Heini Tuoresmäki: Yleisestä henkilökohtaiseen
Näyttö tarjosi mahdollisuuden katsoa tanssiteosta erilaisessa, oikeastaan erilaisissa tiloissa, huoneista toisiin, poissa perinteisistä teatterisaleista. Teos on muotoon tehty, improvisaatioon perustuva esitys, jossa tekstit ovat valmiiksi kirjoitettuja, mutta liike improvisoitua. Lue
Karoliina Yli-Honko: Murtumia tavanomaisuuteen
Hanna Pajala-Assefan Näyttö on teos, joka leikittelee kiinteistönvälitys-retoriikalla ja käytössä olevalla tilalla. Ensivaikutelmaltaan sisäsiisti ja turvallisen humoristinen esitys porautuu kuitenkin myös naiseuden ja itsetutkiskelun kysymyksiin. Lue
Koreografia ja tanssi: Hanna Pajala-Assefa
Musiikki: Abdissa Assefa
Ohjaava assistentti: Minna Puolanto
Tekstit: Hanna Pajala- Assefa
Puvustuksellinen apu ja ompelu: Johanna Oksanen-Lyytikäinen
Dramaturginen apu: Kirsi Porkka
Valokuvat: Hanna Weselius
Graafikko: Joni Karsikko
Villa Lill Kalvik, Aurinkolahti, Helsinki
Yleisestä henkilökohtaiseen
Näyttö tarjosi mahdollisuuden katsoa tanssiteosta erilaisessa, oikeastaan erilaisissa tiloissa, huoneista toisiin, poissa perinteisistä teatterisaleista. Näyttöä esitetään Aurinkolahdella sijaitsevassa huvilassa, joka täyttää unelmakodin kriteerit merinäköalalla, valoisana läpitalonhuoneistona valkoisine terassipylväineen. Tanssiteokseen luodaan alkuasetelma asuntoesittelystä, johon tanssija tulee asunnonesittelijäksi kiinnostuneille ja uteliaille katsojille. Asuntoesittely, joka muuttuu asiallisuudesta tanssijan roolin murtumiseen, pois asuntoesittelijän roolista syvemmälle häneen itseensä, ihmisyyteensä, ja hänen tanssijuuteensa.
Katsojat kilpailivat parhaista paikoista nähdä tanssija ja esitys, niin kuin asuntoesittelyssä kilpaillaan kontaktin luomisesta asunnonvälittäjään. Katsojalle valmiiksi annettu rooli teki esityksestä kiinnostavamman. Katsojalla oli tällöin valmiina mielessään konteksti asuntoesittelytilanteesta, mihin esityksen tapahtumia saattoi peilata. ’Normaaliin’ kontekstiin vertaaminen synnytti teokseen enemmän jännitettä, kun esiintyjä alkoi menettää alkuperäistä rooliaan, ja paljastaa itseään hajoillen ja haparoiden. Tila oli intiimi ja ahdas. Tämä mahdollisti esiintyjän ja katsojien välisen vuorovaikutuksen, mikä oli teoksen tekijän lähtökohdallinen tarkoituskin. Näennäinen kontakti väheni tanssijan siirtyessä syvemmälle hänen sisäiseen tilaansa, mutta läsnä oleminen vahvistui molemminpuolisesti. Teoksen alku jäi hieman laimeaksi, mikä johtui osittain teoksen dramaturgisesta rakenteesta kohti yleisestä henkilökohtaiseen.
Alussa tanssijan rooli oli tarkoituksellisesti teennäinen ja päälle liimattu, joka jätti tanssinkin pintapuolisiksi muodoiksi ja liikesarjoiksi. En tiedä, olisiko raja roolin ja oman minän välillä voitu tehdä häilyvämmäksi, ja tehdä se siten kiinnostavammaksi.
Teos on muotoon tehty, improvisaatioon perustuva esitys, jossa tekstit ovat valmiiksi kirjoitettuja, mutta liike improvisoitua. Se voimisti ja tuki esityksen luonnetta muuttua ja elää tietyn, syntyneen tunnelman, ja tanssijan sen hetkisen mielentilan mukaan. Pitkän esityskauden, pari kertaa kuukaudessa esitettävän teoksen aikana tanssija haluaa tutkia muun muassa vuodenaikojen vaihteluita vaikuttamassa esitysprosessiinsa.
Esitys eli vahvasti tilassa, ja tanssija käytti tarkasti hyödykseen eri tiloja ja tasoja. Hän oli itsessään osa taloa. Teokseen luotu musiikki-, ja äänimaailma tuki tilassa olemista. Tanssijan hengitys ja huudot jäivät kuin kaikuna soimaan talon seiniin. Katsojana oli kiinnostavaa havaita, kuinka esityksen aikana huomioni siirtyi tilasta yhä fokusoidummin tanssijaan, lopulta unohtaen ympärillä olevat seinät, ja talon ikkunoista avautuvan näkymän. Liikkeen dynamiikka kasvoi, ja tanssijan tekeminen syveni, kun kerroksia kuoriutui pois roolista päättyen hänen oman minänsä esillä oloon; hänen suhteestaan omaan itseensä, omaan kehoonsa ihmisenä ja tanssijana. Teos perusteli hyvin valintansa ja ratkaisunsa; kuten tilassa jatkuvan liikkumisen ja paikan vaihtamisen tai tanssijan riisuutumisen, ja sillä on ainakin minulle katsojana merkitystä. Teoksen eri elementit ja aspektit perustelivatkin erinomaisesti toisiaan, ja siksi esitys oli oivaltava kokonaisuus. Tekemisen intensiteetti koki suuren muutoksen teoksen alusta, ja yleisöä oli liikutettu.
Heini Tuoresmäki
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston opiskelija, ja opiskellut siellä pääasiassa
viestintätieteellisiä ja kulttuurintutkimukseen liittyviä aineita. Tanssi ja
kirjoittaminen ovat hänelle tärkeitä, ja siitä hän saa innoituksen toimia niiden
asioiden parissa.
Murtumia tavanomaisuuteen
Hanna Pajala-Assefan Näyttö on teos, joka leikittelee kiinteistönvälitys-retoriikalla ja käytössä olevalla tilalla. Ensivaikutelmaltaan sisäsiisti ja turvallisen humoristinen esitys porautuu kuitenkin myös naiseuden ja itsetutkiskelun kysymyksiin.
Näytön tapahtumapaikkana on rakennusmestari Jalo Syvähuokon 1923 pystyttämä huvila Villa Lill Kallvik (entinen Hietala) Helsingin Vuosaaressa. Viime vuonna peruskorjattu huvila toimii nykyisin taiteilijatalona. Katsojille esitellään alakerran kaksio, jota hallitsee keskellä sijaitseva pieni, mutta juhlava sali. Salista alkaa myös esittely. Pajala-Assefa on mairean asiallinen hillityissä, mutta tyylikkäissä vaatteissaan, kuten kiinteistövälittäjämielikuvaan kuuluu.Teos alkaa tavanomaisen asuntonäytön dramatisoituna imitaationa. Henkilökohtainen kädenpuristus ja tervehtiminen luo välittömästi yhteyden pienen yleisön ja esiintyjän välille.
Vähitellen Näyttö alkaa ravistautua irti asuntoesittelymäisyydestään ja itsensä täysin ulkoistaneen asiallisen kiinteistövälittäjän kuori murtua. Sisältä alkaa paljastua tanssija. Tanssija ei lopulta seisokaan yleisön edessä esiintyjänä vaan yksilönä. Loppuosa teoksesta on suorasukaisuudessaan taas katsojia ja esintyjää lähentävä. Pajala-Assefa antaa ensin kehonsa tarkastelun ja kriittisten katseiden alaiseksi. Tanssi vaihtuu tunnustukselliseen monologiin, joka ei vaivu onneksi pateettisuuteen. Hän vaikuttaa vahvalta ja itsetietoiselta, mutta samalla hän osoittaa puheessaan paljon kritiikkiä esimerkiksi omaa kehoaan kohtaan. Tanssijana ja naisena hänen kehonsa on taipunut moneen ja elämä jättänyt siihen jälkensä. Pidin aivan erityisesti esityksen kaaresta, huumorin vaihtumisesta syvällisyyteen.
Luulen, että Näyttö muokkautuu vuodenaikojen ja yleisöjen mukaan. Ainakin pimeään syksy-iltaan se antoi intiimiydellään voimia. Tunnelmaa korosti lisäksi paikan päällä äänimaailman luoneen Abdissa Assefan musiikki. Esitys on siinä mielessä harvinaislaatuinen, että se sai ensi-iltansa jo heinäkuussa ja sitä esitetään pari kertaa kuukaudessa aina vuoden loppuun asti.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on Liikekieli.comin tanssitoimittaja sekä estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti myös estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org).
