Tamperelaiset b-boyt Jimi Kettunen ja Mikko Makkonen ovat suorittaneet siviilipalvelustaan Tanssiteatteri MD:ssä. Palvelukseen on kuulunut tekniikan ja toimiston töitä, mutta myös runsaasti breikkausta. Nyt tanssiuraa siivittänyt sivariaika lähestyy päätöstään ja nuoret miehet suuntaavat urallaan eteenpäin. Mitä sukelluksesta tanssiteatterimaailmaan on jäänyt tulevaisuuden työkalupakkiin?
Breikkarit kävelivät sisälle tanssiteatteriin
Eräänä keväisenä päivänä vuonna 2008 b-boyt Jimi Kettunen ja Mikko Makkonen kävelivät itsevarmasti Tanssiteatteri MD:n ovesta sisälle kertomaan, että haluavat suorittaa siviilipalveluksensa teatterissamme. Kaksikolla oli selvät sävelet: tanssiteatterin panostus pistettäisiin tuottamaan työpajoilla ja omilla esityksellä. Esitys oli vakuuttava ja hyvin ajateltu.
Toiminnanjohtaja Elina Jakowleva laskeskeli kuluja ja pohdiskelimme yhdessä, miten saisimme jo suunniteltuun syyskauteen mahtumaan sivareiden toimintaa. Tavoitteeksi otettiin, että breikkarit ansaitsisivat omat päivä- ja ruokarahakustannuksensa tanssiteatterille takaisin plusmiinusnolla-tuloksella. Suunnitelmaan kuului työpajoja, jameja ja kursseja, oman duetto sekä lapsiyleisölle suunnattu tanssiteos, jonka valmistaminen ohjelmistoomme oli ajankohtaista.
Mistä idea syntyi?
Idea sivarin suorittamisesta MD:ssä syttyi Jimille, kun hän mietiskeli tuskissaan armeijaan lähtemistä. Jimin tavoitteena oli suorittaa siviilipalvelus niin, että tanssi ei kärsisi siitä. ”Marssin Tampereen kaupungin kulttuuritoimenjohtaja Jaakko Masoselta kysymään palveluspaikkaa. Masonen ehdotti suorituspaikaksi teattereita. Sitten keksin MD:n ja kysyin Mikolta, että vaihdatko armeijan sivariin ja 2008 keväällä kävelimme sinne ideamme kanssa”, Jimi kertoo. Mikko ei ollut vuosiin tanssinut aktiivisesti, mutta innostui ehdotuksesta valtavasti. Samana syksynä Mikko olisi ollut jo lähdössä armeijaan.
Miten breikkariksi tullaan 2000-luvun Suomessa?
Pojat ovat kotoisin Varkaudesta ja tuntevat toisensa jo lapsuudesta. Ennen yhteistä breikkiharrastusta Jimi oli harrastanut skeittausta ja graffiteja ja Mikko balettia ja jazzia. Kun Mikko oli 11, vuoden vanhempi Jimi muutti samaan kortteliin. Mikkoa ei innostanut enää tanssituntien ainoana poikana tyttölauman seassa oleminen. Breikin toinen nousukausi oli aluillaan ja Bomfunk MC`s ja Fintelligens olivat juuri lyöneet läpi. Uutta harrastusta etsinyt Mikko sai kipinän breikkiin näiden bändien videoista ja käveli soittamaan Jimin ovikelloa.
Siitä alkoi poikien tiivis harjoittelu MTV:n musiikkivideoiden perässä. Internetistä yritettiin myös kaivaa ohjeita ja mallia. Aluksi pojat harjoittelivat pääasiassa akrobatiaa. Ensimmäisen vuoden jälkeen tietoa ja taitoa oli karttunut ja pojat kävivät Kuopiossa kursseilla, joissa tutustuivat muihin breikkareihin. Vanhemmat breikkarit, jotka edustivat ensimmäisen aallon jälkipolvea, opettivat paljon ja antoivat vhs-kasetteja. Suurimpia vaikuttajia olivat Varkaudessa muutaman workshopin pitänyt Mikko Ahlgren, katutanssin monitaituri Storm sekä tanskalainen ryhmä Out of Control, jonka videoilta Jimi ja Mikko ovat imitoineet paljon.
Varkautelaispoikien ryhmä Moon Freeze osallistui vain vuoden harjoittelun jälkeen ensimmäisen kerran kilpailuihin Tampereella 2000. Kilpailut antoivat harrastukselle jatkokipinää. Jimi hehkuttaa, että kilpaileminen on yksi parhaista jutuista breikissä, etenkin ”cypherissa” epävirallisesti hyvässä seurassa.
Nuorukaisten profiloituminen
Vaikka molempien poikien lähtökohdat olivat melko tasavertaiset, he ovat profiloituneet urallaan eri tavoilla. Kokkikoulun ja lukion lopetettuaan Jimi muutti breikkiharrastuksen perässä Tampereelle. Hän alkoi oman kilpailemisen ohessa opettaa breikkiä pitkin Pirkanmaata, järjestää tapahtumia ja pisti oman firman pystyyn. Lisäksi hän esiintyi Tampereen Työväenteatterin Vuonna 85 -musikaalissa.
Mikko muutti Jimin perässä Tampereelle muutama vuosi myöhemmin ja oli siitä lähtien mukana tapahtumien järjestämisessä sekä työpajojen opettamisessa. Esiintyminen oli rajoittunut breikkikisoihin.
Sivarivuoden aikana Jimin suunta b-boyna on terästynyt ja kiinnostus kääntynyt positiivisella tavalla tiiviimmin kohti intohimoista itsensä kehittämistä. Mikolle siviilipalvelus on ollut selvästi lopullinen kimmoke ja konkreettinen ponnahduslauta kohti tanssijan ammattia, jota syyskaudella sattunut vastoinkäyminen, selkälihaksen revähdys, vain kasvatti.
Tunnelmia sivarin loppusuoralla
Haastattelun aikaan lähes kaikki suunniteltu on toteutunut. Omaa koko perheen Kultainen kattila -tanssiteatteriteosta on esitetty yli 25 kertaa kotinäyttämöllä ja koulukeikoilla. Myös teatterin muut työt niin tekniikan kuin toimistonkin puolella ovat tulleet tutuiksi. Flaijereita on jaettu, julisteita levitetty, keikkaa myyty, lavasteita ja valoja purettu ja pystytetty.
Kesää rytmittävät harvakseltaan keikat, lavasterakennukset ja breikkijamit. Ja sitten se on ohi, sivilipalvelus on suoritettu ja on aika siirtyä elämässä eteenpäin.
Jimi Kettunen ja Mikko Makkonen
Mikä on ollut siviilipalveluksen anti tanssiurallenne?
Mikko: Tämän merkitys on ollut todella suuri. Lemminkäinen oli ensimmäinen ammattinykytanssiteos, minkä näin. Koin sen todella vahvasti. Sen jälkeen olen välillä itku silmässä katsonut ammattitanssijoiden harjoituksia ja tanssiteosten tekemisen monikerroksista prosessia. Olen saanut paljon ideoita ja päässyt irti uuden liikkeen aristamisesta. Tanssikipinä on kasvanut koko ajan kokonaisvaltaisemmin. Henkinen ja fyysinenkin valmius tanssia on kasvanut. Ollaan päästy realistisesti näkemään tanssiteatterin ammattilaisten työtä tällaisessa talossa. Lavalla oleminen on myös kehittynyt paljon. Esiintyjänä minua on kehittänyt esim. Kultainen kattila, jossa olin ensi kertaa teatteriteoksessa lavalla.
Jimi: Olen opettanut ja tanssinut teatteriproduktioissa vuosikausia. Teatterin tekeminen oli tuttu juttu, mutta tanssiteatterin tekeminen oli uusi juttu. Se on tullut täällä tutuksi. Tämä aika on antanut omaan esiintymiseen plus asioiden ilmentämiseen syvyyttä. Liikkeellisesti tuskin on tullut mitään konkreettista hyötyä, mutta ideoita on saanut valtavasti. Breikki on osittain hyvin paljon nykytanssia.
Mikko: Täältä sain suuntaa. Lujittui tieto siitä, mitä haluan tehdä.
Se, että on kantanut kortensa kekoon teoksen rakentamiseen esim. rakentanut lavasteita, tekee teoksista eri tavalla tärkeitä. Teema ja pointti tulevat myös henkilökohtaiseksi. Olisi mielenkiintoista tietää miten suhtautuisi näihin samoihin teoksiin siinä tapauksessa, että tämä sivari olisi jäänyt toteutumatta. Mutta hyvä näin!
Mikä on ollut parasta ja mikä tylsintä?
Mikko: Parasta on ollut Kultaisen kattilan ensi-ilta ja ensimmäinen Kattilan keikka. Lasten kanssa ollaan myös tehty paljon työpajoja, mitkä ovat olleet tosi antoisia.
Jimi: Mulle parasta on ollut se, että olen itse saanut tehdä konkreettisesti sitä tanssiteatteria. Ja oppinut tällaisen instituution pyörittämisestä. Ja saanut käyttää hyväksi tanssiteatterin resursseja: valoa ja ääntä. Huippufiiliksiä on ollut oman soolon esittäminen – silloin, kun se on onnistunut hyvin.
Mikko: Tylsintä oli se, että jouduin selän suuren revähdyksen takia olemaan kaksi ja puoli kuukautta tanssimatta. Se söi miestä siinä vaiheessa. Siinä vaiheessa kaikki muu työ tuntui tosi turhauttavalta. Duo jäi tekemättä. Opin ainakin arvostamaan kehonhuoltoa eri tavalla. Lisäksi 15 kiloa on lähtenyt 11 kuukauden aikana massasta pois. Motivaatiota kehonhuoltamiseen on kasvattanut, kun on katsonut Samulia ja Villeä. Kun jouduin sairaana pidättelemään, motivaatio nousi sitäkin rajummin.
Jimi: Meistä olisi saanut enemmänkin irti tämän teatterin hyväksi. Meidän ideoita ja visioita olisi voitu enemmän hyödyntää, mutta täällä on ollut valtava hässäkkä jatkuvasti päällä.
Mikko: Treenaamisen vähäisyys jäi myös harmittamaan. Yhteistä treenausta piti olla, mutta tanssijoiden aikataulut olivat liian erilaiset teatteriyhteistyön takia. Olisin halunnut fuusioida erilaista liikettä breikin matskuun.
Haluatteko kritisoida jotakin?
Mikko: Välillä tuntuu, että meitä käytettiin toisarvoisiin tekemisiin. Olisi ollut mahdollista käyttää meitä hyväksi ja eduksi aika paljon. Enemmän olisi voitu antaa meidän toteuttaa omia ideoita omista visioista, ja markkinoida enemmän itse itseämme. Olisi tullut omanikäistä yleisöä enemmän tänne teatteriesityksiin.
Jimi: Jos olisi halunnut katsojakuntaa kasvattaa, olisi voinut hakea meidän kautta pysyvää kontaktia nuoriin. Jäin kaipaamaan ajankäytön suunnittelua erityisesti meitä varten. Myös pienempiä keikkoja olisi voinut olla enemmän. Meidän osaamista olisi voitu markkinoida enemmän. Meidät laitettiin muihin hommiin, kun olisimme voineet olla luomassa kontakteja.
Mikä on tulevaisuuden haaveenne?
Mikko: Haluaisin olla 2000-luvun Michael Jackson, mutta en osaa laulaa. Haluaisin jatkaa jonkun hienon tanssicompanyn taiteellisena johtajana jonkun jälkeen jossakin. Haluaisin olla jonkun talon tai oman talon bossi tai koreografi. Tommi Kitti on tosi kova jätkä, tykkään tosi paljon Kitin mentaliteetista ja matskusta. Sen tyyppinen meininki kiinnostaa. Jarkko Mandelinin juttuja fiilistelen myös. Ja haluaisin Samuli Roinisen karisman!
Jimi: Haluan olla onnellinen ja iloinen ja nauttia siitä mitä teen. Positiivisin mielin eteenpäin! Tavoitteita ja päämääriä on hyvä olla, mutta liika suunnittelu syö sun freestyleä.
Mikko: Yks visio, mikä olisi tosi siisti juttu. Jos olisi resurssit, perustaisin companyn, jossa olisi törkeän päteviä monen lajin taitajia: b-boyta, nykytanssijoita, balettitanssijoita. Kaikki olisi halukkaita tekeen kaikkea ja voisin luoda sellaisen tyylin, joka olisi tunnistettava. Balettitanssija, joka ei karsastaisi katutanssin karuutta ja b-boy, joka uskaltaisi pukea trikoot päälle. Toivoisin, että olisin saanut aikaan jotakin uutta. Aika harva puhtaasti katutanssi-ihminen saa arvostusta tai näkyvyyttä sillä tavalla, että fuusioituisi nykytanssin tai baletin kanssa. Asioiden yhdistäminen olisi hienoa saada aikaiseksi. Companyn nimi ei olisi ainakaan mun nimen mukaan. Se jää nähtäväksi. Ehkä me saadaan MD:stä sellainen ryhmä jonakin päivänä, sitten kun kaikki te gurut olette eläkkeellä tai hallituksessa.
Missä olette 5 vuoden päästä ja mitä tämä kokemus silloin merkitsee?
Jimi: Viiden vuoden päästä olen jossain tosi kaukana tekemässä jotain tosi kivaa. En välttämättä Suomessa tai Euroopassa. Jatkan tanssin parissa ja työstän kaikennäköistä oman yrityksen kautta, käyn tietysti välillä ottamassa MD:n Hällä-näyttämön haltuun…
Mikko: Olen kiinnityksellä MD:ssä tai sitten töissä kiinnityksellä jossakin tanssitalossa tai companyssa. Olisin ehkä liian laiska ihminen freelanceriksi. Olisin mieluiten itselle mieluisessa talossa tai proggiksessa pidemmällä kiinnityksellä. Ulkomaat ei ole poissuljettu vaihtoehto, mutta sinne pääseminen vaatii paljon työtä. Haluan olla tanssin tai teatterin kanssa tekemisissä. Koreografin ammatti olisi kaikkein siistein juttu. Se, että saisi omien visioiden kautta ihmisistä irti kaikkea tapahtumaa.
Jimi: Tämä kokemus on antanut potkua kaikkeen, mitä tulee tapahtumaan. Ja olen oppinut paljon tanssin järjestämisestä ja organisoimisesta. Tämä palvelus on vienyt eteenpäin bisnesmiehenäkin tanssipalveluiden (erilaisien kurssien ja leirien) tuottamisessa. Samalla linjalla mennään ensi syksynä. Toimintakenttänä on koko Suomi.
Mitä elämässänne tapahtuu seuraavaksi?
Mikko: Kesällä tiedän paremmin. Yritän suunnata tanssialan koulutukseen. Kahteen kouluun olen hakenut. Jos nyt ei nappaa, teen asian eteen töitä joka tapauksessa. Suuntana on Helsinki, Turku tai Tampere.
Jimi: Suuntaan Helsinkiin, koska siellä on Suomen b-boykulttuurin keskipiste. Siellä on sellaista motivoivaa harjoitusseuraa ja oman ryhmän pojat (Finesse, joka b-boy-piireissä tunnetaan nimellä Sticky Ruckus) asuvat yhtä lukuun ottamatta kaikki siellä. Aion ruveta breikkaamaan vielä enemmän ja kiertelemään ulkomailla enemmän. Opetukset saa jäädä, nyt panostan enemmän itseeni kuin muihin. Keikkailua ja breikkailua… ja yleisesti rakastamista.
Matka jatkuu
Siviilipalveluksen aikana olen ihaillut nuorten miesten taitoa ja nuoruuteen kuuluvaa ehdotonta idealismia, mutta myös iästä riippumatonta määrätietoisuutta ja kirkkaita visioita. On ollut antoisaa seurata vierestä molempien oman suunnan löytymistä ja itsensä kehittämisen tarpeen vahvistumista. Kaikki suunniteltu ei toteutunut, niukasti tulotavoitteistakin taidettiin jäädä. Kuitenkin kokemus oli myös tanssiteatterillemme antoisa ja päänvaivan lisäksi lisätyövoima tuo konkreettista hyötyä pienessä tanssiteatterissa aina. Kollegana kaikkein kiinnostavinta oli nuoren polven ja kokeneempien kollegoiden ajatustenvaihto, kohtaaminen ja kommunikaatio.
Menestystä elämänmatkaan ja kunnianhimoisen itsenne kehittämisen tielle Jimi ja Mikko!
Anniina Kumpuniemi
Anniina Kumpuniemi on vuonna 1970 syntynyt tamperelainen tanssija-koreografi, joka on kuulunut Tanssiteatteri MD:n ydinjoukkoon vuodesta 1997.
