”Mistä kumpuaa mollikansan melankolia” kysyy Alpo Aaltokoski teoksen Aina joku vie esittelylehtisessä. Voi jos tietäisinkin, mutta melankolia tavoitettiin hyvin keskiviikon ensi-illassa.
Aina joku vie -esitys koostui kolmesta osasta. Ensiksi opeteltiin yhdessä tanssimaan. Mentiin piirissä valssin perusaskelta ja hetken kuluttua siirryttiin jo pariharjoitteluun. Iloisemmasta valssiaskeleesta vaihdettiin tangoon. Kuin huomaamatta hikinoro ilmestyi ohimolle, toinen selkärangan kuoppaan.
Pian oli itse esityksen aika. Katsojat oli ryhmitelty valkoisella liinalla peitettyihin pöytiin. Tunnelma oli lämmin, kun osa yleisöstä oli jo tuttuja tanssilattialta. Mukavaa oli sekin, että oli saanut edes pienen hetken harjoitella tanssiaskelia teoksen tanssijoiden kanssa. Syntyi me-henki.
Aaltokosken ja tanssijoiden, Johanna Ikola, Ahto Koskitalo, Katja Koukkula, Jouni Majaniemi, Tuovi Rantanen, Esete Sutinen ja Jussi Väänänen osuus saattoi alkaa. Nyt oltiin tansseissa ja noudatettiin sen sosiaalista koodistoa. Miehet lavan toisella puolen, naiset toisella. Kuka hakee ketä? Erilaiset persoonat ja odotukset illan suhteen nousivat selkeästi esille. Erityisesti nautin Katja Koukkulan ja Jussi Väänäsen tanssista ja fyysisestä läsnäolosta. Esete Sutisen pehmeät soolot toimivat hyvin.
Liikkeellisesti nykytanssi ja paritanssi todella kohtasivat. Aivan kaikesta liikemateriaalista en pitänyt, mutta pääosin kombinaatio tuntui toimivan. Osassa liikkeitä turha nykivyys jäi häiritsemään, mutta hyvin rytmitetyt kohtaukset kuljettivat teosta eteenpäin. Musiikille ja puvustukselle voi antaa erityisen kiitoksen. Tutut iskelmät syvensivät tunnetta, että oltiin tanssilavalla. Onneksi musiikissa ei jääty iskelmien tasolle vaan sieltä lähdettiin myös sopivasti pois, väljemmille vesille. Mila Moision ja Kaisa Rissasen puvustus, josta on tarkoitus tulla myyntiin suunnattu mallisto, oli hauska yhdistelmä retrokuosia ja uutta muotoilua.
Illan päätti perinteinen sekahaku, johon osallistuivat niin tanssijat, koreografi kuin myös yleisö, halunsa mukaan. Kompaktin mittainen vapaa tanssituokio oli kerta kaikkiaan piste iin päälle. Vaikka tilanteeseen suhtautui kuinka huumorilla, se nosti tunteet pintaan. Kuka taas hakikaan ketä ja miksi? Melankolia hiipi Puristamon hämärässä tilassa sisään sieluun kun toisistaan kiinni pitelevät parit keinuivat musiikin tahdissa, omin askelin.
Aaltokosken ilta todisti, että osallistuminen kannattaa ja että se antaa enemmän kuin ottaa. Jos olisin tullut katsomaan pelkän esityksen, olisin jäänyt montaa hauskaa kokemusta köyhemmäksi.
Liisa Vihmanen
Kirjoittaja on Ylen toimittaja, joka laittoi 7-vuotiaana balettitossut jalkaansa, eikä ole saanut niitä vieläkään pois.
°°°°
Alpo Aaltokoski: Aina joku vie
Koreografia ja konsepti: Alpo Aaltokoski ja työryhmä
Tanssi: Johanna Ikola, Ahto Koskitalo, Katja Koukkula, Jouni Majaniemi, Tuovi Rantanen, Esete Sutinen, Jussi Väänänen
Pukusuunnittelu: TAUKO design – Mila Moisio, Kaisa Rissanen
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Valosuunnittelu: Jere Mönkkönen
