Yhteispohjoismainen ja -baltialainen Writing Movement -hanke Suomessa huipentui 16.11. pidettyyn seminaaripäivään Teatterikorkeakoululla Helsingissä. Viisituntisessa päivässä kuultiin tunnin mittaiset puheenvuorot yhteensä neljältä puhujalta.
Päivän aloitti virolainen kriitikko Ott Karulin, joka pohjusti omakohtaisia kokemuksiaan 2000-luvulla kriitikkona toimimisesta historiallisella katsauksella kritiikki-instituution käytäntöihin. Toisena vuorossa oli ruotsalaiskaksikko, koreografi Moa Sahlin ja runoilija Sara Hallström. Heidän dialoginen alustuksena yhteistyöstä tekstin ja tanssin rajapinnoilla keskittyi vuonna 2012 ensi-iltansa saaneen Lion Lucy -tanssiteoksen työprosessiin. Seminaaripäivän päätti norjalainen koreografi, ohjaaja Alan Lucien Øyen kertoen tekstin mahdollisuuksista näyttämöteoksissaan, jotka liikkuvat teatterin ja tanssin rajapinnoilla.
Ott Karulin kriitikon työn monipuolisuudesta
Tarton yliopistossa kritiikkiä opettava Karulin on toiminut teatterikriitikkona Virossa 12 vuotta, ja kirjoittaa myös tanssiteoksista. Hän painotti sitä, kuinka kriitikonkin työhön vaikuttavat yhteiskunnan taloudelliset, sosiaaliset, poliittiset ja taidekentän sisäiset olosuhteet. Hänen mielestään kritiikin tehtävä on herättää kiinnostusta taidemuotoa kohtaan. Karulinin mielestä taidekritiikkiteksti on ainutlaatuinen kirjallinen teko sekä myös taideteos itsessään. Päivälehtikritiikin tulisi vastata siihen, kenen pitäisi nähdä kyseinen teos sekä antaa perusteet sille, miksi.
Karulin kertoi uskovansa lajityyppikohtaiseen kritiikkiin (genre specific criticism). Hän on venyttänyt perinteisen kriitikon toimenkuvan rajoja kahdella tavalla virolaisten taiteilijoiden parissa: antaen taiteilijoille yhteistoiminnallista kritiikkiä (co-operative criticism) sekä yksilöllistä kritiikkiä (individual criticism). Yhteistoiminnallinen kritiikki tarkoittaa palautteen antamista taiteilijalle teoksen harjoitusvaiheessa, yksilöllinen kritiikki puolestaan kritiikin antamista sanallisesti taiteilijalle teoksen ensi-illan jälkeen. Tärkeää on, että aloitteen yhteistyöhön tämäntyyppisiin kritiikkiprosesseihin tekee taiteilija, ei kriitikko. Dramaturgin ja yhteistoiminnallisesti kritiikkiä antavan kriitikon erona hän näkee sen, että dramaturgi on kanssaluoja, kun hän on kriitikkona puolestaan vain avustajan roolissa.
Kansainvälisesti teatterikritiikeistä kiinnostuneille hyvä vinkki on myös Karulinin mainitsema sivusto: www.criticalstages.org
Rytmi elementtinä yhdistää tanssin ja tekstin
Toisen puheenvuoron, joka otti osittain esityksellisenkin muodon peruukkeineen ja rekvisiittoineen, pitivät Moa Sahlin ja Sara Hallström. Sahlin on vuonna 2005 Labanista Lontoosta valmistunut koreografi ja tanssipedagogi. Hän työskentelee innovatiivisen, tanssitaiteilijoiden työn kehittämiseen keskittyvän Dansbyrånin taiteellisena johtajana Göteborgissa. Hallström on runoilija. He tutustuivat taidepedagogeina toimiessaan ja yhteistyö alkoi siten, että Hallström kävi katsomassa Sahlinin tekemän tanssiteoksen kolmesti ja kirjoitti havainnoistaan kolme erilaista tekstiä. He kumpikin kokivat jotakin merkityksellistä tapahtuvan tanssin ja tekstin suhteessa, etenkin tanssin ja kielen rytmin jäsentymisen havaitsemista aivan uudella tavalla. Hallströmin aikaisempaan minimalistiseen kirjoittamisen tyyliin tanssin havainnointi toi runsautta ja lisätasoja. Hänen Lion Lucy -teoksesta kirjoittamaa ruotsinkielistä tekstiä löytyy täältä: http://skogen.pm/archive/2012/block-1/extensions/sara-hallstrom/
Sittemmin Dansbyrån on toiminut yhteistyössä ruotsalaisen Textival -kirjallisuusfestivaalin kanssa järjestäen yhteistoiminnan muotoja, joissa tanssitaiteilija on kutsunut kirjoittajan osaksi omaa luovaa prosessiaan. Myös Sahlinin ja Hallströmin yhteistyö jatkuu edelleen. Heidän mielestään tutut ammattinimikkeet kuten tanssija, kriitikko ja pedagogi voivat pahimmassa tapauksessa kääntyä vain valtapeleiksi, mitä vastaan he yrittävätkin toimia poikkialaisella työllään.
Englanniksi faktan ja fiktion kanssa leikkien
Alan Lucien Øyenillä on oma Winterguests –niminen ryhmä Norjassa, jolle hän tekee ohjauksia ja koreografioita. Lisäksi hän tekee teoksia muille tanssiryhmille sekä toimii Norjan kansallisbaletin house-koreografina. Ensimmäisen kerran hän käytti tekstiä soolossaan vuonna 2004. Hän uskoo vahvasti esitysten katarttiseen vaikutukseen, ja pyrkiikin työskentelemään kohti tällaisen katsojakokemuksen mahdollistamista. Osa Øyenin teoksista on pienimuotoisempia ja osa suureellisempia, hänen omien sanojensa mukaan jotkin kenties jopa “ylituotettuja”.
Tekstin ja tanssin suhteessa häntä kiehtoo yhteentörmäys. Usein hänen teostensa kielenä on englanti, koska hän kokee olevansa siten vapaampi toimimaan kuin omalla äidinkielellään. Hänen työssään teksti on läsnä monella eri tavalla. Se on yhtä lailla ei-kerronnallisen tekstimassan yhdistämistä liikejatkumoon kuin myös löydetyn tekstin tai tallennetun autenttisen puheenkin uudelleenkonseptualisointia ja muokkaamista aihelähtöistä teoskokonaisuutta varten. Se voi olla narratiivin kirjoittamista tai dialogin tekemistä, käsikirjoittamista. Löydetty teksti voi olla tv-sarjojen repliikkejä ja niiden käyttämistä sellaisenaan tanssiteoksessa tanssijoiden itsensä puhumina, henkilökohtaisen sähköpostikeskustelun ottamista impulssiksi käsikirjoittamiselle, metatekstiä tai hyvinkin henkilökohtaisen tason tuomista teokseen itse kirjoitetun tekstin kautta.
Øyen nauttii faktan ja fiktion sekoittamisesta tekstin ja tanssin suhteessa teoksissaan. Hänelle on tärkeää, että hänen teokset välittävät selkeän viestin ja selkeitä merkityksiä. Osittain tämän takia hän ei tee pelkästään tanssia, vaan luo kokonaistaideteoksia, joihin kuuluvat myös puhe sekä teatterin elementit.
Liikekieli.comin järjestämään seminaaripäivään osallistui yhteensä lähes 30 kuulijaa, ja kaikki puhujat saivat kiinnostuneita kysymyksiä ja kommentteja työstään. Puheenvuorojen kautta tanssintekemisen, taiteelliseen työhön kuuluvan tekstin tuottamisen sekä taiteellisen työn ulkopuolella tuotettavan tekstin suhde näyttäytyi moniulotteisena, luovana ja eri toimijoiden mukaan eri näkökulmia ja eri työvälineitä käyttävänä. Tanssin ja tekstin suhde elää ja saa uusia muotoja koko ajan. Luovimmat ratkaisut ovat vahvasti tekijöidensä näköisiä, kuten seminaaripäivä osoitti.
Jenni Sainio
Kirjoittaja on Writing Movement -hankekoordinaattori yhdessä Liikekieli.comin päätoimittajan Veera Lambergin kanssa.
