Liikekieli.comin suosittu Kuuma peruna -sarja palaa linjoille!
Keskustelu Tanssin talon ympärillä on kiihtynyt. Nyt toiveet talon teknisistä yksityiskohdistakin alkavat kuulua keskusteluissa. Tarvitaanko näyttämötornia, miten tilojen muunneltavuus järjestetään, miten mahdollistetaan tilojen mahdollisimman tehokas käyttö eli pystytys- ja purkuystävällisyys? Mitkä ovat niitä asioita, joihin valo- ja äänisuunnittelijat ovat törmänneet työskennellessään eri tanssiproduktioiden kanssa Suomessa tai ulkomailla? Mitkä ovat niitä asioita, jotka olisi voinut ratkaista paremmin jo suunnitteluvaiheessa?
Yhdestoista Kuuma peruna -kysymys on osoitettu valo-, ääni- ja näyttämötekniikan ammattilaisille:
Mitkä ovat Tanssin talon kolme keskeisintä haastetta näyttämötekniikalle ja miten ne ratkaistaan?
Ensimmäisinä vastaavat Mikki Kunttu, Kimmo Karjunen, Juuso Voltti, Ilkka Volanen ja Jukka Kolimaa.
Osallistu keskusteluun: Rekisteröidy käyttäjäksi ja lisää oma vastauksesi kommenttina!
Yleisesti
Tanssin talo on mielestäni yksi tärkeimmistä kansallisista kulttuurihankkeistamme. Tanssitaide on ilmaisullisesti hyvin ennakkoluulotonta, uutta kokeilevaa ja ennen kaikkea eri taiteen ja ilmaisun aloja yhdistävää. Näyttämötaiteeseen on varsinkin moderni tanssi tuonut tärkeän ja vahvan ilmaisukielen, joka vie katsojat maisemiin johon perinteisempi estradi-ilmaisu ei ulotu. Vahvimpina keinoina koreografisen osaamisen lisäksi alleviivaisin ilmaisuvoimaista kokonaisteoksellista suunnittelua.
Kun nyt keskustellaan Tanssin Talosta, on minun otettava näkökannakseni hankkeen mahdollinen potentiaali nimenomaan audiovisuaalisen suunnittelun ja toteutuksen kannalta. Teatteritila on parhaimmillaan silloin kun tila itsessään ei aseta lähtökohdaksi kompromissia.
Ensimmäiseksi todettava peruskysymys on, että valon, lavastuksen, videon ja äänen asettamat edellytykset esitystilaa kohtaan ovat huimasti kovemmat kuin koreografian/tanssin vastaavat. Tanssin vaatimuksiinhan periaatteessa riittää että on yksinkertainen vapaa tila, jossa koreografia voidaan toteuttaa. Tästä lähtökohdasta tarkasteltuna käsite Tanssin Talo on mielestäni jo sinällään jopa vanhanaikainen. Puhuisin mielummin Taiteen Talosta, jossa näyttämötaiteen esi osa-alueet arvostetaan lähtökohtaisesti samanarvoisiksi. Muistutan, että tässä kohtaa tarkastelen kysymystä nimenomaan mahdollisesti rakennettavan esitystilan kannalta, en ota tässä kantaa siihen mistä rihmastosta kukin teos rakentuu minkäkin osa-alueen ympärille.
Mitä tulee historiaan ja tulevaisuuteen, mielipiteeni on, että meillä on jo riittävä määrä Alminsalin, STOA:n ja Louhisalin kaltaisia monitoimitiloja, jotka (vaikka hyviä ovatkin) eivät missään tapauksessa edusta vähimmässäkään määrin ideaalia teatteritilaa. Kuten tanssitaide jo muutoinkin on edelläkävijä, tulisi uuden talon edustaa tätä samaa edelläkävijyyttä kaikessa suunnittelussaan. Uuden talon tulee tuoda esiin uusi ilmaisullinen taso, eikä toistaa samaa jonka jo saavutamme olemassa olevilla näyttämöillä. Entisenlaiseen kompromissiin tyytyminen olisi kaikesta edistyksellisyydestä huolimatta tietynlainen merkki tanssikentän ”suomettumisesta”. Mielummin edistyksellisyydessään kiistelty kuin konsensuksella vaiettu talo.
Valo- lavastus- puku- ja äänisuunnittelu ovat viime vuosina saaneet uuden kumppanin videon, tai sanoisinko mediatekniikan suunnittelusta. Liikkuvan kuvan ilmaisulliset mahdollisuudet ovat vasta aukeamassa, olkoonkin että videotekniikkaa on toki käytetty esityksissä jo vuosikymmenet. Mediatekniikan kehittyminen osaksi orgaanista luomisprosessia on jo nyt mahdollistanut uusien näyttämöllisten maailmojen tutkimisen. Tässä vain yksi esimerkki siitä, kuinka uusien tekniikoiden ja innovaatioiden tutkiminen ja käytön mahdollistaminen tulisi olla tärkeässsä asemassa pohdittaessa tulevan esitystilan linjauksia.
Tärkeä kysymys on myös koko Tanssin Talon toimintakonsepti. Kokoaako talo alan keskeisimmät toimijat saman katon alle vai onko kyseessä puhtaasti harjoitus- ja esitystila?
Talon tulisi mahdollistaa kaikkien kansainvälisten kiertävien huippuproduktioiden vierailut. Tältä kantilta ajateltuna esim ”kymmenen kärjessä” tällä hetkellä kiertävän kansainvälisen tuotannon teknisten vaatimusten läpikäyminen asettaa riman varmastikin jo suhteellisen oikealle kohdalle niin tilojen kuin tekniikankin suhteen.
Sitten niihin vastauksiin..
Tarvitaanko näyttämötornia, miten tilojen muunneltavuus järjestetään, miten mahdollistetaan tilojen mahdollisimman tehokas käyttö eli pystytys- ja purkuystävällisyys?
Lavan tehokas koko tulee olla luokkaa 16m leveys, 16m syvyys, 8m korkeus. Tämän lisäksi kunnolliset sivu ja takanäyttämöt. Varsinkin takanäyttämön tulee olla esitystilan kokoinen. Näyttämötornin tulee olla täysimittainen. Näyttämötekniikka täysin automatisoitu. Riittävät erilliset varastotilat.
Mitkä ovat niitä asioita, joihin sinä olet törmännyt työskennellessäsi eri tanssiproduktioiden kanssa Suomessa tai ulkomailla?
Perusteiltaan tanssiproduktion ja esim oopperan tilalliset tarpeet eivät eroa toisistaan juuri ollenkaan. Suuremmat eroavaisuudet tulevat vasta fyysisten lavasteiden käsittelyssä, joita ooppera käyttää enemmän. Maalaisjärki toimii tässäkin; pienestä tilasta ei tarvittaessa saada suurta, mutta toisinpäin homma toimii usein yksinkertaisesti verhoja ja maskeja siirtämällä.
Parhaita kokemuksia on tullut teattereista, joissa teatteritekniikka on ollut avainasemassa tilaa suunniteltaessa ja tästä on pidetty kiinni toteutuksen loppuun saakka.
Mitkä asiat ovat muodostaneet haasteita ja mitkä ratkaisut keränneet sinulta eniten kiitosta?
Tilan kannalta ajateltuna haasteet ovat miltei aina johtuneet rakennuskustannusten leikkaamisesta, josta johdannaisena esim näyttämötornin madaltaminen tai epäkelpo siltojen sijoittelu. Käytännön ongelmia miltei poikkeuksetta aiheuttaa varastotilojen ahtaus ja puutteellisuus.
Katsomon koon ja mallin suhde näyttämöön on erittäin tärkeää miettiä tarkkaan. Samoin tietysti katsomon koon suhde maksaviin asiakkaisiin.
Esitystiloissa erityiskiitos useimmiten koskee henkilökunnan ammattitaidon laajuutta, sekä asennoitumista työhön. Tämä taas heijastelee hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja johtamistapaa. Samoissa taloissa on useimmiten tekninen kalusto erinomaista.
Oletko usein miettinyt: ”Tämänkin olisi voinut ratkaista paremmin jo suunnitteluvaiheessa”?
Olen. Teatterisalin tulee olla musta. Muiden värien, varsinkin valkoisen, käyttö tulisi olla rikosasia.
Erittäin usein talojen käytön ongelmat johtuvat alkuperäisestä suunnitelmasta tai suunnitelman toteutuksen heikkoudesta. Talosta ja sen tekniikasta on kyllä useimmiten tehty hyvät suunnitelmat ja käyttäjiäkin on kuunneltu. Toteutusvaiheessa tehdyt muutokset kuitenkin monasti poikkeavat alkuperäisistä laatumääreistä ja näitä päätöksiä tekevät tahot eivät aina välttämättä ymmärrä muutosten ja leikkausten vaikutusta itse ydintoimintaan.
Uutta rakennettaessa myös arkkitehtuurilliset ratkaisut vievät valitettavan usein palan teatterisalin illuusiosta. Talon sydän on näyttämö ja teatterisali, joiden tulee täysin palvella esitystapahtumaa asettamatta kompromissia lähtökohdaksi. Esimerkiksi puun värisessä teatterisalissa on lähtökohtaisesti vaikeampaa luoda äärimmäiseen valoon ja äärimmäiseen pimeyteen perustuvia näyttämökuvia, olkoonkin salin arkkitehtuuri kuinka vaikuttavaa tahansa.
Parhain terveisin,
Mikki Kunttu
Valosuunnittelija/lavastaja
Teknisiä huomioita:
Nämä havainnot perustuvat nykyisten tilojen puutteisiin ja lukuisiin vierailuihin erilaisissa teatteritiloissa ympäri maailman. Nämä ovat toiveita ilman sen suurempaa harkintaa mahdollisista haittavaikutuksista, kuten kuluista. Koska tila määrittää käytettävyyden muodon ka koon perusteella, menen suoraan asiaan.
Useampi näyttämö on tarpeen. Yksi monitoimisali on kallis pyörittää ja monitoimisuus ei onnistu koskaan. Tila on aina korkeintaan tyydyttävä.
Useampi sali mahdollistaa samanaikaiset esitysten valmistelut ja voi toimia vetovoimaisena ”rypäleteatterina” jossa samana iltana voisi olla nähtävissä parikin teosta eri näyttämöillä vaikka peräkkäin. Harjoitussalien määrästä/tarpeesta ei minulla ole mitään käsitystä.
Muistin virkistämiseksi Stoan näyttämön avoin tila on 16 m leveä, seinästä seinään 19,5 m leveä, 14 m syvä + 5 m takatilaa, vapaa korkeus 6 m, ripustuskorkeus n. 7 m, hoitosillat, ei lavastetankoja.
Näyttämön ei tarvitse olla Stoaa suurempi, sillä käytäntö on osoittanut etteivät ulkomailla tanssin näyttämöt ole tuonkaan kokoisia. Käytännössä tanssialueeltaan yli 12x10m teokset eivät mahdu minnekään.
Tavallaan on kätevää, että katsomo on kiinteä. Se voi olla parempilaatuinen kuin liikuteltava ja liikuteltavakin usein asettuu käytännön syistä sitten lopulta yhteen paikkaan. Kun tiloja on useita, ei katsomonkaan tarvitse olla liikuteltava: tilaa vaihtamalla voi vaikuttaa katsomo-näyttämö-suhteeseen.
Sali 1, suuri teatteri, mallia tirkistysluukku
Kiinteä nouseva katsomo, koko noin 300, maksimissaan varmaan 500.
Näyttämön (näyttämöaukon) leveys 14-16m, kokonaisleveys 4-6 m leveämpi, syvyys 14 m + takatilat. Katossa mielellään lavastetangot. Näyttämötorni olisi kiva.
Sali 2, black box
Muuten sama kuin edellä, paitsi että ei näyttämöaukkoa, hoitosillat valoja varten. Voisi olla hyvin Stoan kaltainen tila. Katsomon ei tarvitse olla yhtä suuri kuin sali 1:ssä muta voisi olla järkevää että näyttämö on.
Sali 3, ”white box” tai raaka tila
Muuten sama kuin edellä mutta ei musta. Sivutiloista, korkeudesta ja takanäyttämöstä voidaan tinkiä.
Lavastetilat
Erityistä lavastepajaa ei välttämättä tarvita, mutta tilaa jossa lavasteet kootaan ja säilytetään kyllä. ”Tyhjää” tarvitaan ainakin kahden näyttämön verran ja puolet siitä saman korkuista kuin suurin näyttämö. Lastauslaituri kuorma-autolle. Mitä pienemmät nämä lisätilat ovat, sitä enemmän tarvitaan henkilökuntaa.
Kimmo Karjunen
Lavastaja / valosuunnittelija
Vastaan tähän ainoastaan äänisuunnittelijan näkökulmasta. Yksi asia, jota olen usein toivonut tanssin äänen suhteen on ollut mahdollisuus siirtää kuulokuva taaemmas näyttämölle. Usein teatterisaleissa ja monitoimitiloissa kaiuttimet on sijoitettu nollaan, jotta ne olisivat mahdollisten mikrofonien etupuolella. Tanssiproduktioissa mikrofoneja harvemmin käytetään ja kaiuttimet voidaan hyvin sijoittaa myös taaemmas, jolloin musiikki ja äänet saadaan paremmin uppoamaan näyttämökuvaan ja tanssiin.
Tämä auttaa samalla siihen, ettei äänen suunta nouse liikaa ylös, etenkin kun istuu ensimmäisissä riveissä. Takakaiuttimet yleensä hoitavat samalla myös mahdollisen monitorointitarpeen tanssijoita ajatellen.
Paras tilanne saavutetaan yleensä niin, että on yhdet kaiuttimet nollassa ja toinen stereopari näyttämön takana. Molempien stereoparien tasoja täytyy tällöin pystyä säätämään erikseen ja lisäksi ainakin nollassa olevia kaiuttimia viivästämään.
Joissain pienissä saleissa on tehty niin, että pääkaiuttimet on yksinkertaisesti siirretty pari-kolme metriä nollasta taaksepäin.
Tämäkin on auttanut jo melko paljon, mutta jos joku niitä mikrofoneja haluaa käyttää, niin kiertoherkkyys on sitten paljon suurempi.
Terveisin,
Juuso Voltti
äänisuunnittelija
1. Ehkä kaikkein tärkeimpänä pidän sitä, että toimintamäärärahat olisivat turvattu talon valmistuttua. Ja tällä tarkoitan käyttöhenkilökunnan määrää sekä produktioiden tuottamiseen tarvittavaa rahaa.
2. Toisena voisi olla toivomus, että talo pysyisi vapaana tanssitalona joka ei liikaa rajaisi ohjelmistoaan. Kokemuksena on Dansens Hus Tukholmassa, jonka historiassa ei kaikki ole niin hienoa kuin voisi. Lisäksi se, että vierailevilla taiteilijoilla olisi myös ”useampi” keikka jolloin on mahdollista tavoittaa vaikeitakin taiteellisia haasteita.
3. Kolmantena on tietysti toivomus, että yleisö löytää talon, ja että talo pystyy tarjoamaan rikasta ja muuntuvaa ohjelmistoa vuosissa, jolloin vuoropuhelu yleisön ja taiteilijoiden välillä voisi olla eteenpäin vievää.
Kysymykseen näyttämötekniikasta sanoisin, että jos nuo edellämainitut eivät toteudu, niin onko sillä paljon väliä sillä tekniikalla.
Ilkka Volanen
valo- ja äänisuunnittelija
1.
Nykytanssin näyttämöt meillä ovat olleet lähinnä ollet löytöjä. On ollut tarve ja löydetty tila, johon on ajateltu että täällä on riittävä tila tanssin näyttämölle, yleisölle ja henkilökunnalle, harjoitustilakin on sitten keksitty viereisestä talosta tms. Näin syntyy luontevasti persoonallisia tiloja tehdä teoksia, joihin syntyy oma henki ja tekemisen meininki, mutta toisaalta ovat useimmiten rajottavia teknisestä näkökulmasta.
Teoksia tehdään teknisesti aina siitä lähtökohdasta mitä tässä tilassa on mahdollista keksiä ajankäytön ja tilan puitteiden raameissa. Aikaa teoksen rakennuksille on aina niukalti ja nämä löydetyt tilat saattavat olla hitaita ja kömpelöitä paikkoja tehdä. Olemme aina kompromissien ja mahdollisuuksien armoilla. Seurauksena on omalla tavallaan köyhät ja käytännölliset luovat, kekseliäät ratkaisut. Sehän on toki perinteisesti näyttämötaiteessa se juttu. Mutta miten on vapaan luovan idean toteuttamisien laita. Siinä menee jo monella sormi suuhun, kun senlaista tilannetta emme tunne perinteisesti näyttämötaiteessa. Vapaata luovaa ideointiahan löytyy ehkä korkeintaan opintojen aikana tai ennen sitä nuorena villinä ja vapaana.
Luovuus muuttuu ammatissa lähinnä korkeintaan kekseliääksi, kuinka tietyssä rajallisessa puitteessa selviää tietynlaisista ratkaisuista ja siten syntyy kompromisseja. Ja syntyyhän siitäkin hienoja ideoita niukkuudessa. Loputon luovuuden lähde. Näinhän sitä mennään ja on aina menty. Ammatissa oppii paljon keinoja, kuinka tehdään kivan näkösiä juttuja lyhyessä ajassa. Se nyt on kuitenkin sanoisinko ”valovuosien” päässä siitä mitä ihmisten ideat ovat.
Tämän takia mielestäni tanssin taloa kannattaa lähteä miettimään mitä meiltä puuttuu tällä hetkellä. Luontevasti löydettyjä hienoja tilojahan rajallisineen puitteineen on jo. Mutta puuttuu se ideaalisempi tila kokonaan. Tavotteet nousevat tosin korkealle, mutta onko mitään järkeä taas löytää vastaavanlaisia löytötiloja. On tietysti. Toki siihenkin on aina tilausta, mutta tarkoitan lähinnä nyt sitä puuttuvaa lähempänä ”ideaalia tilaa”. Se puuttuu. Tämäkään ei tietysti ole kaikille tekijöille sitä ideaalia. Mutta niille, joilla on taipumusta ajatella ideoita riippumatta tilan teknisistä rajoituksista.
Nyt me valo-, äänisuunnittelijat ja lavastajat opimme ammatin myötä toimimaan ennemminkin järkevästi kuin ”avoimen luovasti”. Totaalista vapauttahan ei tietenkään ole olemassakaan ja on aika pelottavakin ajatus. Aina asiat rajataan, mutta suuremman luokan vision mahdollisuuksia ei oikein ole. Kuvataiteessakin useimmiten jostain syystä taiteilija tekee niitä neliskanttisia lättyjä seinälle, koko vaihtelee. Erillainen muoto on niin räikeä sanoma, joka vie ilman muuta huomion itse aiheesta. Ellei ole tarkoituskin. Tanssintalo joka puuttuu on siis se suurempi taulu. Nyt on piperretty sitä pienempää.
Lisäisin siis tanssin näyttämöksi sellaista, joka puuttuu. Suureellinen tuo todennäköisesti myös painetta suurempien yleisömäärien ja lipputulojen suhteen. Siinäkin on hohtonsa, että yleisökanta laajenisi ns. tanssieliitistä. Tanssin suosion lisääntyminen katsomossa lisää katsojia ja tietoisuutta ja kiinnostavuutta myös haasteelisempia esityksiä kohtaan aivan varmasti. Katsojilla nälkä kasvaa syödessä myös.
2.
Konkreettisia rakennuksen teknisiä vaatimuksia on mielestäni mm:
Jos ajatellaan, että näyttämö olisi 10m x 10m, niin rakennuksen leveys sisämitoiltaan olisi hyvä olla 30m, jotta näyttämön molemmilla sivuilla olisi 10m x 10m tekniset tilat/sivunäyttämöt. Samoin näyttämön takana olisi hyvä olla 10m x 10m tekninen tila/takanäyttämö mm. takaprojisointia varten tai näyttämön syvyyden lisäämiseksi 20 metriin tms. Näyttämön korkeus riittää 6m sillaston pohjaan, valon ripustus pisteeseen 7m, joten 10m rakennuksen korkeutta lattiasta kattoon riittää.
Näyttämötorni ei mielestäni ole tanssin näyttämöllä tarpeellinen. Mielummin valosillasto, joka on joustavampi näytäntöjen rakentamis- ja vaihtojaksojen takia. Etenkin festivaalitoiminnassa toiminnalisuus korostuu, jossa kaikki tekeminen on kompromissia ja kiirettä. Sillasto on nopein tapa toimia muutoksissa. Lisäksi sillaston ja trussien kombinaatio on toimivin. Jokaisen sillan välissä olisi laskettavat trussit, jotka on tarkoitettu painavien liikkuvien valojen ripustamiseen. Siten niiden ripustuspaikat ovat järkevästi muutettavissa tilanteen mukaan, kun trussin voi laskea lattiatasoon ja siirrellä 30-50 kg painavia heittimiä. Sillastossa operoitaisiin perinteisillä käsin suunnattavilla heittimillä. Tankonostimia olisi hyvä olla 2 joka sillan välissä trussinostimien lisäksi. Tavallisin puute saleissa on ylä- ja sivukatteiden järkevät ripustuspaikat, joten varaisin tankonostimia tähän käyttöön.
Pelkästään näiden näyttämötilolojen (400 neliötä) lisäksi kun lisätään katsomo, yleisölämpiö, esiintyjälämpiö, henkilökunnantilat ja harjoitustilat niin päästään 900 neliön tiloihin. Niin päästäänkö koskaan? Siinäpä se kysymys. Nämä ovat siis niitä rakennuksen lähtökohdan vaatimuksia, jotta sitten näyttämötekninen konsulttifirma voi suunnitella järkeviä ratkaisuja niihin raameihin. Raameja kun on vaikea muuttaa jälkeenpäin tai muuten suunnittelu tehdään niinkuin aina. Kompromisseja rajallisiin raameihin.
3.
Suurin haste ehkä tällaisen ideaalitilan rakentamiseen onkin varmaan se, ettei paikasta tulisi taiteilijoille liian kliininen ja hengetön paikka jossa on mahdoton tehdä taidetta. Liikaa mahdollisuuksia. Ehkä elämä onkin helpompaa kellarin hajussa ja kämäsissä puitteissa. Vanhat kaupungitkin ovat syntyneet jokien varsille käytännön syistä. Monet nykyään epäkäytännöllisiä, mutta joku henki ja hohto niissä on kun turistit tulevat sankoin joukoin niitä ihastelemaan. Jotain menneen ajan romatiikkaa, joka tuntuu nykyajassa puuttuvan.
Jukka Kolimaa
freelance-valosuunnittelija
Katso myös:
Visuaalisia unelmia tanssin talosta
Kuuma peruna IX: Millainen tanssin talo Suomeen tarvitaan ja ketkä sitä tarvitsevat? Osa 1 ja osa 2
