Gardenia on teos seitsemästä noin 60-vuotiaasta yksilöstä, jotka navigoivat miehenä ja naisena olemisen välimaastossa, vuoroin kontrastissa ja vuoroin harmoniassa ”nuoren miehen” ja ”oikean naisen” kanssa.
Gardenia
Ohjaus: Alain Platel & Frank Van Laecke
Idea ja konsepti: Vanessa Van Durme
Toteutus ja esitys: Vanessa Van Durme, Griet Debacker, Timur Magomedgadzhiev, Andrea De Laet, Richard ”Tootsie” Dierick, Donilo Povolo, Gerrit Becker, Dirk Van Vaerenbergh, Rudy Suwyns
Musiikki: Steven Prengels
Lavastus: Paul Gallis
Puvustus: Marie ”costume” Lauwers
Valosuunnittelu: Kurt Lefevre
Ääni: Sam Serruys
Tuotanto: Les Ballets C de la B
Gardenia on teos seitsemästä noin 60-vuotiaasta yksilöstä, jotka navigoivat miehenä ja naisena olemisen välimaastossa, vuoroin kontrastissa ja vuoroin harmoniassa ”nuoren miehen” ja ”oikean naisen” kanssa. Esiripun noustessa lavalla seisoo yhdeksän henkilöä, eivät juurikaan luonnollisen oloisina. Ilmassa on aitoutta, esittämistä, jännittystä.
Musiikkikappale Somewhere Over the Rainbow johdattaa henkilöiden esittelyyn. Fakta ja fiktio sekoittuvat viimeistään erikoisissa seksivitseissä, vaikka esitys mainostaakin olevansa täysin todellisuuteen perustuva. Äitihahmona toimiva naishenkilö ohjailee puvut päällä käyskenteleviä pappoja. Nuori mies edustaa ilmeisesti jonkinlaista muistumaa herrojen nuoruuden kipuiluista.
Forever Youngin soidessa henkilöt alkavat riisua vaatteitaan ja pysäytyskuvasta toiseen etenevän koreografian aikana pukujen alta paljastuvat värikkään naiselliset kukkamekot. Herkullinen kohtaus antaa maistiaista tulevasta ilotulituksesta.
Tunnelmat vaihtuvat, teos etenee naisellisten eleiden tuolikoreografiasta playback-laulantaan ja deitti-ilmoituksiin. Poltetaan tupakkaa ja meikataan. Muodonmuutos tapahtuu vähitellen ja siitä otetaan kaikki irti. Nyt saa olla juuri niin naisellinen ja keimailla juuri niin paljon kuin haluaa. Yllättäen yksi herroista vaikuttaa silmiinpistävän epävarmalta. Aivan kuin häntä hävettäisi? Toinen muikistaa viimeisen päälle. Osa alkaa oikeasti muuttua naisiksi, osa näyttää olevan menossa naamiaisiin.
Karnevaalit keskeytyvät nuoren miehen tanssiessa ranskalaisen rakkauslaulun tahtiin. Hän kääntyy epätoivoisena itkien gaalaa johtavan transnaisen puoleen vaatien saada tietää, onko hän kaunis, onko hänen elämänsä kaunista. Madame vastaa tulkin välityksellä, että hän on kauniiden kukkien ympäröimä. Platel ja Van Laecke eivät vihjaile, he ohjaavat.
Kun esitystä on kulunut melkein kaksi tuntia, yleisö seuraa henkeään pidätellen loputtomalta tuntuvaa ”oikean naisen” ja nuoren miehen välistä hiljaista rakkaus-väkivalta-duettoa. Kello tikittää, kun loppuiloittelun pitäisi olla ylimmillään. Show on täydellinen, mutta jokainen poppihitti jää katkelmaksi. Somewhere Over the Rainbow sulkee ympyrän esiintyjien istuessa tuoleille viimeisen kerran.
Les Ballets C de la B on tunnettu kehollisia virtuositeettejä esittelevänä nykytanssiryhmänä. Onko freakshow edelleen sama, mutta tällä kertaa friikin saappaissa kumiakrobaattien sijasta ikääntyvät transvestiitit? Joka tapauksessa Alain Platel ja Frank Van Laecke ovat rakentaneet Vanessa Van Durmen ideasta tyylikkään ja tunteisiin vetoavan esityksen. Ja vaikkei paatos osuisi maaliin asti, esiintyjiin ihastuu väkisin. Teoksesta on vaikea olla pitämättä.
Kati Korosuo
