Tanssin pahat pojat kyllä osaavat pistää pystyyn kunnon shown, kirjoittaa Niina Mero.

Rasta Thomasin Rock The Ballet –esityksen etukäteishehkutus on ollut niin yhtenäisen ylistävää, että kohottelin jo kulmiani moiselle promootiolle. Mutta esityksessä sisäinen skeptikkoni oli niin äimistynyt, ettei se edes yrittänyt saivarrella

Niina Mero: Spektaakkeli lumosi intensiivisyydellään Tero Saarinen oli tuonut Tampereelle suuren maailman spektaakkelin, joka lunasti kaiken lupaamansa. Tällaisissa illoissa on sitä aristokraattista tanssitaiteen tuntua, jolloin liike muuttuu haastavaksi korkeakulttuuriksi. Ja

Niina Mero: Kaikki pelissä Alminsalin kolmen koreografian illassa nähtiin platonistisia heijastumia, heräteltiin patoutuneita tunteita, koettiin puhtaan liikkeen lumoa ja täydellistä heittäytymistä. Ai niin, ja nähtiin kuinka tavalliset miehet tanssivat.

Niina Mero: Mies, joka kuihdutti hippien kukkaset Taide näyttää kyntensä, kun se käsittelee asioita ilman että esittää mielipiteitä tai väitteitä. Ooppera Skaalan The Manson Family tekee sen, mitä enää voidaan

Niina Mero: D.I.S.C.O. Marco Berrettinin johtaman Melk. Prod –tanssiryhmän teos vei URB-yleisön suoraan 70-luvun sydämeen, discopallojen välkkeeseen ja leveiden lahkeiden suhinaan. Lue Veli Lehtovaara: Yksitasoista huumoria Esiintyjien suhde teoksen aihemaailmaan

Niina Mero: Lupa hymyillä Nykytanssi on vakava asia. Sitä katsotaan otsa rypyssä, kriittisesti, postmodernin maailman ahdistusta tutkiskellen, eikä sille saa missään tapauksessa hymyillä, saati sitten nauraa! Tanssin kategorisointi vaikeasti tulkittavaksi