Karoliina Korpilahti: Tero Saarisen tulkinta Carolyn Carlsonin läpimurtoteoksesta menee suoraan sydämeen ja ihmisen sisimpään. Kaikki superlatiivit tuntuvat latistavan teoksen huumaavan tunnelman ja merkityksen.
Merja Koskiniemi: Blue Lady (revisited) pysäyttää. Tero Saarisen tulkinnalle Carolyn Carlsonin 25 vuotta sitten luomasta Blue Ladystä ei tunnu löytyvän oikeita sanoja.
Blue Lady (Revisited)
Carolyn Carlson – Tero Saarinen
Koreografia: Carolyn Carlson
Tanssi: Tero Saarinen
Alkuperäinen musiikki: René Aubry
Alkuperäinen lavastus: Fédéric Robert
Valosuunnittelu: Peter Vos
Alkuperäinen valosuunnittelu: John Davis, Claude Neville
Kantaesitys 1983 Venetsiassa (Teatro La Fenice)
Uuden version ensi-ilta 2008 Lyonissa
Sanat ylittävää kauneutta
Blue Lady on runollinen koreografia elämästä. Liikutuksen tunne kiristää leukaperiä eikä suusta tule ulos yhtään järkevää sanaa kun yritän sanoa Saarisen Blue Ladyn vaikutuksesta jotain. Miten joku voi olla niin kaunista, koskettavaa ja taitavaa? Niin herkkää, hypnoottista ja sielukasta? Miten jonkun teoksen voi tehdä uudelleen toiselle esiintyjälle näin onnistuneesti?
Carolyn Carlson on esittänyt Blue Lady -teosta yli kaksikymmentä vuotta. Historia on mukana teoksessa, sillä muun muassa lavastus on alkuperäinen. Carlsonin tanssia nähdään kaihdinverhoille heijastetuilla videoprojisoinneilla. Teoksen menneisyys on vuoropuhelussa Tero Saarisen tanssiman version kanssa.
Liike on juoksevaa, pulppuavaa ja pumppaavaa. Tai katkonaista, kuin animaation kuvafreimejä. Se on tarkkaa ja toistuvaa, tilassa etenevää. Ilmeikästä, jokaisen lihaksen aktivoivaa.
René Aubryn dramaattinen kitaramusiikki sinetöi teoksen ainutlaatuisen tunnelman. Musiikin tunnelmat ja erilaiset hameet, mekot ja hatut tukevat tanssin kuvaamia tunteita ja elämänvaiheita. Mekot pukevat Saarista luontevasti. Hän on ihminen, ei mies naisen vaatteissa.
Mieleeni jäi aivan erityisesti kohta, jossa Saarinen vaihtaa mustan hautajaisasulta näyttävän mekon ja jakun ilmavaan kullanväriseen hameeseen ja poimii mustat vaatekappaleet olalleen. Mielestäni tätä voisi ajatella metaforisesti niin, että kun elämän murheet ja vaikeat asiat pystyy käsittelemään ja hyväksymään, ne voi kantaa mukanaan selkä suorana.
Elämänkokemukset ovat osa kunkin persoonallisuutta. On hienoa, jos kokemukset kulkevat mukana niin, että niistä ei muodustu painolastia. Saarinen osaa kuvastaa aivan uskomattoman taitavasti elämää nähneen ja itsensä kanssa sinut olevaa seesteistä ja hyväksyvää itsevarmuutta.
Carolyn Carlson on sanonut, että halusi Tero Saarisen tanssimaan Blue Ladyn siksi, että ”hän on yksi maailman karismaattisimmista esiintyjistä”. Ja sitä Saarinen on, mestarillinen tulkitsija.
Karoliina Korpilahti
FM, Liikekieli.comin päätoimittaja
Tero Saarisen tanssi kertoo täydestä elämästä
Blue Lady (revisited) pysäyttää. Tero Saarisen tulkinnalle Carolyn Carlsonin 25 vuotta sitten luomasta Blue Ladystä ei tunnu löytyvän oikeita sanoja. Katsomiskokemus on täysi ja nostaa Tero Saarisen kiistatta tämän päivän suurimmaksi suomalaiseksi tanssitaiteilijaksi.
Carolyn Carlson esitti naisen elämänkaaresta kumpuavaa sooloaan yksitoista vuotta ympäri maailman tuhansille katsojille. En ole nähnyt alkuperäistä teosta, mutta koin Saarisen luoneen vahvan ja täysipainoisen esityksen, jossa tanssijan sukupuolella ei ole merkitystä.
Keskeiseksi nousivat ihmisyys ja elämään liittyvät käännekohdat. Vaikka teos kulkeekin nuoruudesta kohti vanhuutta, se ei kohtele elämää kliseisesti. Kaunista on teoksen lohdullinen ja loppuun asti toivoa antava ote. Elämänmyönteisyys lienee yksi pitkän iän salaisuuksista.
Liikekielestä erottaa nykytanssin tyyliseikkoja kahdenkymmenen vuoden takaa. Laajat kaaret ja kehosta ulospäin suuntautuva liike ovat tuttuja myös Saarisen omista koreografisista töistä, mutta ero niihin on kuitenkin olellinen. Arkipäiväinen liike yhdistyy luontevasti perinteiseen tanssilliseen liikkeeseen. Saarisen suoritus nostaa teoksen liikkeellisten tyyliseikkojen yläpuolelle. Liike välittää ja kertoo, eikä sitä ole tarvetta seurata teknisenä suorituksena.
Blue Ladyn visuaalisuus on selkeää ja hienostunutta. Nykypäivän tekniikalla voidaan luoda hämmentäviä kokonaisuuksia, mutta kaksikymmentä vuotta maailmaa kiertäneessä puussa, sinisessä taivaassa ja näyttämöä halkovissa kaihtimissa ei ole mitään hävettävää. Chrystel Zingiron luomat alkuperäisiä mukailevat puvut ovat oleellinen osa tarinaa. Sinisen ladyn punainen puku lienee visuaalisuudessaan mieleenpainuvin.
Kaikesta tästä ei kuitenkaan olisi herättämään teosta henkiin ilman Saarisen karismaattista tulkintaa. Carlsonin valinta soolonsa elämän jatkajaksi on osunut oikeaan. Meillä katsojilla on etuoikeus nauttia siitä.
Merja Koskiniemi
Blue Lady (revisited) Helsingin Aleksanterin teatterissa 27.–31.10.2009
