Pirinää Kun Liikekieli-lehden päätoimittaja Veera Lamberg otti yhteyttä ja pyysi kirjoittamaan verkkolehden juhlavuosijulkaisuun, ajattelin että voisi olla mielekästä keskustella entisten, vuonna 2009 ja 28-vuotiaana vastavalmistuneena, kirjoittamieni kolumnien kanssa. Haluankin tähän alkuun kiittää tanssitaiteilija Valtteri Raekalliota ja Thomas Freundlichia mahdollisuudesta puhua silloin taiteen tekemisessä vastaan tulleista havainnoistani kirjoittamisen muodossa.
Kirjoitin mm. postmodernin ja modernin eroista, laulamisen, nauramisen ja vapauden välisestä suhteesta näyttämöllä sekä sisältöä painottavasta apurahajärjestelmästä. Ajattelin, että tekisin päällekirjoituksen yhteen valitsemaani kolumniini, jonka käyttäisin pintana kokonaan no eipä. Päällekirjoituksella tarkoitan sitä, että olisin asettanut tämän hetken kieleni sen ajan kieleni kanssa kohdakkain tämän valitun vanhan kolumnin sisään eli sen jokaisen lauseen tai sanojen eteen, väleihin ja loppuun joka oli sovitettu herkän tytön ja pojan ja eläimen ja äh:n vuoksi esimerkiksi toteamaan ne todeksi tai kommentoimaan niitä tai avaamaan rinnakkaisia merkityssisältöjä niistä käsin ja siten rakentamaan uusia havaintoja ja niistä syntyvien eetosten välistä keskustelua.
Luin kolumnit ja tiputin sanoja välistä totesin, että niihin on tyhjentynyt jotain sellaista ja sellaisilla tavoilla, joiden jatkotyöstäminen suunnittelemallani tavalla ei tuntunut mielekkäältä. Niiden muoto ja kieli tuntuivat huonolla tavalla asiallisilta, mikä eittämättä johtuu siitä että olin taideyliopistossa ja sitä ennen lukiossa ja peruskoulussa opetettu hallitsemaan kieltä ja sen kautta luotua asiasisältöä sillä tavoin. Tunsin surua jossa laulettiin ja naurettiin ja taas laulettiin ja naurettiin jonka jälkeen jatkettiin että laulettiin ja naurettiin sellaiseen kirjoitustapaan ja kieleen liittyvän oikeaoppisuuden ilmiön puolesta.
Juuri nyt minulla on käynnissä iloa tuottava laaja sekä painettuun muotoon, näyttämölle että orkesterilleni suunnattu kielen koreografisia ulottuvuuksia tutkiva projekti, joka etsii miten kieli luo muotoa, eetosta sekä havaintoja ja miten kukin näistä inspiroi toistaan muodostamaan uusia muotoja, eetoksia ja havaintoja. Haluankin tässä kohtaa kiittää Tanssi&Teatteri+ Sirkus- lehden päätoimittajaa Minna Tawastia mahdollisuudesta kirjoittaa tästä tutkimisesta käsin kolumnisarjaa kyseiseen lehteen. Koska kolumni mieltyy yhdeksi politiikan teon välineeksi, ja koska uskon yhä henkilökohtainen on poliittista – väitteeseen, koen monin tavoin tärkeäksi etten tee töitä tavoilla, jotka tuottavat surua. Joten se mikä tämän Liikekieli-lehden juhlajulkaisuun kirjoittamisen merkitykseksi nyt muodostuu päättyy syyn vuoksi kysymysmerkkiin, on löydetyn iloa aiheuttavan tutkimisen ylläpitäminen. Luokoon se kaikkinensa sellaista tekemisen politiikkaa, joka olkoon tärkeää taiteelle.
Näistä kaikista edellä mainituista seikoista johtuen, kirjoitan vanhan kolumnini “Jos laulamme kaipuusta vapautua, olisiko meidänkin hyvä vapautua näyttämöllä?” muutamasta lauseesta lyhyen kirjoituksen, jossa lauloin ja nauroin ja lauloin ja nauroin ja lauloin ja nauroin ja lauloin ja nauroin ja kertasin sitä että lauloin ja nauroin kunnes lauloin ja nauroin ja lauloin ja nauroin ja lauloin ja nauroin ja kertasin lisää että lauloin ja nauroin ja kertasin lisää että kertasin lisää että lauloin ja nauroin ja että jatkoin että kertasin lisää että lauloin ja nauroin ja että kertasin lisää lauloin ja nauroin ja että kertasin lauloin nauroin ja että tiputin sanoja välistä ilman syytä että lauloin ja nauroin laulua ja naurua joka oli sovitettu neliääniseksi mutta nauru muutti laulun uudella tavalla polyfoniseksi ja harmoniaan sekoittui neliäänisyyttä laajempia kudelmia mikrointervalleista tauoista ja ähinästä äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh äh ja usean ähinän välissä lepää merkillisiä lauseita herkistä tytöistä, pojista ja eläimistä eikö eikö eikö eikö eikö eikö eikö eikö eikö eikö eikö eikö eikö no eipä huudahti laulava ja naurava polyfoninen mikrointervallinen ja taukoja sisältävä eikö, jonka kokemus oli laulun ja naurun toistumisen vuoksi fantastinen ja siksi se jatkoi myös polyfonian mikrointervallien ja taukojen sekä kaiken sen mikä niistä kumuloitui parissa oleilua joka naurun ja laulun lailla hiipi väleihin kuin päällekirjoitus jossa laulettiin ja naurettiin ja taas laulettiin ja naurettiin jonka jälkeen jatkettiin että laulettiin ja naurettiin ja laulettiin naurettiin ja tiputettiin sanoja välistä ilman syytä että laulettiin ja naurettiin laulua ja naurua joka oli sovitettu herkän tytön ja pojan ja eläimen ja äh:n vuoksi eikö eikö eikö eikö eikö eikö eikö eikö eikö eikö eikö eikö eikö joka päättyy syyn vuoksi kysymysmerkkiin.
Lopuksi haluan kiittää Liikekieli-lehden päätoimittajaa Veera Lambergia mahdollisuudesta purkaa tämä henkilökohtainen prosessi tähän yhteyteen. Elina Pirinen Tanssitaiteilija Elina Pirinen kirjoitti Pirinää-kolumnisarjaansa Liikekieli.comiin vuonna 2009.
Elina Pirinen
Tanssitaiteilija Elina Pirinen kirjoitti Pirinää-kolumnisarjaansa Liikekieli.comiin vuonna 2009.
°°°
