Sami Baldauf – ”Hei. Olen 29-vuotias notkea koreografi ja etsin vikkeläsormista säveltäjää levymusiikin läpinakerrettuun arkeen. Olisitko sinä se, joka tekisi taidetta kanssani? P.S. Jos olet myös rikas, ei se haittaa…”
Hände hoch, Kunst oder Geld!
Tällä sivustolla julkaistu Olli Ahlroosin kirjoitus tuossa taannoisella viikolla sivusi mielenkiintoista aihetta: nykytanssin tekemisen suhdetta nykymusiikin tekemiseen, tai pikemminkin suhteen olemattomuutta. Hän käytti tosin termiä aikalaistanssi, joka on kieltämättä viekas ilmaisu.
Hra Ahlroos painotti nimenomaan elävän musiikin roolia tanssiesityksissä, mutta haluaisin laajentaa keskustelun koskemaan ylipäänsä ns. originaalimusiikin käyttöä. Siis musiikin, joka on varta vasten sävelletty, sovitettu ja toteutettu kättelemään jotain tiettyä ilmaisullista vastakappaletta. Originaalimusiikki voi olla toki paikan päällä improvisoituakin, niin kuin tanssikin. Sävellyksen ja koreografian käsitteet kun eivät riipu siitä, dokumentoidaanko ne etu- vai jälkikäteen.
Haluan erottaa originaalimusiikin käsitteen erityisesti elokuvailmaisun piirissä suositusta pastissi-kulttuurista, missä ohjaaja käyttää teokseensa jotain valmista tekijänoikeuden alaista musiikkia, mutta kun budjetti ei jousta, tilaa hän joltain musiikin metrityöläiseltä pilkkahintaan alkuperäisen kaltaiset jäljitelmät.
Tanssikoreografit eivät kovinkaan herkästi lähde teettämään pastisseja vaan käyttävät rennosti mitä tahansa omasta tai kirjaston levyhyllystä löytyvää musiikkia, pätkien ja lätkien siitä kokonaisuuden, johon lisätä oma tanssi-ilmaisu. Olen törmännyt ammattilaisiin, jotka eivät ole ikinä (toistan: ikinä) tehneet yhteistyötä säveltäjän kanssa. Ja mikäs siinä, kyllähän maailmasta jo musiikkia löytyy.
Pelkästään länsimainen musiikkiperinne on tuottanut meille kymmeniä-, ellei satojatuhansia teoksia, joista leijonanosa on levytettykin ja miltei kaikki ainakin nuotinnettu. Hyvä sieltä on ammentaa ja parhaassa tapauksessa jokin yleisölle entuudestaan tuntematon mestariteos saattaa tulla tutuksi, juuri kierrätyksen kautta.
Musiikin ja tanssin välinen jännite kuitenkin muuttuu olennaisesti kun puhutaan musiikista, joka on osa laajempaa tanssiteosta. Mikäli Joutsenlammen musiikin erottaa baletista ja kierrättää uudessa tanssiteoksessa, onko kyse lainaamisesta tai jopa plagioinnista?
Tai toisaalta, kuinka monta kertaa voidaan kierrättää jokin Steve Reichin nauhateos eri tanssiyhteyksissä ilman, että syntyy matkimisen vaikutelma? Jos jatkuvasti viitataan postmodernisti menneeseen ja lainataan sieltä valmiita elementtejä, päädytään helposti ja nopeasti jehovalaiseen kehäpäätelmään.
Ensimmäinen kysymys onkin, onko tanssiteos vain kokonaisilmaisun tanssillinen osa, vai koko taiteellinen kokonaisuus?
Onko kyse vain käsitteiden halkomisesta: pitäisikö Joutsenlammesta puhua erikseen kahtena teoksena – ”Joutsenlampi musiikkina” ja ”Joutsenlampi koreografiana”? Tulisiko tanssi- tai muu poikkitaideteos aina tulkita ja käsitellä elementit eriytettyinä: ”teos x valoina”, ”teos x pukuina”, ”teos x lavastuksena”, ”teos x musiikkina”, ”teos x koreografiana”, ”teos x tanssina”? Hieman niin kuin Oscar-patsaita jaettaessa.
Näkemykseni mukaan ei. Syntynyt teos on kaikkien näiden osatekijöiden toisiaan täydentävä summa ja enemmän. Kun kokonaisuus on yhteistuumin jalostettu ja siihen on räätälöity vakuuttava musiikki, joka elää koreografian sisällä ja mukana – joka ruokkii tanssijaa ja toisaalta avaa yhteyksiä ja jännitteitä yleisön suuntaan – eikö silloin pitäisi tanssitaiteenkin yhden olennaisen päämäärän olla toteutunut?
Samalla täyttyy yksi tärkeimmistä, mutta unohdetuimmista aikamme taiteen yleisistä tavoitteista: luoda jotain uutta (ehkä jopa jotain ennennäkemätöntä ja ennenkuulumatonta).
Miksi sitten tekijät eivät löydä toisiaan?
Yleisin ääneen lausuttu syy on raha.
Raha ei sinällään onneksemme ratkaise kaikkia asioita. Vaikka kaikille toki kelpaa raha, on silkka illuusio, että kaikella meidän ajallamme, tekemisellämme ja toiminnallamme olisi rahallinen vastine.
Rahalla on ikävä piirre herättää kateutta tai ahneutta ja erottaa ihmisiä toisistaan. Raha myös herkästi osoittaa itsensä ongelmaksi ja asettaa itsensä ratkaisuksi. Raha ei kuitenkaan estä meitä tekemästä asioita tai käyttämästä aikaamme, kuten haluamme.
Luonnollisesti, kun taide lyöttäytyy yhteen liiketoiminnan kanssa, muuttuu koko asetelma. On eettisesti erittäin hyvin perusteltua, että mikäli joku taho ylläpitää tai kehittää toimintaansa tai jopa rikastuu (!) hyödyntäessään toisten työpanosta, tulee syntynyttä jännitettä kompensoida asiallisella korvauksella. Tätä ilmiötä kutsutaan palkaksi.
Joten ei puhuta rahasta.
Uskon, että yksi todellisista syistä on taiteen eri alojen eriytyminen ja kuppikuntautuminen. Enkä viittaa siihen kenttään, joka toimii niin sanotun julkisen kynnyksen yllä. En puhu Tero Saarisesta tai Kaija Saariahosta. Sillä tasolla ei nähdäkseni ole juurikaan muita kuin suhteellisia ongelmia.
Voidaan hyvällä syyllä todeta, että taiteen kytevä massa on siirtynyt erikoistuneisiin korkeakouluihin. Säveltäjät säveltävät pöytälaatikkoonsa tai konsertteihinsa, joissa käyvät heidän ystävänsä ja tuttavansa. Tanssijat pitävät tanssifestivaaleja, -iltamia, joissa käyvät heidän kaverinsa ja tuttunsa. Musiikki ja tanssi eivät ole enää pitkään aikaan käyneet samoissa bileissä.
Ja se on hirmu sääli.
Missä olisi siis se foorumi, jossa musiikintekijät voisivat luontevasti vaihtaa ajatuksia tanssintekijöiden kanssa?
Pitäisikö järjestää pienimuotoiset musiikki/tanssi-messut? Taiteilijoiden senssipalsta? Jokin kätevä nettifoorumi, jossa kyseisten alojen tekijät pystyisivät esittäytymään ja esittelemään tekemisiään?
Tässä käsitelty kysymys ja ongelma ovat tyypillinen oman kulttuurimme ja aikamme ilmiö, josta huomispäivän taiteidentutkijat varmasti tulevat laatimaan pro gradu -tutkielmia. Paksuja, pölyttymään tuomittuja akateemisia analyysejä siitä, kuinka pienen kansan pienet tekijät päätyivät jokainen omaan pöytäänsä, kukin särpimään omaa laihaa lientänsä – kunnes kuolivat nälkäänsä tai suruunsa.
Jos nyt hieman dramatisoidaan.
Sami Baldauf
Kirjoittaja on helsinkiläinen freelancer säveltäjä-tuottaja, joka etsii aktiivisesti yhteistyökumppaneita nykytanssin alalta.
