Tanssivaa musiikkia
Liisa Risun uusin koreografia SOIVA / WKL:n muuntaa Bachin musiikkia liikkeeksi ”tanssivalle orkesterille”. Tanssijat siis ilmentävät musiikin vivahteita esitetyn liikemateriaalin kautta.
Liisa Risun uusin koreografia SOIVA / WKL:n muuntaa Bachin musiikkia liikkeeksi ”tanssivalle orkesterille”. Tanssijat siis ilmentävät musiikin vivahteita esitetyn liikemateriaalin kautta.
Yleisö kuuntelee Dmitri Šostakovitšin Leningrad-sinfonian allegrettoa paahtavien punaisten spottivalojen alla istuen. Muuta ei tapahdu noin kuuteen minuuttiin. Sen jälkeen Elina Pirisen teoksessa tapahtuu sitten senkin edestä. Voi kyllä!
Zodiakilla 17.10. ensi-iltansa saivat kaksi työn ja esiintymisen käsitteisiin tarttuvaa tanssiteosta.
British Councilin ilmastolähettiläänäkin toimineen Sari Palmgrenin The Earth Song marssittaa lavalle joukon maailmantilaan ja ympäristöön liittyviä ilmiöitä ja ongelmia. Teemoja ovat muun muassa nopea elämänrytmi, kierrätyksen tärkeys, ihmisen itsekeskeisyys ja
Veli Lehtovaaran installaatiomaisessa tanssiteoksessa Vartaloiden kaupunki oma vartalo muuntuu katsomoksi.
Panu Varstalan ja Marjo Kuuselan Kenen kädet yhdistää tanssia, teatteria ja esitystaidetta. Esityksen syntyyn on vaikuttanut yhteisen näyttämön periaate, jonka mukaan jokainen esityksen teossa mukana ollut vaikuttaa kokonaisuuden muotoutumiseen valitsemallaan
Kenneth Kvanströmin YOUMAKEME on monimerkityksellinen, intensiivinen, vaihtelevista tunnelmista koostuva kollaasi. Esitys oli osa Ice Hot – Pohjoismaisen tanssin katselmusta, joka järjestettiin Helsingissä 12.-15.12.2012.
Stoassa nähty Susanna Leinosen ja Jouka Valkaman yhteisluomus Romeo & Julia yhdistää kauhuelementtejä traagiseen rakkaustarinaan.
Mistä on pienet tytöt tehty? Kauneushoitolan kasvonaamioista, korkokengistä, polvisukista, huulipunasta. Yliampuvista asusteista, vaaleanpunaisista minihameista, helminauhoista. Unelmista.
For those who have time on Maija Hirvasen Operaatio Me -trilogian toinen osa. Teos käsittelee nykyihmisen elämänrytmeistä muotoutuvia tapoja.
Minä ja kuusi ennakkoluulotonta luokkatoveriani Helsingin yliopistolta osallistuimme Jyrki Karttusen 100 tapaa nauraa –teokseen tanssijoina ja koreografeina. Meille annetun osuuden pituus oli kolme minuuttia ja sen, kuten muunkin teoksen, aiheena
Di anima et di corpo on konsertin ja tanssiteoksen rajaseudulla liikkuva sekä äärimmäisten tunnetilojen välillä kulkeva esitys, jossa 1600-luvun cembalo- ja laulumusiikki yhdistyy uuteen tanssiin.