Karoliina Yli-Honko: Poikien
Nigel Charnockin kahden teoksen ilta alkaa lupaavasti selkeällä ja liikkeeseen keskittyvällä toteutuksella, mutta romahtaa lopulta omaan mahdottomuuteensa.
The White Room, kuvassa Kai Lähdesmäki, Ville Sormunen, Harri Kuorelahti ja Unto Nuora (kuva: Tapio Vanhatalo)
First Sex
The White Room
Suunnittelu, ohjaus ja koreografia Nigel Charnock
Valot Vesa Ellilä
Ääni Harri Ahponen
Tanssijat Sari Haapamäki, Sofia Hilli, Kirsi Karlenius, Maria Saivosalmi, Inka Tiitinen, Kaisa Torkkel, Harri Kuorelahti, Kai Lähdesmäki, Janne Marja-aho, Unto Nuora, Ville Sormunen
Ensi-ilta 11.3.2005 Helsingin Kaupunginteatterin studio Elsassa
Poikien välistä ystävyyttä ja neuroottisia naisia
Helsinki Dance Companylle suunniteltu koreografia First Sex & The White Room koostuu kahdesta itsenäisestä teoksesta, joista ensin mainitussa tanssivat naiset ja jälkimmäisessä miehet. Toisin kuin nimestä voisi päätellä, ensimmäisenä esitetään The White Room.
Esitystila on vuorattu valkoiseksi kuutioksi, lattialla on siellä täällä vaatekasoja. Taustalla soi ambient-musiikki, joka vaihtuu Bachin sellosarjoihin teoksen varsinaisesti alkaessa. Miehet ovat kuin juuri saunasta tulleita pyyhkeet vyötäisillään. Ehkä Charnock on alun pukeutumiskohdalla halunnut tuoda katsojien silmien eteen jotakin, mikä normaalisti tapahtuisi heiltä piilossa, jossakin pukuhuoneessa esiintymistilan ulkopuolella.
The White Room on onnistunut yhdistelmä perinteiseen tapaan kaunista barokkimusiikkia ja modernilla tavalla toteutettua koreografiaa. Miehet valkoisissa paidoissa ja farkuissa nahistelevat, painivat, kiusoittelevat ja halailevat ”jätkä-porukassa”. He uhkuvat miehistä voimaa ja testosteronia. Teoksessa voi nähdä myös homoerotiikkaa, mutta mielestäni siihen viittaavat eleet vaikuttavat enemmän leikiltä tai ihmissuhdepelin kuvaukselta. Teos on vihjaileva farkkumainosten tyyliin ja hetkittäin siinä voi nähdä myös ironisia viittauksia hovi- ja seuratansseihin ja tätä kautta edelleen sukupuolirooleihin.
Koreografian loppua kohti liike muuttuu balettimaisemmaksi, kevyemmäksi ja herkemmäksi. Unto Nuora tanssii lyhyen soolon erityisellä intensiteetillä ja sensitiivisyydellä. Miehet tanssivat dynaamisesti tehden korkeita hyppyjä ja loikkia. Charnock osoittaa osaavansa kuljettaa liikettä sulavasti ja soljuvasti eteenpäin mielenkiintoisissa kompositioissa. Kokonaisuus on rennon hallittu, välillä miehet käyvät pyyhkimässä hikeä ja jatkavat taas ikään kuin omassa tahdissaan tanssimista muun ryhmän mukana. Miesten tanssiessa yhdessä liikkeissä on pientä eriävyyttä laadullisesti ja ajallisesti, mikä tuo lisää väriä ja vivahteita toimivaan teokseen.
Billie Holidayn elämästä vaikutteita saanut naistanssijoille tehty koreografia First Sex toteuttaa puolestaan Charnockin kaikki tavaramerkeiksi muodostuneet elementit. Teoksessa on puhetta, laulua, suoria viittauksia seksiin, katsojien mukaan vetämistä sekä paljon tarpeistoa. Lavalla on paljon tavaroita kuten viinapulloja. Naiset hienoissa iltapuvuissa, turkiksissa ja koruissaan huutavat hysteerisinä. He vaeltavat päämäärättömästi paikasta toiseen elämään kyllästyneinä, seuranaan alkoholia ja tupakkaa. Välillä he paistattelevat parrasvaloissa myrskyisten aplodien ja salamavalojen saattelemana. Välillä he yrittävät tappaa itseään. Sitten muututaankin lapsiksi ja välillä leikitään miehiä. Jossain välissä kaivetaan mikrofoni esiin, puhutaan korvia punoittavan suoraan ja piinataan mieskatsojia syyllistämällä heitä siitä, että he haluavat naistanssijoita.
First Sex on ylipitkä ja itseään toistava kuvaelma hermoheikoista diivoista. Siinä vaiheessa, kun rönsyilevää kuvakavalkadia on jatkunut jo pitkään ja katsoja alkaa odottaa esityksen loppumista koko teos saa uuden käänteen. Alkaa tanssillisempi ja huomattavasti kiinnostavampi osuus, naiset ovat päässeet eroon kimaltelevista juhlapuvuista ja ylimääräisistä koruistaan. Orbitalin disko-jyskeestä huolimatta katsojan huomiokyky alkaa olla vähissä. Naiset esiintyvät antaumuksella ja ainakin minua hieman nolotti, että en voinut helpottaa heidän työtään, koska en kyennyt tempautumaan mukaan.
Charnock tunnustaa itse käsiohjelmassa, ettei ole nainen ja että hänellä ei ole aavistustakaan siitä, mitä he todella tuntevat sisällään. Lisäksi hän toteaa, että ”First Sex on hirveä sotku, se on kaoottinen, hysteerinen huuto pimeässä”. Osuvammin en voisi kuvata teosta.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on 23-vuotias estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi