Sain kutsun kirjoittaa yhteistoimijuudesta. Kävin kirjoitusprosessissa dialogia Liikekielen vastaavan toimittajan koreografi Virva Talosen kanssa. Keskustelun innoittama tekstini lähtee liikkeelle yhteistoimijuuden ja yhteistyön avauksista ja jatkuu käynnissä olevaan projektiesimerkkiin. Kirjoitus pohdiskelee lopuksi pienen ja ison tilan dynamiikkaa ja esittelee myös sen puskun, minkä pandeeminen tilanne on toimintaani aiheuttanut enimmäkseen Helsingissä työskentelevänä koreografina.
Yhteistoimijuus ja yhteistyö
Moninaisesta ’toimijuudesta’ puhuttaessa muistutan yleensä itseäni siitä, miten ymmärrän yhteistoimijuuden ja yhteistyön sekä niiden välisen eron taiteen tekemistä koskien. Ymmärrän yhteistoimijuuden toteutuvan esimerkiksi niin, että kaksi erilaista toimijaa vaikuttavat johonkin samaan kohteeseen, mutta niiden välillä ei ole mitään sopimusta. Yhteistyössä toimijoiden välillä vallitsee jonkinlainen sopimus yhteisen päämäärän tavoittamiseksi.
Tämänhetkisessä työssäni koreografina esimerkiksi planeetan tekemä kiertoliike vaikuttaa taiteelliseen prosessiini eli sen voi ymmärtää liikkeellisenä toimijana, joka vaikuttaa myös taideteoksen syntymiseen. Yhteistyöstä sopiminen tällaisen toimijan kanssa on mahdotonta. Mutta taiteellisena kysymyksenä esimerkiksi ”Miten teen yhteistyötä planetaarisen kiertoliikkeen kanssa?” aiheuttaa jonkinlaista toimintaa, jossa yhteistoimijuus materialisoituu. Inhimillisen ja ei-inhimillisen kanssa työskentely havainnollistaa mielestäni hyvin yhteistoimijuuden ja yhteistyön kysymyksiä sekä niiden välisiä eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä.
Yhteistoimijuuden ja yhteistyön dialogisuuden luonne on siis erilainen. Kielellinen vuorovaikutus ei välttämättä inhimillisenä toimintana kuulu yhteistoimijuuteen, erityisesti jos työskentelee ei-inhimillisen toimijan kanssa. Planeetta jatkaa kiertoaan, vaikka kuinka haluaisin sanallisesti sopia sellaisesta koreografisesta yhteistyöstä, jossa ei kierretä.
Toimijuudesta puhumisen yhteydessä minulle on tärkeää, että se ruumiillistuu tai materialisoituu jollain tavalla. Koreografin työssäni olen joutunut pohtimaan yhteistoimijuuden teemaa henkilökohtaiselta tasolta erilaisten materiaalien parissa työskentelystä siihen, miten toimijuuteni muotoutuu, ja miten se asettuu laajempaan taidekenttään. Usein vaihdan sanan toimijuus sanaksi voima, koska koen, että taiteellinen toimintani on erilaisten voimien vuorovaikutuksesta syntyvää sekä niiden ehdollistamaa ja mahdollistamaa.
Toimijaverkkoteoria (engl. Actor Network Theory) on yksi tunnetuimmista työkaluista hahmotella sitä, miten eri toimijat muodostavat verkon, johon ihmisen toiminta sijoittuu. Teorian mukaan verkon osana toimiminen aiheuttaa aina myös yhteistoimijuutta. Toisin sanoen yksittäisen toimijuuden voi ymmärtää muiden verkoston osien vaikutuksesta syntyneenä.
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Nivel –julkaisusarjassa on tuoreeltaan julkaistu näyttelijä Outi Conditin ja minun toimittama Networked Actor Theory –julkaisu, jonka nimi leikkii toimijaverkkoteorialla. Julkaisussa eri taiteilijat artikuloivat sitä miten he tunnistavat ja ottavat taiteessaan huomioon yhteistoimijuuden. Julkaisuun voi tutustua täällä.
Taiteilijaduo
Työskentelen pääasiassa yhdessä teatteritaiteilija Vincent Roumagnacin kanssa. Duotyöskentelyn ohessa molemmat toteuttavat projekteja itsenäisesti ja työskentelemme myös muissa kokoonpanoissa.
Taiteilijaduomme on nimeltään Kellokumpu&Roumagnac. Työtämme pohjustavat yhteiset ammatilliset kokemukset ja henkilökohtaisten praktiikoiden läpikäymät muutosprosessit. Toinen meistä tulee koreografian ja toinen teatterin alueelta. Yhteistyömme alussa yhdeksi yhteiseksi nimittäjäksi työhistorioistamme keskustellessamme nousivat esiin termit ‘straight choreography’ ja ‘straight theatre’, jotka kuvasivat kokemuksiamme niistä infrastruktuureista ja hierarkisista rakenteista, joissa koimme koreografina ja ohjaajana työskentelevämme, ja joista molempien oli tarve irtautua selvittääkseen itselleen toisenlaisia mahdollisuuksia tehdä taidetta. Kummankaan prosessissa kysymys ei ollut minkään erityisen työskentelymuodon (esim. ryhmä-, työpari, soolotyö) tyhjentymisestä vaan molempien henkilökohtaisista tarpeista tarkastella esittävän taiteen tekemisen ekologiaa ja ekonomiaa toisin kuin missä kumpikin toimi. Duon työn alku lähti käyntiin tämänkaltaisten praktisten haasteiden yhteisestä pohdinnasta. Työtämme yhdisti luontevasti myös uteliaisuus ’paikan’ ja ’kontekstin’ toimijuuksiin taiteellisessa työssä.
Duo on alusta asti vinouttanut, laajentanut, koetellut, kehittänyt ja reitittänyt uudelleen niitä tekemisen tapoja, jotka koimme henkilökohtaisissa praktiikoissamme kestämättömiksi. Toisen tekemisen tapoihin ja ammatilliseen historiaan tutustuminen oli prosessi, joka loi mullan jollekin yhteiselle kasvaa. Kellokumpu&Roumagnac:in työskentely on 10 vuoden jälkeen yhteisesti luodun mullan pöyhimistä, ravitsemista ja vaalimista. Duon työskentely perustuu yhteistoimijuuteen ja yhteistyöhön. Tunnistamme sen, että taiteilijoina molempien itsenäinen taiteellinen työskentely tarkastelee samantyyppisiä voimia ja ollessaan vuorovaikutuksessa ne muodostavat yhteistä toimijuutta. Se on johtanut siihen, että olemme tehneet sopimuksen yhteistyöstä. Yhteistoimijuus ja yhteistyö kulkevat duotyössämme tällä tavalla käsi kädessä.
Duossamme taiteelliselle työlle hahmottuu kehys yhteisistä praktisista lähtökohdista, kokemuksista ja motiiveista. Kokemuksistani koreografivetoisesta työryhmätyöskentelystä duon toiminta on eronnut yksinkertaisesti siinä, että työssä tuodaan yhteen vain kahden taiteilijan praktiikoita ja asiantuntijuuksia. Työryhmissä taas useampi praktiikka ja asiantuntijuus kietoutuu yhteen. Koreografivetoisissa työryhmissä on myös yleensä sovittu, että yksi henkilö ohjaa ryhmää lopputuloksen toteuttamiseksi. Työhistoriani perusteella duon vastuunotto eri alueista ja prosessin vaiheista kietoutuu yhteen toisin kuin työryhmässä, jossa jokaiselle yleensä sovitaan vastuualue alusta alkaen. Duotyöskentelyssä esimerkiksi taiteellinen vetovastuu on vuorotellut.
Vaikka vuosien aikana muotoutunut yhteistyö duossamme sujuukin pääosin orgaanisesti, jokaisessa prosessissa on osattava olla herkillä siitä, milloin on hyvä antaa tilaa toisenlaiselle taiteelliselle ajatukselle kehittyä kuin se, mikä itsellä on ollut mielessä. Tällainen herkillä olo voi olla luontevampaa tilanteissa, joissa työkumppani(t) on tuntematon. Toisinaan taiteellinen erimielisyys voi tietysti aiheuttaa jonkinlaisen katkoksen prosessiin, mutta pitkäkestoinen yhteistyö on kehittänyt luottamusta työskennellä kohti yhteistä sellaisen epätietoisuuden kanssa, jonka mahdollinen toisen ymmärtämisen puute aiheuttaa. Kahden kielen välisenä duona olen huomannut, kuinka yhteisen ammattiäidinkielen puuttuminen voi joskus olla haastavaa. Taiteellisten ideoiden esittelemistä se ei ole häirinnyt, koska ideoita voi esitellä muutoinkin kuin puhumalla. Toisaalta työprosesseissa kahden eri kielen ja yhteisen epätäydellisen kielen aiheuttama aukollisuus materialisoi tilaa, jossa tekijänä koen liikkuvani.
Nopean googlettamisen perusteella pitkäkestoinen taiteilijaduo -työskentely on yleisempää nykytaiteen kuin esittävän taiteen puolella. Yksi syy tähän saattaa olla teatterin pyramidimäiset toimintarakenteet. Esittävän taiteen puolella toimii työryhmiä, jotka toteuttavat ryhmävisioita yhden henkilön ohjaileman vision sijasta. Uskoisin, että tällaisissa työryhmissä työskentely jakaa samankaltaisia lähtökohtia kuin kuvailemani duotyöskentely.
Johtuen perustavanlaatuisten taiteellisen työn rakenteiden kokemusten jakamisesta (straight choreography/straight theatre), olemme duona kiinnostuneita samantyyppisistä esittävän taiteen tekemistä koskevista kysymyksistä, aiheista ja ehdoista. Yhteisen kysymyksellisen pohjan löytäminen on minusta ensisijaisen tärkeää, jos pitkäkestoisen duo- tai ryhmätyöskentelyn aloittaminen ja kehittäminen ilman yhtä ohjaavaa hahmoa kiinnostaa.
Pengerkatu 7 – Työhuone
Kellokumpu&Roumagnac:in tuorein projekti on yhteisen taidetilan toiminnan organisointi ja toteuttaminen. Kevättalvella 2020 olimme seurailleet muutaman kuukauden vapaita taiteelliseen työskentelyyn soveltuvia tiloja Helsingin Kalliosta. Halusimme toteuttaa esittävään taiteeseen keskittyvän katutason kivijalassa toimiva taidetilan. Innostuimme yhdestä vapaasta tilasta, menimme näyttöön ja olimme iloisia kun saimme kuulla, että meidät oli valittu siihen vuokralaisiksi. Kesähelteet kuluivat tilaa kunnostaen ja avasimme tilan 24.7.2020.
Annoimme tilamme nimeksi Pengerkatu 7 – Työhuone. Keskellä pandeemista tilannetta omakustanteisen tilan perustaminen oli järjetöntä, mutta projektin aloittamista motivoi halu luoda tilaa taiteellisen työn jakamiselle tilanteessa, jossa mahdollisuudet sille kävivät vähiin. Tilan ydinajatukseksi muodostui pohtia taiteellisen työn rakenteita ja hybridiluonnetta usean eri rekisterin kautta. Siitä myös tilan nimi, Työhuone.
Tila toimii meille samanaikaisesti työ- ja harjoitustilana sekä töiden esille asettamisen paikkana. Tavoitteena on luoda tilasta tulevaisuudessa työpaikka niin, että se kannattelisi myös taloudellisesti toimintaamme. Se, miten kaiken tämän yhdistäminen voisi olla mahdollista, muotoutuu vähitellen toiminnan mukaan. Toisin sanoen tilamme on taiteellinen projekti, joka maadoittuu yhteistoimijuuteen, ja jonka sisältö ja rakenne muodostuvat esittävän taiteen tekemisen ehdoin sekä näiden ehtojen kriittisen tarkastelun pohjalta.
Projektin lyhyt yleiskuvaus on seuraavanlainen:
Pengerkatu 7 – Työhuone (taide, tutkimus, hieronta ja ikebana) on itsenäinen voittoa tavoittelematon pehmeä epideemiseen aikaan reagoiva työtila, jota hoitavat taiteilijat ja tutkijat Simo Kellokumpu ja Vincent Roumagnac. Työhuone on omistettu taidekokeiluille, poikkitaiteellisille näyttelyille, esittävän taiteen mikrotapahtumille, taiteellisen tutkimuksen tapaamisille yhdessä paikallisten ja kansainvälisten taiteilijoiden ja tutkijoiden kanssa, Kellokummun osa-aikaiselle hierontavastaanotolle ja Roumagnacin kausiluonteisille ikebana-työpajoille. Tapahtumia ja hierontavastaanottoa ylläpidetään voimassa olevien hygieniaohjeiden mukaisesti. Työhuoneen kävijöitä pyydetään varaamaan vierailunsa etukäteen online-varausjärjestelmän kautta.
Taiteen ehdoilla kevyesti muuttuva tila on tähän saakka toiminut viikoittaisella varaussysteemillä. Maanantaista keskiviikkoon kävijän on mahdollista varata aika hierontaan ja torstaista lauantaihin tila on omistettu taiteelle, jonka kokemiseen kävijä voi varata 30 minuutin ajan. Olemme välillä leikkisästi kutsuneet tilaamme spart –tilaksi (spa+art), jossa yhdistyy manuaalisen terapian kehollisuutta huoltava aspekti ja taiteen äärellä syntyvät monenlaiset ruumiilliset kokemukset. Nämä kaksi ammatillisesti erilaista toimijuutta, jotka jakavat yhteisiä intressejä, muodostavat tilan, jossa tarkastella millaisia erityyppisiä ‘hybridejä’ yhteistyömme ja -toimijuutemme tuottaa ja kutsuu luokseen.
Niitä puolestaan voisi kuvailla näin:
1) Taiteellinen yhteistyö hybridinä: Molemmat taiteilijat toimivat samanaikaisesti taiteen kentällä ja akateemisessa maailmassa tutkimuksen parissa eli he kantavat toiminnassaan ammatillista hybridiä. Taiteilijat tulevat kahdesta eri kulttuurista. Toinen taiteilijoista toimii myös koulutettuna hierojana. Hybridi toteutuu ammatillisen ja kulttuurisen moninaisuuden yhteenkietoutumana.
2) Taideteos hybridinä: Tilassa vieraileva taiteilija työskentelee erilaisten materiaalien ja praktiikoiden kanssa. Olemme käyneet dialogia taiteilijoiden kanssa, jotka risteyttävät töissään eri taidelajien keinoja. Hybridi toteutuu yhden taiteilijan moninaisena praktiikkana, käytettyjen materiaalien ja keinojen moninaisuutena.
3) Ekonominen ja ekologinen hybridi: Projekti tarkastelee keinoja, joiden avulla säilyttää vapaa itsenäinen tila toimia taiteilijana, ja miten rakentaa ekonomista alustaa, jolla tämäntyyppinen tila voisi toimia. Ekonominen hybridi toteutuu ymmärtämällä koulutetun hierojan vastaanoton tuomat tulot lipputuloina, henkilökohtaisten panostusten ja saatujen apurahojen yhdistelmänä. Yhdistelmällä katetaan tilan toiminnasta aiheutuvia kuluja. Motiivina on tukea ekologiaa, joka tarjoaa mahdollisuuden etsiä ja toteuttaa uudenlaisia esittävän taiteen tekemisen tapoja aikalaishaasteiden keskellä. Koska tilan toiminta on vasta alussa, ekologisen hybridin hahmottuminen vaatii vielä pitkäkestoisempaa toimintaa.
Kaupunkisolu ja meganäyttämö
Tähän mennessä kahdeksan kuukauden ikäinen projektimme on esitellyt ja dokumentoinut 8 teosta kolmen viikon jaksoissa, julkaissut 14 esittävän taiteen kansainvälistä taiteilijaa yhteen koonneen verkkojulkaisun, mahdollistanut yhden ikebana-työpajan ja yhden avaruustaiteen ja tähtitieteen rajapintoja käsittelevän yleisölle avoimen verkkokeskustelun sekä tarjonnut koulutetun hierojan palveluja. Kaksi projektia on koronatilanteen takia lykätty lähitulevaisuuteen.
Tämäntyyppinen esittävän taiteen tekemisen ja jakamisen kaupunkisolumainen aloite on yksi alustaehdotus karusti resurssoidulle kentälle, jossa taiteilijoiden mahdollisuudet saada töitään fyysisiin tiloihin esille ovat niukat. Ymmärrän tanssitaiteen kentällä vallitsevan ajankohtaisen tarpeen ja halun suureen tekemiseen. Kysymys siitä miten tällaisen pientilan toiminnan voisi yhdistää arkkitehtonisesti isoon toimijuuteen, on projektissamme myös ajankohtainen ja perustuu kokemuksiimme. Tässä kohtaa on syytä tarkentaa mitä tarkoitan isolla ja pienellä.
Pienen tilan voi Työhuone -projektissa ymmärtää arkkitehtonisesti rajattuna tilana, johon katsojan on mahdollista varata aika yhden taideteoksen kokemiseen 30 minuutin ajan. Rajaus antaa mahdollisuuden tarkastella, miten minimaalinen solumainen volyymi ja kokemiseen varattu aika aiheuttavat intiimin ja intensiivisen taidekokemuksen yhden teoksen äärellä.
Projektimme lähestyy kuitenkin seiniin rajautuvaa ymmärrystä pienestä ja isosta toisin. Työhuoneen toiminnassa iso näyttämö ei tarkoita teatterin tai oopperan isoa näyttämöä vaan esimerkiksi Instagramin tai YouTuben kaltaista meganäyttämöä. Projektimme asettuu sellaiseen tila-ajatteluun, jossa ison ja pienen tilan (ja näyttämön) ymmärtäminen arkkitehtonisesti rajattuna alueena on päivittynyt. Hyperkytkeytynyt 2000-luku on aiheuttanut myös taidetta (sen tekemistä ja jakamista) koskevia muutoksia esimerkiksi jatkuvasti kehittyvän sosiaalisen median kautta. Arkkitehtonisesti pientilataiteilija voi hyvinkin olla 2020 -luvun meganäyttämöiden tekijä. (Tästä aiheesta voi kuunnella lisää esim. Ylen Kulttuuriykkösen podcastista, jossa pohditaan Instagramia taidealustana.)
Termejä pieni ja iso ei tulisi enää taidekeskustelussa ymmärtää kaksijakoisesti tai vastakkaisena parina. Esittävän taiteen puolella samaa keskustelua on ymmärtääkseni käyty ‘live’ ja ‘online’ -termeistä. Työhuoneen toiminta pohtii osaltaan sitä, miten nämä erilaiset mittakaavat ja hetket ehdollistavat ja mahdollistavat taiteen kokemista, jakamista ja sen tekemistä, praktiikkaa. Pyrimme toiminnassamme tunnistamaan ja purkamaan niitä haasteita ja rakenteita, joita kaksijakoinen maailman hahmottaminen aiheuttaa. Yhtenä esimerkkinä tässä yhteydessä toimii lineaarinen pieni tila – iso näyttämö -jako. Taiteilijoiden ja katsojien infrastruktuurit, kinesteettiset kentät ja sfäärit, taiteen tekemisen ja kokemisen sekä maailman hahmottamiseen vaikuttavat perusrakenteet ja käytänteet muuttuvat. Näitä ajatuskulkuja voisi ehkä asettaa post-internet -taiteen jatkumoon. (Kiinnostava digitaalista kulttuuria tarkasteleva alusta on esimerkiksi Transmediale -festivaali ja digitaalisten alustojen haasteista voi lukea esimerkiksi Ruskeat Tytöt -kulttuurimedian tuoreesta pääkirjoituksesta).
Pieni tila ei pienennä taiteen sisältöä eikä iso tila takaa taiteellisesti merkityksellisiä sisältöjä. Molemmissa tiloissa toimivilla on mahdollisuus tavoittaa suuri yleisö. Haasteena on ehkä se, että pientilatoimijoiden esille asettama taide voi laajemman yleisön näkökulmasta näyttäytyä taiteen paikallisessa arkkitehtuurisessa infrastruktuurissa huomioekonomisesti “pienempänä” tai “vähäisempänä” taiteena.
Työhuoneella tämä haaste on otettu huomioon siten, että ohjelmistoon kutsutaan myös sellaisia taiteilijoita, joiden työhistoria kulkee suurien fyysisten tilojen läpi. Lisäksi kiinnitämme huomiota teosten dokumentointiin ja arkistointiin, niiden visuaaliseen esillepanoon ja viestimiseen verkostoissamme.
Paikallisella tasolla tämä haaste on saanut minut tarkastelemaan taiteen kokijan näkökulmasta kysymystä siitä, puuttuuko kotimaisista esittävän taiteen rakenteista ympärivuotisesti toimivia (tanssitaiteenkin) pienalustoja, jotka voisivat toimia välittäjinä yleisöpohjaa ylläpitävän ja kokeilevan taiteen välillä? Arkkitehtonisesti isojen tilojen rinnalla pientilat voivat vaalia taiteen tekemisen kehityksen kannalta kokeilevaa ja vallitsevia käytänteitä koettelevaa tekemistä toisin kuin mittakaavaltaan erityyppisissä ekonomisissa (esim. katsomon täyttöprosentti-) paineissa toimivat isot toimijat.
Kuvataiteen ja monitaiteen taiteilijavetoinen pientilakenttä on Helsingissä moninainen ja aktiivinen. Tällaiset toimijat ovat minulle taiteen kokijana täyttäneet yllä kuvailemaani kriittisen kudoksen tehtävää. Katsojakokemukseni on saanut minut pohtimaan, miten kuva- ja monitaiteen puolella toimiva taiteilijavetoinen tilaverkosto voisi olla mahdollinen niukasti resursoidulla tanssi- ja koreografisen taiteen alueella.
Taiteilijakollegoilta saamani palautteen perusteella esittävän ja esitystaiteen alueilla on tarvetta ketterästi reagoiville ja ympärivuotisille, yhteistoimijuudelle perustuville ja yleisölle avoimille pienalustoille. Tähän vaikuttaa jo yksistään alalle vuosittain valmistuvien määrä. Työhuone -projekti on yksi kentän sisältä tuleva yhteistoimijuuteen ja yhteistyöhön perustuva ehdotus tähän tarpeeseen. Erityyppisten paineiden ja vastuiden jakautuminen pienille ja isoille toimijoille voisi osaltaan muodostaa ja ylläpitää moninaista tanssin ja koreografisen taiteen kenttää. Vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ne myös voisivat tukea alalle tulevien ja siellä jo toimivien taiteilijoiden työn kehitystä sekä taiteesta käytävää keskustelua.
Simo Kellokumpu
Simo Kellokumpu on Helsingissä työskentelevä koreografi, tutkija ja koulutettu hieroja. Tällä hetkellä hän vie eteenpäin taiteellista post.doc -projektiaan xeno/exo/astro/choreoreadings Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa ja organisoi Pengerkatu 7 – Työhuoneen toimintaa.
https://kellokumpuroumagnac.com/
https://www.instagram.com/pengerkatu_7_tyohuone/
https://www.facebook.com/pengerkatu7tyohuone
Artikkelin kuvat: Vincent Roumagnac
