Kansainvälistä tanssin päivää on vietetty lähes neljänkymmenen vuoden ajan, tosin tämä vuosi on varmasti hyvin ainutlaatuinen aiemmista ja muistetaan myös pitkään. Kaikki esittävän taiteen tapahtumat on peruttu ainakin toukokuun loppuun asti covid-19-pandemian seurauksena. Tämä aika kutsuukin etsimään vaihtoehtoisia muotoja esitysten ja ylipäätään taiteen toteuttamiselle.
Turussa kansainvälisen tanssin päivän esitykset striimataan livenä Manilla-teatterista Läntisen tanssin aluekeskuksen, Aurinkobaletin, Pro Manillasäätiön ja Turku Dansart ry:n yhteistyönä. Ohjelmassa on Sandrina Lindgrenin Household Dance Protocol -työpaja yhteistyössä säveltäjä Antti Tolvin kanssa sekä Valtteri Raekallion Harjoituksia rakkaudesta, jossa tanssivat Mirva Mäkinen ja Eero Vesterinen.
Olen utelias, miltä tanssiteokset tuntuvat kokea livestriimauksen kautta. Samalla huomaan toivovani voisinko salaa pujahtaa teatteritilaan, päästä näkemään ja aistimaan liikkuvat kehot samassa tilassa kanssani, olemaan teatteritilan taianomaisessa ilmapiirissä. Olen kuitenkin kotona, laittautuneena iltaa varten. Avaan läppärini, ajattelen muutamia ystäviäni, jotka ovat toisissa kaupungeissa tai toisessa maassa ja joiden tiedän katselevan esityksiä samaan aikaan.
Arjen koreografiaa
Teokset toimivat hyvin yhdessä, ne tarkastelevat ihmisenä olon erilaisia puolia niin konkretian ja arkisten toimien kuin vahvojen tunteiden ja kiintymyksen kautta. Koen molempien teosten kurkistavan kodin intiimiyteen ja se sopii juuri tähän aikaan.
Household Dance Protocol johdattelee kokijat imurointiin osallistavan työpajan kautta. Sandrina Lindgren esittelee imurointiin yleisesti liittyvän “arkifiiliksen” vastapainoksi “tanssifiiliksen”, jolloin jokapäiväisestä voi tulla tanssia, arjen koreografiaa. Ensin tutustumme imurin anatomiaan ja sitten kokeilemme erilaisia, helposti tehtäviä liikkeellisiä harjoitteita imurin kanssa. Kaikki on oikeastaan pitkälti näkökulmasta ja asenteesta kiinni: uskallanko poiketa totutusta, vaihtaa rytmiäni, katsella eri puolille tilaa imuroidessani, imuroida ilmaa tai tasapainotella imurin kiinteää vartta kädelläni? Sandrina kannustaa uteliaisuuteen ja Household Dance Protocol aukaisee minulle leikin maailman. Mikä parasta, imurin vartta vasten on myös lupa kevyesti nojata ja levähtää. Taustalla hurisee imureista koostettu soitin, jota Antti Tolvi notkeasti soittaa äänimaljojen kera.
Household Dance Protocol on Lindgrenin vuodesta 2017 asti toteuttama taiteellinen tutkimus, joka kumpuaa kysymyksistä: mitä on tanssin harjoittaminen ja mikä minua tanssissa kiinnostaa? Yhtymäkohta tanssiin löytyi kotitöiden fyysisyydestä, samalla Lindgren tahtoi tarkastella sukupolvelta toiselle välittyviä asenteita. “Kotityöt nähdään usein pakonomaisena toimena, joista täytyy suoriutua. Ne ovat tyypillisesti myös naisten tekemää työtä, jolla ei tunnu olevan samanlaista arvoa kuin muilla töillä. Olen havainnut myös uhriutumista kotitöiden pakollisuuden edessä niiden ollessa kaukana romantiikasta, glamourista tai jostakin paremmasta tekemisestä. Minua kiinnostaakin, miten kotitöihin ja niiden tekijöihin voisi suhtautua kunnioittavammin”, kertoo Lindgren.
Työpajan toteuttaminen striimattuna palautti Lindgrenin lähelle hänen työskentelynsä alkua. Household Dance Protocolin oli alunperin tarkoitus tulla yleisön tavoitettavaksi podcastien muodossa, joita Lindgren myös toteutti. Hän alkoi kuitenkin kaivata fyysisyyttä, mahdollisuutta vuorovaikutukseen vastaanottajien kanssa, jolloin työ lähti versoamaan työpajojen toteuttamiseen, vuorovaikutteiseksi installaatioksi sekä aiheen tutkimiseksi toisten esiintyvän taiteen ammattilaisten kanssa.
“Striimauksen kautta ihmiset osallistuivat nyt omissa kodeissaan, omien imureidensa kanssa, todella keskellä heidän omaa arkeaan. Ehkä juuri tässä taide pääsi lähimmäksi jokapäiväistä elämäämme”, Lindgren toteaa.
Todistajana rakkaudelle
Harjoituksia rakkaudesta ravistelee tunteita ja liikuttaa. Se on Valtteri Raekallion koreografioima, jo vuodesta 2015 niin näyttämöllä, museossa, kansainvälisesti kuin Helsingin kaupungintalon illallistapahtumassa esitetty duetto.
Harjoituksia rakkaudesta on lihallinen ja kiihkeä tutkielma kahden ihmisen suhteesta, sen intohimosta ja kivuista. Teos alkaa tanssijoiden ollessa silmät sidottuina, tunnustellessa herkästi ilmaa ympärillään, hapuillen toisiaan. Ajattelen ihmisen syvää kaipuuta toisen luo, toivetta tulla kohdatuksi. Vastapooliin piirtyy kysymys: onko rakkaus sokea? Siteiden poistuttua silmiltä tämä rakkaus virtaa liikkeiden sulavana, paikoin henkeäsalpaavana jatkumona, joka ei päästä helpolla saati säästä osapuolia loukatuksi tulemiselta.
Valtteri Raekallio kertoo Harjoituksia rakkaudesta -teoksen soveltuvan hyvin striimattavaksi: “Teoksessa liikemateriaali on pääosassa ja se on esityksellisesti yksinkertainen. Duetto on tanssijoiden välistä liikettä, heidän reagointia toisiinsa. Nämä ovat asioita, jotka tapahtuivat meille harjoituksissa ja näin ollen yleisö on tämän kohtaamisen todistaja ilman että yleisösuhdetta olisi erikseen rajattu tai sitä erityisesti haastettaisiin.”
Seuratessani esitystä kamera oikeastaan valitsee mitä katson, kuinka läheltä tai millä tavoin rajatusti jokin asia näytetään. Tavallaan se luo vielä yhdenlaista omaa kerrontaansa. Kamera on kuin todistaja, joka avaa minulle toisinaan kuvakulmia myös ylhäältä, sivulta. Näen kohtia, joita katsomosta en näkisi. Teos on hyvin fyysinen, intensiivinen ja koen tunteiden välittyvän myös ruudun läpi liike- ja tunne energian virratessa tanssijoiden välillä.
Empatiaa ja taiteellista ajattelua
Lindgren ja Raekallio kokevat molemmat digitaalisuudessa olevan mahdollisuuksia ja uskovat sen lisääntyvän tulevaisuudessa. Se voi olla tapa nähdä esityksiä eri puolilta maailmaa, mitä muuten ei pääsisi kokemaan. Samalla voidaan tutkia uusia jakamisen ja oppimisen tapoja. Molemmat kokevat silti vahvasti, että digitaalisuus ei kuitenkaan voi poistaa elävän esityksen ideaa: kohtaamista ja vuorovaikutusta.
“Musiikin puolella on olemassa äänilevyt, jotka ovat musiikin siirrossa jo arkipäivää. Silti ihmiset hakeutuvat konsertteihin, jotka tapahtuvat tässä ja nyt, joissa voit nähdä kun toinen soittaa. Konsertti, niinkuin muutkin live-esitykset, on totta juuri siinä hetkessä ja se on se vahvuus”, sanoo Raekallio.
Toinen merkittävä näkökulma, jonka Raekallio nostaa esiin esityksiä striimatessa, ei liity teknisten laitteiden kykyyn tai laatuun vaan inhimilliseen ominaisuuteen. Hän pohtii erityisesti näyttämölle tuodun ajattelun, taiteellisen ajattelun, siirtämistä videolle. Kuinka ohjata kuvausta niin, että se tavoittaa tuon saman ajattelun. “Se vaatii taitoa, lisää aikaa ja työtä”, hän toteaa.
Lindgren nostaa esiin empatian ja spontaaniuden fyysisten kohtaamisten erityispiirteinä. “On monia laatuja, joita emme välttämättä voi välittää ruutujen tai videon kautta. Kohdatessa toisemme saamme valtavan määrän kehollista informaatiota aina kehon asennosta, ilmeistä, tilanteessa olevasta tunnelmasta lähtien”, hän summaa.
Raekallio iloitsee esitysillasta hyvänä kokemuksena sekä avauksena Läntisen tanssin aluekeskukselta yhteistyökumppaneineen: “Jos näitä ei kokeilla ja arvioida, ei kehitys myöskään mene eteenpäin.” Korona-aika on ollut melkoinen isku koko taide- ja kulttuurikentälle, kun yhtäkkiä kaikki työt ovat peruuntuneet ja ilmassa leijuu tavallista tiheämpi epävarmuus. Raekallio muistuttaa myös tanssijan mahdollisuudesta toteuttaa omaa ammattiaan tässä ajassa, mikä ei ole pelkästään työ vaan myös fyysinen tapa olla maailmassa.
Henna-Maria Hanhineva
Household Dance Protocol
Työpaja: Sandrina Lindgren, Antti Tolvi
Tuotanto: Grus Grus Teatteri
Household Dance Protocol –podcastit kuunneltavissa: http://www.tehdasteatteri.fi/poikkeus-tila-taide/
Harjoituksia rakkaudesta
Koreografia: Valtteri Raekallio
Esiintyjät: Mirva Mäkinen, Eero Vesterinen
Kuva: Valtteri Raekallio
Ensi-ilta 3.10.2015 Kekäläinen&Companyn studionäyttämöllä
