Kati Raatikainen ja Jenni Urpilainen astuivat Kokkolan Talvitanssien taiteelliseen johtoon tänä vuonna ensimmäistä kertaa. He vuorottelevat tehtävässä muiden paikkakunnalta kotoisin olevien tanssitaiteilijoiden, Anne Koutosen, Anne Peipon ja Mia Malviniemen kanssa. ”Ohjelmasuunnittelu lähti meillä teeman etsimisestä”, Raatikainen ja Urpilainen vastaavat yhdestä suusta.
Tämänvuotiset taiteelliset johtajat ovat pitkäaikaisia ystävyksiä, joten he kertovat yhteisen linjan löytyneen melko helposti. Ohjelmistovalinta oli kuitenkin pitkä prosessi, eivätkä valinnat olleet missään nimessä itsestäänselvyyksiä. ”On tasapainoteltava omien mieltymysten ja realiteettien välillä. On muistettava, että tämä on tärkeä tapahtuma paikkakunnalla sen takia, että se on oikeastaan ainut mahdollisuus nähdä ammattimaista tanssia juuri tässä kaupungissa. Toisaalta festivaalin pitää palvella jo valmiiksi tanssista kiinnostuneita harrastajia, mutta toisaalta myös tanssiin vasta tutustuvaa yleisöä. Sen pitää olla vähän niin kuin kaikkea kaikille, positiivisessa mielessä”, Raatikainen linjaa.
Hän tarkoittaa, etteivät he halunneet valinnoillaan antaa liian yksipuolista kuvaa tanssista. ”Halusimme tanssin näyttäytyvän festivaalilla myös aidosti helposti lähestyttävänä”, Urpilainen lisää. Tämänvuotisella festivaalilla nuorilla oli mahdollisuus maksuttomaan tanssikurssiin Anniina Jääskeläisen ja Sonya Lindforsin johdolla, ja muun muassa Taneli Törmän ja Eleni Pierideksen tanssivideo levittäytyi kaupunkitilaan Kokkolan kaupunginkirjastossa. Kaupunkilaisilla oli mahdollisuus osallistua myös videon tekemiseen esiintyjinä.
Festivaalin tämänvuotiseksi kantavaksi teemaksi nousi siis monimuotoisuus: ”Halusimme esitellä tanssitaiteen moninaisia tekemisen tapoja, monenmuotoisia ja monenikäisiä kehoja”, taiteelliset johtajat sanovat. Ohjelmistosta löytyikin esimerkiksi erilaisia tanssilajeja sekoittavia teoksia sekä muun muassa Kaaos Company, jossa tanssii myös vammaisia tanssijoita.
Näin festivaalin perjantain ohjelmiston Saara Moision kanssa.
VL: Saara, mitä mieltä olit perjantai-illan ohjelmiston monimuotoisuudesta?
SM: Minun mielestäni ilta eteni Soile Lahdenperän tanssiteoriaa käsittelevästä luentomaisesta esitystavasta hyvin Kaari Martinin flamencon, nykytanssin ja live-musiikin fuusioon. Näiden kahden välissä Vera Nevanlinnan soolo News oli mielestäni ihanan absurdi ja antoi todella tilaa katsojan rajattomille tulkinnoille.
SM: Kaari Martinin Punainen nainen -esityksen kohdalla koin, että se loppui hieman kesken ja olisin katsonut sitä pidempäänkin. Virkistävää siinä oli nähdä tanssi ja musiikki tasavertaisena näyttämöllä, mutta flamencon liikekieli on minulle silti sen verran vierasta, että se jää helposti etäiseksi. Mitä mieltä sinä olet?
VL: Olin huikaistunut Kaari Martinin esiintyjyydestä, enkä oikeastaan kovasti pohtinut tämän teoksen kohdalla sitä, minkälaisesta kehollisesta traditiosta se ponnistaa. Mutta on mielenkiintoinen kysymys, paljonko esimerkiksi flamencon traditiota pitäisi tuntea pystyäkseen täysin arvostamaan sitä tai sen uusia muotoja? Vai onko tarpeellista tuntea ollenkaan? Tähän ei tietenkään ole mitään yhtä oikeaa vastausta. Minusta on kuitenkin vähän hurskastelua sanoa, etteikö kontekstin tunteminen vaikuttaisi ollenkaan. Kaikista taiteenlajeista aukeaa paljon enemmän ulottuvuuksia, jos sen ilmaisumuoto tai historia on tuttu. Silloin voi keskittyä paremmin omiin tulkintoihin tai teoksen kokonaisuuteen ulkokohtaisen tekniikan tai muodon ihailun sijaan, niin kuin itsekin olet todennut.
VL: Olit nähnyt Vera Nevanlinnan soolon ensimmäisen kerran vuonna 2007. Miltä tuntui nähdä teos näin monen vuoden jälkeen uudestaan?
SM: Oli tosi hauska nähdä se uudestaan! Viime kerrasta oli jäänyt mieleen, miten liike, puku ja äänimaailma toimivat yhteen. Olin silloin yliopistossa ensimmäisellä tanssianalyysin kurssillani ja muistan, että olin vähän hämmentynyt teoksesta. En oikein ymmärtänyt silloin esimerkiksi puisten keppien merkitystä, mutta opettajamme vertasi niitä kylkiluihin. Nyt pääsin paljon paremmin sisään teokseen, se oli minulle kokonaisempi ja herätti enemmän mielikuvia. Ehkä tässä on hyvä esimerkki siitä, miten nykytanssin katsomiseen harjaantuu.
SM: Minusta Lahdenperän Päätelmii toimi hyvänä johdantona siihen, mitä kaikkea tanssi voi olla tai miten sitä voi ymmärtää. Mitä sinä pidit teoksesta?
VL: Aivan ihanan aito ja hersyvän ironinen – niin tanssitaidetta kuin esiintyjiä itseään kohtaan! Minulle se herätti myös paljon omakohtaisia muistoja tanssijuuden taipaleeltani, se oli mielleyhtymien viidakko. Minusta se onnistui olemaan sekä kriittinen, että lämmin samaan aikaan. Se on myös varmasti teos, joka on todella erilainen kokemus niille, joilla ei ole omaa tanssitaustaa. Haluaisin tietää, mitä teoksesta ajattelee joku, joka ei ole koskaan astunut tanssisaliin, eikä lukenut yhtään sivua tanssiteoriaa. Uskoisin kyllä, ettei se jätä ”taviskatsojaakaan” täysin kylmäksi. Teosta voi tulkita niin monella tavalla.
Veera Lamberg (VL) ja Saara Moisio (SM)
¤¤¤
Kokkolan Talvitanssit 14.-17.2.2013
PE 15.2. klo 19
SOILE LAHDENPERÄ: PÄÄTELMII
koreografia: Soile Lahdenperä
DEBORAH HAY/ VERA NEVANLINNA: NEWS
koreografia: Deborah Hay, Sovitus ja tanssi: Vera Nevanlinna
COMPAÑÍA KAARI MARTIN: PUNAINEN NAINEN
koreografia: Kaari Martin, Musiikki: Roni Martin
