Aikuiset miehet leikkimässä pikkueläimillä: keskittyneinä, konstailemattomina, tiedostavina. Onkohan maailmassa mitään kauniimpaa?
Cheap Lecture & The Cow Piece
Tekijät ja esitys: Jonathan Burrows ja Matteo Fargion
Tekniikka: IMPULSTANZ
Cheap Lecture on rytminen puhe-esitys. Jonathan Burrows ja Matteo Fargion lausuvat papereistaan erilaisia tekstejä, äärimmäisen mutkikaasti yksinkertaisiin pianobiitteihin rytmittäen.
Käsiteltävät aiheet ovat kaikkea arkisten havaintojen ja syvällisten filosofisten oivallusten väliltä. Myös tanssista, esittämisestä, toiston merkityksestä ja erityisesti esityksestä itsestään esitetään huomiota. Itseironinen ja humoristinen ote sekä esiintyjien ihanan välitön kontakti niin toisiinsa kuin yleisöönkin ovat tämän äärettömän mielenkiintoisen ja viihdyttävän teoksen parasta antia.
Inspiraation lähteenä esitellään John Cagen Lecture´s on Nothing, kaikkihan on joka tapauksessa varastettu jostain. Takana olevalle valokankaalle heijastetaan sanoja ja lauseita luettavista teksteistä, burrowsmaiseen tapaan aina tarkassa suhteessa lausumiseen. Esityksen lähestyessä loppuaan huomaan toteavani itsekseni, että tässäkin tapauksessa teoksen esittämiseksi tanssifestareilla taitaa riittää aiheesta puhuminen. Tietenkin koreografiaksi voi myös ajatella minkä tahansa auditiivisen tai visuaalisen muutoksen. Ajattelen, tekisikö esityksestä enemmän ”tanssia” se, että esiintyjät vaikka nostaisivat kätensä kerran ilmaan ja olisiko sillä lopputuloksen kannalta mitään merkitystä. Juuri sillä hetkellä viimeisten tahtien rytmissä miehet nostavat muutaman kerran kätensä ilmaan ja esitys päättyy. Hymyilen.
Samassa illassa esitetään myös toinen, kronologisesti jo viides Burrowsin ja Fargion yhteisteos, The Cow Piece. Jo lähtökuva, kaksitoista muovista pikkulehmää riviin aseteltuna, herättää sympatiani. Teoksen koreografia toteutuu ennen kaikkea näissä pikkueläimissä. Miehet liikuttavat molemmat omaa kuutta lehmäänsä rytmillisesti hyvin tarkasti ja toisiinsa hienosti synkronoituna luoden toistuvia ja muuntuvia muodostelmia.
Erilaiset asetelmat avaavat merkityksiä monella tasolla. Pikkulehmät saavat äänen kautta myös persoonallisuutta ja jos mahdollista, vielä enemmän sympatiaa. Välillä muusikko Fargion soittaa mitä erilaisimmilla instrumenteilla tahtia ja tunnelmaa, välillä balettitaustan omaava Burrows elehtii mekaanisen yksinkertaisesti pöytänsä takana. Lopussa lehmien traagiseksi kohtaloksi koituu tietenkin se, mikä elämässä aina – kuolema.
Aikuiset miehet leikkimässä pikkueläimillä: keskittyneinä, konstailemattomina, tiedostavina. Onkohan maailmassa mitään kauniimpaa?
Kati Korosuo
