Kun puhutaan aluekeskuksen toiminnasta tanssitietoisuuden laajentajana, tanssitaiteilijoiden yhteisöllisyyden rakentajana ja monimuotoisena työnantajana, sekä tarkoituksena lisätä yhteistyötä ja vahvistaa osaamista, niin Helsingissä helmikuussa järjestetty Sivuaskel-festivaali on oivallinen käytännön esimerkki Zodiak – Uuden tanssin keskuksen/ Tanssin aluekeskus Helsinki -toiminnasta.
Sivuaskel-festivaali Zodiakin aluekeskustoimintana
Aluekeskus-esittelyn ja asiantuntijahaastattelun yhteydessä haluan tutustua aluekeskuksen toimintaan käytännössä. Nyt vuorossa on Zodiak – Uuden tanssin keskus ja tanssin aluekeskus Helsinki. (Lue Zodiakia koskeva toiminnanjohtaja Raija Ojalan haastattelu artikkelista ’Tanssin aluekeskukset osa 2.) Kun puhutaan aluekeskuksen toiminnasta tanssitietoisuuden laajentajana, tanssitaiteilijoiden yhteisöllisyyden rakentajana ja monimuotoisena työnantajana, sekä tarkoituksena lisätä yhteistyötä ja vahvistaa osaamista, niin Helsingissä helmikuussa järjestetty Sivuaskel-festivaali on oivallinen käytännön esimerkki Zodiak – Uuden tanssin keskuksen / Tanssin aluekeskus Helsinki -toiminnasta.
Sivuaskel-festivaali kokosi viikon ajaksi Kaapelitehtaalle tanssifoorumin, joka elää hetken tarpeissa ja tanssivirtauksissa. Festivaalin ohjelmiston ja tapahtumapaikkojen kautta innostuin itse suunnattomasti tanssin ’olohuoneesta’, jossa esitettäisiin esityksiä; tanssitaitelijat saisivat tulla näyttämään tuotoksiaan ja testaamaan niitä vaikka koeyleisölle tai ihmiset voisivat tulla keskustelemaan tanssista tai jostakin muusta. Siellä vallitsisi rento ja epävirallinen ilmapiiri, jossa ihmiset uskaltaisivat avata suunsa mieltä askarruttavasta asiasta, ja joka olisi vapaa ideoinnille ja luovuudelle. Kaikkea mitä tanssin ympärille keksisi rakentaa, tapahtuisi tässä olohuoneessa. Kuulin, että Sivuaskeleen kaltaisen, mutta jatkuvamman ja pysyvämmän toiminnan synnyttäminen on ollut haave myös festivaalia järjestävien parissa. Tanssintaloa ajatellen, Sivuaskel-festivaalista voisi ottaa paljonkin esimerkkiä.
Kerron tässä yhteydessä omakokemuspohjaisesti enemmän Sivuaskeleeseen sisältyvästä tapahtumasta, Aamutanssista. Aamutanssi yhdistyi sosiaaliseen unennäköön, jossa ihmiset jakavat uniaan yhteisessä matriisissa; tällä kertaa rikotussa ympyrässä. Sosiaalinen unennäkö liittyy ryhmädynamiikkaan, ja se pohjautuu unien yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen merkityksen löytämiseen ja jakamiseen. Tarkoituksena on luoda vapaan assosiaation hetkiä nähtyjen unien pohjalta. Festivaalin Aamutansseissa esiintyi aina myös joku suomalainen tanssija ja esiintyjä, jonka tarkoituksena oli virittää osallistujat tapahtuman tunnelmaan ja täyttää kyseinen tila.
Aamutanssi toteutettiin samassa tilassa festivaalin esitysinstallaation U.N.I (You and I) kanssa. Se oli olohuonemainen tila, jossa oli pieni kahvila, kirjahylly kirjoineen, vesisänky ja lukuisia, pehmoisia oleskelupaikkoja; tyynyjä, patjoja, sänkyjä ja nojatuoleja. Lauantaiaamun herääminen ei tuntunut enää yhtään niin pahalta, kun saapui kyseiseen paikkaan. Koko aamu oli yhtä ja samaa aamutanssia, ja sain jatkaa omaa heräämistäni tai unen ja valveen rajamailla olemista tapahtuman aikana. Oli myös äärimmäisen helpottavaa, että vaikka osallistui Aamutanssiin ensimmäistä kertaa vasta lauantaina ja oli siellä ihan ummikkona, niin ei ollut paineita yrittää mitään. Ei sillä, etteikö pakkoa avata suutaan olisi hetken huolehtinut. Olin kollektiivisessa tilanteessa jakamassa hetkeä muiden kanssa, mutta koin jossakin vaiheessa, ettei minun tarvitse tehdä mitään todistaakseen aktiivisuuttani, kuuntelemistani, havainnoimistani tai läsnäoloani. Sain olla unimaisessa, alitajuisessa ajattelun tilassa. Mitään ei tarvinnut koettaa järkeistää tai analysoida. Jälkeenpäin ajatellen, Aamutanssi oli hyvin virkistävä ja herättävä kokemus. Kevyttä ja vapaata ilmapiiriä ei myöskään tarvinnut yrittää luoda tilanteeseen, vaan se oli sellainen luonnostaan. Aamutanssi oli yhteistä, inspiroivaa horrostilaa.
Mielestäni tilaisuus vastasi hyvin ihmisen tarvetta välillä vain olla ja olla ajattelematta rationaalisesti. Tilaisuus toimi sosiaalisen unennäön ja tanssin yhtymäkohtana. Kuinka paljon tanssi onkaan rationaalisuutta pakenevaa ja kehollista olemista korostavaa. Koreografian tekeminenkin on hyvin paljon alitajunnasta nousevien asioiden käsittelemistä, assosiaatiota ja yhteisten asioiden äärellä olemista. Kokemus oli myös avaava ryhmädynaamisten menetelmien parissa, jotka ovat usein rationaalista ajattelua vaativia ja korostavia.
Uskon, että Sivuaskel- festivaali onnistui luomaan yhteisiä hetkiä festivaalia järjestävien ihmisten, tanssintekijöiden ja tanssia seuraavien välille. Ainakin Aamutanssi oli todistamassa tätä. Yhteisön festivaali muodosti myös jo siinä, että festivaalin tapahtumia oli seuraamassa usein samat ihmiset. Kyseisen ilmiön mahdollisti osaksi varmasti edullinen festivaalilippu suhteessa yksittäisiin esityslippujen hintoihin. Festivaalissa on myös se hienous, että siihen osallistuessaan voi imeytyä mukaan johonkin; jatkumoon, ja paneutua sillä hetkellä vain tiettyyn asiaan. Toiseksi, festivaali toi oletettavastikin uusia ihmisiä tanssin pariin.
Sosiaalisen unennäön teema toi ryhmädynamiikkaan perehtyneitä ihmisiä tanssin keskelle, jolla ei välttämättä ole ollut mitään erityistä suhdetta tanssiin aikaisemmin. Ja ehkä Sunnuntaibrunssille löysi perhe, jotka eivät ole ikinä käyneet katsomassa tanssia. Kolmanneksi festivaali yhdisti kansainvälisyydellään tanssin kenttää, ja olettavasti synnytti joitakin uusia suhteita ja kontakteja. Ja edelleen, festivaali laajensi tanssista ajattelua järjestämällä työpajoja, seminaareja, taiteilijatapaamisia ja lukuisia keskusteluhetkiä, ja toimi näin olennaisella tavalla tanssin yleisötyön parissa. Festivaali osallistui keskusteluun tanssikoulutuksen tulevaisuuden näkymistä ja tarttui pohtimaan tanssin suhdetta yhteisöllisiin, yhteiskunnallisiin ja maailmantilallisiin asioihin. Festivaalien ohjelmisto oli koostettu kiinnostavista, arkea piristävistä ilon hetkistä; kuten yökyläilystä ja sunnuntaibrunssista.
Sivuaskel- festivaalin taiteellisen työryhmän johtajan Liisa Pentin sanoja lainatakseni, ’Sivuaskel haluaa näyttää erilaisia näkökulmia tanssitaiteen ja tanssitaiteilijoiden mahdollisuuksista toimia ja luoda uusia väyliä tanssille yhteiskunnassa.’ Aika paljon kuulostaa samalta, kuin mitä aluekeskusten toiminnalle määritetyt tavoitteet. Sivuaskel-festivaali on toiminut jo vuodesta 1996, ja se on tarkoituksiltaan erinomainen koonti Zodiak-toimimisesta tanssin aluekeskuksena Helsingissä, joka on asiana paljon nuorempi.
Sivuaskel-festivaali näyttää sen, että Zodiak on kyennyt ja kykenee laajentamaan ajattelua tanssista, tuomaan esille uusia tanssivirtauksia, rikkomaan katsojien ja esiintyjien rajaa, esitysmuotoja sekä luomaan yhteisöllisyyttä. Se on paljon enemmän, kuin mihin aluekeskuksen tavoitteet ovat edes pyrkineet. Kunpa eivät festivaalin järjestäjät vain väsyisivät loppuun tapahtuman suunnittelemisessa, rakentamisessa ja osallistumalla kaikkiin vuorokauden ympäri rullaaviin tapahtumiin. Yökylästä suoraan aamutansseihin.
Heini Tuoresmäki
