”Ajat ovat kovat. Me olemme sanan äärellä väkisin. Me tarvitsemme puhetta”, toteaa 20-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä koreografi.
Kuvat: Tanja Ahola
Puhu tanssi!
Arja Raatikainen juhlii 20 vuotta jatkunutta taiteilijauraansa esittelemällä katkelmia teoksistaan vuosien varrelta ja puhumalla omasta työstään tanssitaiteilijana, taiteensa lähtökohdista ja omista teoksistaan. Tanssikavalkadi PITKÄ LOIKKA ja puhetta tanssista saa ensi-iltansa torstaina 12.4.2007 Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoassa.
Katkelmia nähdään teoksista Anna mulle onni (1996), Kommentteja (1998), Opal-D (2000), Tunneli (2001), Musta (2004) ja Numen (2006). Tanssijakaarti koostuu niin Raatikaisen vanhoista ystävistä kuin vuosien varrelta tutuiksi tulleista nuoremmista tanssijoista: Alpo Aaltokoski, Jonna Eiskonen, Jyrki Karttunen, Teemu Kyytinen, Heidi Lehtoranta, Katri Soini, Mikko Paloniemi, Satu Rekola ja Terhi Vaimala.
Teoskatkelmien ohella kuullaan Raatikaisen itsensä puhetta tanssista. ” PITKÄ LOIKKA ja puhetta tanssista pyrkii rakentamaan siltaa teoksen ja katsojien välille”, Raatikainen kertoo. Juuri tätä sillanrakennustyötä palvelee Raatikaisen puhe teoskatkelmien rinnalla. Esityksen tavoitteena on Raatikaisen mukaan sanojen ja puheen tarjoaminen katsojille välineiksi, joilla lähestyä hänen omia teoksiaan.
Raatikaisen ura puhuu omaa kieltään. Tanssiminen alkoi Varalan liikuntaopiston modernin tanssin kurssilla vuonna 1978. Sen jälkeen hän oli Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksen kautta aikojen ensimmäisen vuosikurssin opiskelija. Työt tanssin kentällä alkoivat vuonna 1987. Sittemmin hän on kuulunut eurooppalaisittain merkittävien koreografien joukkoon jo vuosia. Hän on Nomadi-tuotannon perustajajäsen yhdessä Alpo Aaltokosken, Jyrki Karttusen ja Katri Soinin kera. Lisäksi hän on toiminut Teatterikorkeakoulussa tanssijantyön professorina (1995-1998) ja taiteilijaprofessorina (1998-2003).
Alun perin Raatikaisen vei puheen äärelle Hannele Jyrkän toimittama kirja Tanssintekijät – 35 näkökulmaa koreografin työhön. Kirjan avaamasta puheesta kasvoi pikku hiljaa ajatus myös tällaisen puheen kyllästämän teoskollaasin työstämiseen. ”Ajat ovat kovat. Me olemme sanan äärellä väkisin. Me tarvitsemme puhetta”, Raatikainen sanoo. ”Tähän asti olen ollut tietyllä tavalla hiljainen taiteilija”. Nyt taidetanssin identiteetin ollessa jonkinlaisessa positiivisen murroksen tilassa Raatikainen katsoo ajan olevan kypsä puheelle. ”On rohkaistuttu tulemaan ulos liikkeen keskiöstä”, Raatikainen muotoilee.
”Minulla on toive ja haave, että tällainen voisi toimia sillanrakentajana tekijöiden ja uuden yleisön välillä, tuoda nykytanssi lähemmäs katsojaa jollankin tavalla. Kyllähän tässä ajassa jo on paljon sanoja, on Liikekieli.comit ja muut, joissa tätä [tanssi]taidetta yritetään möyhiä eri kulmista ja se on ilman muuta hyvä asia. Tämä on minun yritykseni kantaa korttani kekoon”, Raatikainen muotoilee vaatimattomasti.
Sanan ja liikkeen haasteeseen tarttuminen ei kuitenkaan ole tarkoittanut Raatikaiselle sitä, että siitä olisi tullut tai tulossa hänelle taiteellinen lähtökohta. Puheen rooli on Raatikaiselle ainakin tällä hetkellä ainoastaan yleisötyössä.
”Saa nähdä. Aina kun tekee jotain erilaisempaa, se jättää kuitenkin jäljen, joka sitten voi alkaa stimuloimaan johonkin suuntaan. Voi hyvinkin olla. Nyt kun sanoit sen noin, niin aloin miettimään ihan uudella tavalla koko hommaa”, Raatikainen innostuu.
Teoskatkelmien ohella juhlaillassa nähdään kaksi demoa, joista toinen esittelee Raatikaisen mukaan hänen teostensa keskeisiä liikelaatuja. Toinen, tiedotustilaisuudessakin nähty liikkeen ’evoluutiodemonstraatio’ esittelee ja tutkailee omaperäisellä tavalla ihmisen liikettä ja sen kehitystä yleisemmällä tasolla. Raatikaisen selostuksenomaisen puheen säestämä ratkiriemukas ja oivaltava evoluutiodemo on jo itsessään syy juhlaan.
Alun perin Raatikaisen ajatus oli siis tehdä ainoastaan yleisötyöprojekti käyttäen puhetta apuna tanssin rinnalla. Nähtävät katkelmat eri teoksista on myös valittu yleisökasvatuksen hengessä ja tällaisen gaalamaisen-kepeän illan atmosfääriin sopiviksi. ”Luvassa on vahvaa tanssia, huumoria, tunteita ja leikkiä”, Raatikainen paljastaa. Otsan rypyttömyys on paikallaan, onhan kyse yleisötyöprojektin lisäksi myös huomattavasta juhlasta. Itse asiassa ajatus 20-vuotistaiteilijajuhlasta syntyi kuulemma vasta myöhemmin, ja näin nämä kaksi – yleisötyöprojekti ja taiteilijajuhla – lankesivat yhteen nyt ensi-iltansa saavaksi juhlaesitykseksi.
Olli A. Ahlroos
Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän suorittaa työharjoittelua Liikekieli.comissa kevään 2007.
olli.ahlroos@helsinki.fi
Kuva: Johannes Romppanen
