Olli Ahlroos: Painajaismaista kriittisyyttä
Vanhat uskomukset Saturnuksesta, joista The Blackroom Actin näyttämöteos Born under Saturn teemojaan ammentaa (mustan sapen aiheuttamasta melankoliasta, ruumiin sairaudesta ja kaoottisista ja painajaismaisista mielikuvista) eivät tyydy teoksessa ainoastaan tietyn tunnelman luomiseen tai pelkkään katarttiseen kauhuun. Saturnuksen myyttinen tematiikka rinnastetaan kriittisesti yhteiskuntaan ja sen kieroutuneeseen kuvaan ihmisestä itsestään, ja erityisesti – tanssin keinoin – ihmisen kuvaan omasta kehostaan.
Kuva: Aurora Reinhard
Born Under Saturn
The Blackroom Act: Anne Hiekkaranta, Kaisa Niemi, Simo Kellorumpu, Jyrki Riekki
Valosuunnittelu ja tekninen toteutus: Juho Rahijärvi
Installaatiot ja videot: Jyrki Riekki
Musiikkikooste: The Blackroom Act
Zodiak – Uuden tanssin keskus
1.-14.12.2006, Zodiak, Kaapelitehdas, Helsinki
Painajaismaista kriittisyyttä
Yleensä (taide)tanssissa keho ”tanssin materiaalina” näyttäytyy kauniina ja voimakkaana, terveenä ja läsnäolonsa intensiteetin kruunaamana. Kehollisuus on tällöin pinnalla siten kuin se arjessamme ei koskaan ole, jonkinlaisena kehollisuuden hiljaisena ihanteena. Born under Saturn kääntää tämän asetelman päälaelleen. Se kääntää kriittisen katseen takaisin arjen, kilpailuyhteiskunnan ja sisällöttömän viihteen turmiollisiin kehollisuuden malleihin ja näyttää kuinka arkinen kehomme, joka yleensä jää ilman positiivista huomiota, on toistuvasti painajaismaisen väärinkohtelun ja hyväksi-käytön alainen.
”Saturnus on synkkyyden, taudin, onnettomuuden, tuhon elävä symboli” kuten ohjelmalehtinen Henry Milleriä siteeraa. Vahvasti tanssipainotteisessa näyttämöteoksessa ”tuhon elävän symbolin” on näyttäydyttävä kehon kautta. Sen on näytettävä, mitä tämä tuho ja sairaus ovat kehossamme ja sitä kautta koko elämänmuodossamme. Teos käyttää myös tehokkaasti hyväkseen kauhuviihteen ja komiikan keinoja johdatellessaan katsojan oman kehonsa arkisen ja huomiotta jäävän turmeluksen äärelle.
Teos alkaa Jyrki Riekin videolla, jossa kuollut, maahan kiinni jäätynyt ruumis puhuu. Vaikka kuulemme sen äänen, ruumista ei näytetä ja näin katsojan mielikuvitus saadaan valloilleen. Mielikuva kuolleesta ihmisestä, jonka ruumis jatkaa puhumista, paljastaa heti jotain suhteestamme ruumiiseen, sen dualistiseen luonteeseen ja ”pelkän” ruumiin herättämään kauhuun.
Sama teema toistuu Riekin lavasteinstallaatioissa. Installaatiot koostuvat muun muassa silvotuista ruumiinosista ja kokonaisista ihmisfiguureista, joiden kasvot on peitetty.
Kohtausmaisesti etenevässä esityksessä samaa teemaa jatkaa tanssijoiden – joka kohtauksessa eri tavoin – peitetyt kasvot. Lavalla on koko ajan ”pelkkiä” tunnistamattomia ruumiita. Aluksi ruumiit ovat eläimellisiä ja väkivaltaisia, melkein hyönteismäisiä. Ruumiit näyttäytyvät kohtaus kohtauksen jälkeen painajaismaisempina, koomisempina ja ajankohtaisempina: jalustalle nostettuna ja liikku-mattomana palvonnan kohteena, sairaalloisesta kutinasta kärsivänä hysteriana, narkoottisena ja huomionkipeänä kaunoluisteluprinsessahirviönä, fasistisen militantin yksinäisenä joukkoliikehdin-tänä, valokeilassa kiiltävänä tv-viihdyttäjänä, valkokauluksisina tosi-tv:n kilpailijoina, joita kasvo-ton tuomari rääkkää mielivaltaisesti epäluonnollisissa asennoissa suoritettavina kilparyömintöinä, jne.
Kokonaisuus on kaiken kaikkiaan painajaismainen ja kaoottinen. Viimeistään nallipyssyjä paukuttelevat cowboylampaat kuitenkin todistavat, että paraskin kriittisyys on aina suuren naurun säestä-mää.
Saturnuksen alle ei olekaan syntynyt tämä teos, vaan myös länsimainen nykyihminen. Meidän musta sappemme on meidän sairaanloisen vääristynyt ja hyväksikäyttävä suhde omaan kehoomme. Te-kijät ansaitsevat kiitoksen ennakkoluulottomasta otteesta yhdistellä taide- ja kulttuurimuotoja, ennakkoluulottomasta tavasta työskennellä, joka on selvästi mahdollistanut hulluiltakin kuulostavien ideoiden työstämisen ja kriittisyydestä, joka ei ole unohtanut nauraa… myöskään itselleen.
Olli A. Ahlroos
Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa.
olli.ahlroos@helsinki.fi
Kuva: Johannes Romppanen
