Panu Varstala– Matkani ei lopu. Kevät tulee ja Jopon mustat nastarenkaat narisevat pakkaslumella.
Vapaa hetki
Juuri nyt minulla on noin kaksikymmentä minuuttia itselleni ennen seuraavia harjoituksia. Kerron olostani teille, koska olen lähtenyt lentoon. Matkani ei lopu. Kevät tulee ja Jopon mustat nastarenkaat narisevat pakkaslumella.
Tänään minulla oli lähes kaksi tuntia ilman sovittua ohjelmaa. Päätin käydä tervehtimässä Tokoin sorsia. Näyttivät palelevan, tai sitten minä.
…Minun mieleni on niin kummallinen
kuin meri kuutamolla.
En tahtois touhuun ma ihmisten ja en tahtois yksin olla.
Minun mieleni on niin korkea kuin taivahan tähtivyöhyt.
Sen alle mahtuvi maailma ja yhdessä päivä ja yöhyt…
Näitä sanoja en unohda. Ne tulivat suustani Eino Leinoa mukaillen Tero Saarisen kurssillemme tekemässä teoksessa Huukit. Kyseinen teos oli elämyksenä valtameri. Välillä meinasi hukkua, toisinaan näky oli kaunis ja herkkä kuin kuun silta. Usein pääsi ratsaille aallon harjalle, itselläni pakeneva otsa hulmuten.
Huomaan, että opiskelu kannattaa. Olen kolmekymmentä ja silti löydän itseni ihmettelemästä plién mysteeriä. Polvet koukistuvat ja ojentuvat, mutta miten ja miksi? Triljoonat vastaukset suhisevat kiitoradallani erilaisten purujen joukossa.
Eilen nautin suunnattomasti lukiessani koulumme ”kuiskaajaa” (tietoliikennefoorumi, jossa opiskelijat ja henkilökunta keskustelevat sekä kommentoivat maailman menoa). Yksi anonyymi ratkaisi kauneusongelman sanoen: ”Olen kaunein.” Enää ei tarvitse järjestää missikilpailuja tai esiintyjänä pohtia ulkonäköönsä liittyviä kysymyksiä, koska on löytynyt se kaikista kaunein.
Nyt ilta lähenee unia, toivottavasti kauniita. Nälkä kurnii ja huominen vaeltaja kuiskailee vihjeitä korvaani: ”Lepää hyvä mies, lepää. Kaikkea ei pidä saada heti.” Vapaus.
Merkintöjä-palstalla Veli Lehtovaara ja Panu Varstala kirjoittavat elämästään ja ajatuksistaan Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksen opiskelijoina.
