3.7.2020
Tervehdys Jukka ja Maija!
Kiitos kirjeestänne. Vietettyäni juuri kymmenen kuukauden hengähdystauon Viinijärvellä, hiljaisessa pikkukylässä Outokummun ja Joensuun välissä, sekä kuluneen kevään etäisyyden jälkeen, tuntui arvokkaalta saada teiltä tämä tervehdys. Kuin muistutus siitä, että täällähän sitä ollaan – yhteydessä toisiimme yllättäviäkin reittejä!
Lukiessani arkielostanne minussa herää arvostusta, intoa ja myötätuntoa. Toisaalta huomaan huokaavani syvään. Minua huolestuttaa se, miten vapaan kentän työläisinä meidän on jatkuvasti, vauva-arjen keskelläkin, kurkotettava aktiivisesti kohti jotain. Järjestelmä ohjaa meitä pois käsillä olevasta hetkestä. Se pyytää meiltä jatkuvasti kykyä rationaalisesti sanallistaa tulevaisuuden suunnitelmia ja toiveita. Kykyä jäsentää ja uskottavasti kommunikoida asioita, jotka eivät kuitenkaan tässä hetkessä ole totta. Minulle tämä aiheuttaa voimakasta sisäistä ristiriitaa. Koen, että (toki monien muiden rinnalla) taiteen tekijöillä on arvokas sija yhteiskunnassamme haahuilemisen, rönsyilyn, ei-tietämisen, syväkuuntelun ja intuitiivisuuden viljelijoinä – henkilöinä, joiden tapa jäsentää todellisuutta poikkeaa tehokkaana pidetystä suorimman tien tuloskeskeisestä työkulttuurista. Tanssitaiteessa puolestaan sukelletaan pääsääntöisesti sanattoman vuoroin vaikuttumisen ja kokonaisvaltaisen läsnäolon tiloihin. Tuuminkin toistuvasti, millaisia tekijöitä sanallisen ilmaisun ja intentioenergian vallitseva painoarvo apurahaviidakossa suosii, ja toisaalta millaiset tekijät sen reunoilta putoilevat. Millaista taiteen kentän skaalaa tämä järjestelmä haravoi?
Hieho Homma -kollektiivimmekin vietti aivan äskettäin kuplivan viikonlopun Turussa. Unelmoimme kilpaa ja lietsoimme toisiamme fantasioilla siitä, millaista tulevaisuutta kohti yhdistys voisikaan kurkottaa. Osan kanssa olimme nähneet monesti talven aikana, toisia taas olin viimeksi halannut syyskuussa. Kollektiivimmehan on tällä hetkellä hajaantuneena viiteen eri maakuntaan! Toisaalta hajautuneisuus ajaa meidät myös poikkeuksellisen tiiviiseen tunnelmaan ja läheiseen työskentelyyn aina sen koittaessa: kollektiiville ominaiseksi toimintamalliksi on muotoutunut yhdessä asuminen työskentelyn aikana. Silloin istutaan yhdessä niin ruokapöydässä kuin saunassakin ja antaudutaan kokonaisvaltaisesti yhteiselle prosessille. Tämä avaa työlle aivan erityisen vireen! Toisaalta Hieho Homman toukokuussa Instagramissa pidetty Livelypsy-festari syntyi ajatuksesta vaihtaa kuulumisia julkisesti. Jaoimme Instagram-livessä impulsiivisia ideoita, keskeneräisyyttä ja aihioita sieltä käsin, missä kunkin mielenkiinto tuolloin sattui vaeltamaan. Koin, että tämän kirjeen tavoin Livelypsykin oli eräänlainen tapa julkiseen mutta henkilökohtaiseen jakamiseen ja kollegiaaliseen dialogiin.
Koen, että tullessani määritellyksi tanssitaiteilijaksi saan samaan hengenvetoon harteilleni myös joensuulaisen, pohjoiskarjalaisen ja/tai itäsuomalaisen tanssitaiteilijan viitan. Koen monesti päätyväni edustamaan aluetta, jolle täksi hetkeksi olen asettunut. Samaistuin kovasti tanssitaiteilija Eevi Tolvasen ja läänintaiteilija Marika Rätyn After 8 -keskustelussa nousseeseen huomioon siitä, kuinka taiteilijan on jatkuvasti oltava myös poliitikko ja kuinka yksilönäkin valinnoissamme olemme aina vastuullisia yhteisen kenttämme tulevaisuudesta. Ehkä paine jopa korostuu täällä väljemmillä vesillä?
Siis, vaikka koen ylpeyttä kentästämme itärajalla ja nautin kovasti täällä työskentelemisestä, haluan kuitenkin karistella harteiltani taakkaa sen käyntikorttina toimimista. Niin myös tässä kirjeessä. Toki ympäristön väljyys, tanssille soveltuvien teatteritilojen puute ja kulttuuriväen pähkähullu tekemisen meininki vaikuttavat myös minuun ja työhöni hyvin paljon. Itä on myös ohjannut valtavasti sitä, miten löydän työstäni merkityksellisyyttä. Itseni ja ideoideni esille asettamisen sijaan tilan tarjoamisesta ja sen kannattelemisesta on muodostunut työlleni merkitykselliseltä tuntuva ydin. Tätä työtä teen monissa eri rooleissa muun muassa tapahtumajärjestäjänä, tanssin ja luovan liikkeen ohjaajana sekä yhteisötaiteilijana – ja toki myös esiintyvänä taiteilijana!
Siirrän puheenvuoron seuraavaksi Lappiin, sinulle Katariina Angeria. En tunne sinua tai työtäsikään käytännössä lainkaan. Törmäsin sattumalta haastatteluusi Luoteis-Lapissa ja lyhyesti mainitut ajatuksesi elämäntavan ja taiteen symbioosista kiinnostavat minua. Jukka ja Maijakin kirjoititte kirjeessänne, kuinka elämänvalintanne määrittävät taiteilijuuttanne pitkälle. Muistan myös, kuinka Jukka vuosi sitten tavatessamme sanallistit Kokon tilan ja residenssin olevan sinulle pitkäkestoinen ja elämää lävistävä taideteos. Muistan, kuinka se minua inspiroi. Olen viime aikoina ajautunut jälleen tuumaamaan taiteilijuuteni ja minuuteni rajoja; kuinka paljon henkilökohtaisen elämäni valinnat ohjaavat työtäni ja toisaalta kuinka työtäni koskevat valinnat osaltaan ohjaavat henkilökohtaista elämääni? Kuinka ison osan työ voi valloittaa elämästäni? Mihin suuntaan omia voimavarojani? Onko taiteilijuus ensisijaisesti työtäni vai minua? Kuinka paljon näitä on tarpeellista erotella? Millaisen tien sinä, Katariina, olet kulkenut näiden kysymysten äärellä?
Lopuksi, rönsyilylle ja haahuilemiselle tilaa tarjoten, päätän kirjeeni huolittelemattomiin sanoihin tältä istumalta:
pehmeä valo laskeutuu iholleni
käsikarvat ovat hereillä
niistä jokaisella on oma pikku pikku lihas
karvankohottajalihas
käsittämätöntä
olen istunut tässä jo tovin
katse liimaantuneena läppäriin
vaikka saniaisten lehdillä tasapainoilee pisaroita
epäröin myöntää, että olen väsynyt
olen väsynyt
ja värjännyt hiukseni oranssilla
sormenpäät ovat keltaiset kurkumasta
kaipaan violettia
kuusenkerkät jäi säilömättä
siellä odottavat edelleen keittiön pöydällä
metsä ja minä kuuntelemme hetken
toinen toisemme hengitystä
Kiitos Outi, Jukka, Maija ja Katariina yhteisen jakamisen tilasta. Ihanaa kesää joka kolkkaan!
Mathilda
Lähettäjä: Mathilda Kauppila, Joensuu
Vastaanottaja: Katariina Angeria, Muonio
KOTIMAAN KIERTOKIRJE -SARJAN AIEMMAT OSAT:
Kotimaan kiertokirje 1/6: Uusimaa
Kotimaan kiertokirje 2/6: Etelä-Savo
Artikkelikuva Hieho homma -kollektiivin harjoituksista keväältä 2019. Kuva Riikka Voutilainen. Kuvassa vasemmalta oikealle Noora Arola ja Mathilda Kauppila.
