”Ihminen on aina enemmän kuin ennalta tiedämme tai ymmärrämme. Aina tuntematon ja outo; lopullisesti vailla mitään yhtä, käsittein, ideologioin tai muutoin hallittavissa olevaa määritelmää.”
Haastattelu on ilmestynyt Zodiak – Uuden tanssin keskuksen syksyn 2006 ohjelmalehtisessä.
Kirsi Monnin koreografista työtä leimaa mielestäni vimma olla pysähtymättä mihinkään valmiiseen muotoon, halu kysyä maailman rakentumista, jopa vaatia tällä kysymyksellä. Tämä vaatimus uskaltaa olla ilman vastauksia, se sietää epävalmiita tiloja ja muotoutuu taiteen vapaudeksi elää uusia maailmoja.
Myös Monnin tapa asua ja asuttaa tanssia on kaikkea muuta kuin epämääräinen: Monnin koreografinen työ on aina vahvasti erityinen; tanssijat elävät tarkkoja, tietoisia maailmoja – koskaan havainto maailmasta ja kehosta ei ole merkityksetön.
Tapasin Monnin sooloharjoitusten ollessa käynnissä kevään puhkeamisen aikoihin Kaapelitehtaalla.
Teosten yhteisnimenä tässä työn vaiheessa on Kaksi tutkielmaa ‘täällä’-olosta. Teospari sisältää koreografin itsensä tanssiman soolon sekä Katri Soinin, Joona Halosen ja Vera Nevanlinnan esittämän trion. Teosten maailmoja tukee/avaa/luo molemmissa Giacinto Scelsin pianomusiikki.
Soolon suunnitelma on mielenkiintoinen: Toisin kuin staattisen muotokuvan traditiossa, se elää läpi muuttuvan, karttamaisen rakenteensa, joka toteutuu katsojalle näyttämöllä näkyvänä sanallisena tanssikäsikirjoituksena. Käsikirjoitus tanssitaan läpi kolme kertaa eri tavoin. Näin tanssija valottaa ja kysyy sanojen maailmaa joka kerta uudesta kulmasta. “Jos soolo on pieni tutkielma ajasta ja ihmisestä, niin kokemukseni on, että aika ei ole välttämättä kaunis. Se on puuhakas ja kiireinen, jopa hysteerinen, mutta vailla tuntua mielekkäästä perustasta tai suunnasta.”
Soolotyötä ohjaa ajatus, että ihminen on aina enemmän kuin ennalta tiedämme tai ymmärrämme. Aina tuntematon ja outo; lopullisesti vailla mitään yhtä, käsittein, ideologioin tai muutoin hallittavissa olevaa määritelmää. Siksi tällä muotokuvalla ei ole henkilönimeä, vaan osoite, asuinpaikka viittaamassa yksityiseen elämään ja yleiseen elämän mahdollisuuden ehtoon.
Illan toisena osana toteutuu trio, jonka teema on yhteisöllisyys. Kysymyksenä onkin, miten tuntea yhteisöllisyyden historiallinen painolasti tilanteessa, jossa ‘kohtaamispaikka’ on tanssinäyttämö ja Scelsin musiikin avaama maailma. Mitä on me? Miten polis, kaupunki, yhteisö järjestää toimintansa niin, että se ei alista yhteisönsä jäseniä? Mitä tämä on näyttämöllä ja tanssissa? Johtoajatuksena Monnilla on saavuttaa rinnakkaisuus tanssijoiden toiminnassa siten, että kunkin tanssijan luoma liikkeellinen ajattelu voi toteutua yhdessä.
Teosten musiikillis-tanssillista paikkaa luovat italialaisen säveltäjän Giacinto Scelsin haastavat pianokappaleet Suite No 8 ‘Bot-Ba’ ja No 9 ‘Ttai’ (peace). Scelsin musiikki on pitkälle irtautunut konventionaalisista musiikillisista muotorakenteista ja äänellisistä hierarkioista ja rakentuu ennen kaikkea äänen soinnin, energian ja ajallisen kokemuksen kautta. Monnille juuri tämä musiikki antaa vapauden kokeilla tanssin syntymistä ilman tarkkaa metriseen aikaan sidottua kaavaa, sillä Scelsin teos on musiikillisestikin irti perinteisestä sävellyksen muotorakenteesta. Näin se voi antaa myös tanssille mahdollisuuden löytää itseään tuoreella tavalla teoksen aiheen haastamana.
Mikko Hynnisen (audiovisuaalinen suunnittelu) ja Simon le Roux’n (lavastus) tehtävänä tässä teoksessa on tulkita visuaalisesti yhteisöllisyyden paikkaa sekä tilan, siis myös näyttämötilan, poliittista rakentumista.
Kirsi Monnin teoskokonaisuus Lichtweg – Friedenplatz saa ensi-iltansa Zodiakissa 31.11.2006.
Haastattelijana toimi koreografi Ari Tenhula.
