, mutta välillä herää kysymys unohtuuko ulkomaille suuntautumisessa suhde kotimaiseen yleisöön ja sen kasvattamiseen.
Tekee mieli kysyä houkutteleeko kotimaassa kiertämiseltä vielä puuttuva tuki ja rakenteet ulkomaille menemiseen? Tuntuuko ulkomaille suuntautuminen helpommalta ja luontevammalta suomalaiselle tanssitaiteilijalle kuin kotimaassa kiertäminen? Maija Hirvasen kanssa keskustellessa nämä kysymykset herättivätkin kiinnostavia pohdintoja tanssitaiteen paikallisuudesta.
Katse muualle, mutta paikallisesta laadusta pidettävä kiinni
Maija Hirvasen reitti nykytanssikenttään Taideteollisen korkeakoulun ja Turun Taideakatemian kautta ei ole ollut se perinteisin. Tämä on kannustanut katsomaan muualle. Turun Taideakatemian kansainvälinen Crossing Borders in Performing Arts -koulutusohjelma avasi ajattelua taiteesta, sen tekemisestä ja liittymisestä yhteiskuntaan erilaisten ulkomaisten festivaalivierailuiden, residenssien ja laboratorioiden kautta. Samalla se opetti itsenäiseen tekemiseen, ruohonjuuritason toimintaan ja siihen, miten asiat menevät taiteilija-tekijältä toiselle taiteilijalle. Hirvanen toteaakin, että hänen kohdallaan osallistuminen festivaaleille on ollut ensisijaisen tärkeää suhteiden rakentumiselle. Esittävien taiteiden messut Hirvanen kokee enemmän tuottajien areenana, jos itse ei ole messuohjelmassa mukana.
Opiskeluiden lisäksi ulkomaille suuntautumisen taustalla on ollut oma halu löytää sellaista tekemistä, joka kiinnostaa, kyseenalaistaa sitä kautta omaa tekemistään ja pysyä liikkeessä. Tähän mennessä Hirvasella on ollut joitakin pistokeikkoja ulkomaille. Suomessa hänen töitään on esitetty Helsingin lisäksi muun muassa Turussa, Joensuussa ja Kuopiossa. Kiertämisen lisääminen Suomen sisällä olisi tärkeää, jotta saisi nähdä, miten töiden vastaanotto maakunnissa eroaa Helsingistä. Hirvanen myöntääkin, että mitä enemmän ulkomaille suuntautuu, niin sitä enemmän pitäisi panostaa myös kotimaan toimintaan. Samalla tulisi pohtia, miten tanssin paikallinen laatu pysyy mukana ja näkyy, jotta niin sanottu ”länsimaalainen standardi” ei ala kyllästyttää.
Paikallisuuden ylläpitäminen on haaste, joka tarvitsee edelleen työtä ja aikaa, tuotannollisesti, taiteellisesti ja kulttuuripoliittisesti. Hirvasen mielestä tanssiin suhtautumisessa ja sen asemassa on kyse laajemmasta kuvasta, tanssista elämän asiana. Esimerkiksi, tanssin saaminen peruskoulujen koulutusohjelmaan vaikuttaisi varmasti sen harrastaja- ja yleisömääriin sekä kiinnostavuuteen pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Vaikka ”taiteilijan leipä on pieninä palasina maailmalla”, niin tällä hetkellä Helsinki on Hirvasen oman työn kannalta ainoa mahdollinen paikka asua.
Residenssit ja festivaalit kasvualustana kansainvälistymiselle
Tuotantoyhteistyöhön Liikkeellä marraskuussa -festivaalin kanssa johti pitkäaikainen prosessi ja kohdalleen osunut ajoitus. Kansainvälinen tuki Hirvasen töille on vielä tullut residenssien muodossa. Kesäkuussa 2009 ensi-iltansa saanut On Ice oli Hirvasen teoksista ensimmäinen, joka herätti laajemmalti kiinnostusta kansainvälisillä festivaaleilla. Teos vieraili muun muassa Wienissä ImPulzTanz -festivaalilla kesällä 2010. Tuolloin Hirvasen mukaan monien ulkomaisten festivaalien tietoisuus suomalaisesta nykytanssista oli vielä vähäinen ja teoksen teemat herättivät kiinnostuksen. Toisaalta Hirvanen kokee myös, että kansainvälinen yleisö näki teoksessa jotain uutta, suomalaisen kehon painovoimaa ja maanläheisyyttä. Hirvasen mielestä suomalaisessa nykytanssissa on parhaimmillaan tällaisia kiinnostavia erityislaatuja, joiden olemassa oloa emme aina muista tai tunnista.
Our Social Democratic Bodies ja For Those Who Have Time ovat herättäneet kiinnostusta Euroopassa, Yhdysvalloissa, Aasiassa ja Australiassa, mutta ulkomaista osatuottajaa Hirvasella ei vielä ole ollut. Jos sellainen joskus löytyy, niin kysymykseksi nousee, kuinka paljon tämän maan paikallinen kulttuuri tulisi ottaa huomioon teosta luotaessa. Tähän Hirvanen pääsee paneutumaan vuoden 2013 aikana osallistuessaan Global City – Local City -hankkeeseen, joka on kahdeksan eurooppalaisen festivaalin yhteistyöhanke. Siihen osallistuvat taiteilijat käyvät jokaisessa mukana olevassa kaupungissa viikon mittaisissa laboratorioissa. Tämän jälkeen festivaalit valitsevat taiteilijan, jolle tarjoavat tuotantoresidenssin festivaaliohjelmaan liitettävän teoksen valmistamista varten.
Hanke on tutkimusalusta uudenlaiselle kaupunkitaiteelle. Sen aikana pohditaan erityisesti festivaalien kotikaupunkien paikallisten piirteiden suhdetta kaupunkien ja taiteen kansainvälistymiskehitykseen. Tämän lisäksi Hirvanen osallistuu myös singaporelaisen ohjaajan Ong Keng Senin järjestämään kolmen viikon Crossing Psychic Borders -laboratorioon Myanmarissa, Burmassa, jossa eri kulttuureista tulevat taiteilijat kohtaavat ja katsotaan mitä siitä syntyy. Keng Sen on järjestänyt Flying Circus -nimeä kantavaa laboratoriotaan pitkän aikaa ja useissa kaupungeissa maailmalla.
Mukaan pääsy näihin kansainvälisiin hankkeisiin on tulosta aiemmista suhteista eri festivaaleihin ja siellä tapaamiin ihmisiin. Hirvanen korostaakin, että kansainvälistyminen on ruohonjuuritason toimintaa, jossa kestää aikaa, eräänlaista ”hiljaa keittämistä”, joka vaati pitkäjänteisyyttä.
Marie-Andrée Gougeonin ja Maija Hirvasen haastatteluiden perusteella tanssitaiteen kansainvälistyminen on osa globalisaatiota, joka etenee pitkäjänteisen verkostoitumisen kautta. Tuottaja näkee sen tanssitaiteilijan työmahdollisuuksien lisäämisenä ja keinona saada rahoitusta. Tanssitaiteilijan työlle se tarjoaa näkökulmia ja mahdollisuuksia oman tekemisen laajentamiseen, mutta saa myös pohtimaan miten pitää kiinni omasta paikallisuudestaan ja sen kehittämisestä.
Saara Moisio
