Suomen Kansallisoopperan I Love NYKY -festivaalin kolmannessa illassa nähtiin uusintaesityksinä Gruppen Fyran teos Äiti! sekä Alpo Aaltokosken duetto Together. Mitä kaikkea mahtuukaan nykytanssi -termin alle vuonna 2012? Tämä kysymys jäi mieleeni pyörimään kahden ilmaisultaan ja estetiikaltaan hyvin erilaisen teoksen jälkeen.
Voi äiti!
Äiti! -esityksen teemana on nimensä mukaisesti äitiys. Teos valottaa äitinä olemisen haasteellisia puolia ja sitä, kuinka äidilläkin on hetkensä olla esillä, keskipisteenä.
Toteutukseltaan esitys on viihteellinen, ilmaisultaan jopa naiivi. Pohdin, olenko oikeaa kohdeyleisöä, entä ovatko sitä muut Alminsaliin tulleet? Esitys vaikuttaa lapsille suunnatulta. En tosin itse ole äiti, mutten usko, että se on kokemukseni ytimessä vaikuttamassa. Kokonaisuutena teos jää minulle etäiseksi.
Näyttämökuvaa ympäröi suurensuurta arpakiekkoa muistuttava viritelmä, jossa arpojen sijaan roikkuu oviverhomaisesti satamäärin papiljotteja. Myös Pia Tavelan esittämän äitihahmon pää on niillä kruunattu. Menneitä vuosikymmeniä huokuu muukin äidin ulkoinen olemus riemunkirjavine isokuvioisine vaatteineen. En saa kiinni siitä, mihin tämä nostalgia visuaalisuudessa liittyy. Nykypäivän keskivertoäiti pyörittelee sormissaan kai pikemminkin älypuhelinta, proteiinirahkapurkkia tai kestovaippoja kuin papiljotteja.
Äidin lisäksi näyttämöllä on kertojahahmona Tommi Haapaniemi, joka toimii informatiivisena asiatekstin lukijana sekä äidin edesottamusten kommentaattorina. Häneltä kuullaan selitykset sanoille ”äiti” ja ”papiljotti”. Hänen repliikkiensä kautta äiti näyttäytyy välillä nuhtelun ja neuvomisen kohteena olevana lapsena. Tämä roolinvaihto virkistää mieleni ollen esityksen toimivinta antia. Haapaniemen Tavelan hahmolle lausuma lyhyt: ”Mitä teet?” tämän koettaessa selviytyä lapsen asemassa käyttäytymissääntöjen viidakossa on kyllästyneen painokkuutensa ansiosta säkenöivän tunnistettava.
Liikkeellisesti keskiössä on äidin lavaposeerauksen sekä pidemmän, taistelulajeihin vivahtavan soolon lisäksi tämän ilmeet, eleet ja aksentoidut reaktiot teoksen äänimaailmaan ja kertojahahmon puheeseen. Esitystä kannattelee Tavelan valoisa ja mutkaton yleisökontakti.
Mieskaksikon jaettu matka
Alpo Aaltokosken pari vuotta sitten kantaesitetty Together on rikkaan liikkeen ja intensiivisen tunnelman juhlaa. Jouni Majaniemen koskettavassa ilmaisussa on pehmeyttä ja herkyyttä. Kilpatanssista tutumpi Jussi Väänänen tanssii aiempien esitysten Ahto Koskitalon tilalla heittäytyen ja viimeistellyn tarkasti.
Täysin liikkeeseen luottavan teoksen kohdalla kiinnostun siitä huokuvasta vahvan viestin tunnusta. Seuratessani tanssijoita liikekerronnassa kysyn itseltäni toistuvasti: keitä he ovat toisilleen? Koen teoksen olevan kuvaus kahden ihmisen omanlaisestaan yhteydestä. Se esitetään pitkälti rinnakkaissooloina.
Katsekontakti tanssijoiden välillä on lähes olematonta. Enemmän kehokontaktia sisältävät osat viipyilevät ilmaisullisesti jossakin kontaktittomuutta vaikeammin määriteltävämmässä. Ehkä kyse on vaistomaisuudesta, sisäänpäin kääntyneestä läsnäolosta, turtumuksesta, hetkittäin jopa pakonomaisuudesta. Toisaalta tarrautuvat liikkeet toisen kehoon eivät ilmaise millään tavalla paniikkia tai tuskaa; pikemminkin ne vaikuttavat rutiininomaisilta ja etäisiltä. Kysynkin myös: millä keinoin tämä yhteys todentuu? Yhdessä oleminen näyttäytyykin kohtaamisten lisäksi jaettuna poissaolevuutena.
Selän, niskan ja pään liike sekä tietoinen kehon performatiivisuus suhteessa toisen läsnäoloon näyttämöllä tuovat oman, eroottiseksikin tulkittavan vireensä teokseen.
Muun liikkeen virtaus ei niinkään ole soljuvaa vaan rytmin ja voimankäytön kautta ilmenevää. Kalle Paasosen valosuunnittelu toimii jäsentäen ja ryhdistäen runsaan liikejatkumon visuaalisesti hallittuihin osiin.
Tulkitsen tanssin tuovan esille rinnakkaisuuden, aistillisuuden, omalakisen yhteyden ja ajan kulumisen teemoja. Ajatukseni häivähtävät myös siinä, miten feminiinisyys ja maskuliinisuus ovatkaan joustavia, alati uudelleenmäärittyviä käsitteitä.
Koleudessaan Together on minulle henkilökohtaisesti yksi tämän syksyn tanssihelmistä. Koskettavaa, seksuaalista, arkisen jylhää ja monimuotoisuudessaan ainutkertaista tanssia. Tuntuu, että teos on vahvasti todessa kiinni.
Jenni Sainio
Kirjoittaja on esittävän taiteen ammattilainen: ohjaaja, opettaja, esiintyjä, kirjoittaja, tuottaja. Hänen sydäntään lähimpänä on fyysinen teatteri, nykytanssi ja liike ylipäätään kaikissa muodoissaan.
¤¤¤¤
I Love NYKY -festivaalin ilta 3
Suomen Kansallisooppera, Alminsali 3.10.2012
Gruppen Fyra: Äiti!
Koreografia: Virpi Juntti, G4-työryhmä
Käsikirjoitus: Pia Tavela, Tommi Haapaniemi, Virpi Juntti
Esiintyjät: Pia Tavela, Tommi Haapaniemi
Musiikki: Ensemble Fizfuz, Henry Mancini
Valaistus ja lavastus: Jaakko Jokio
Kantaesitys: 5.5.2011 Musiikkiteatteri Kapsäkki, Helsinki
Alpo Aaltokoski Company: Together
Koreografia: Alpo Aaaltokoski
Tanssi: Jouni Majaniemi, Jussi Väänänen
Musiikki ja äänisuunnittelu: Aake Otsala
Valaistus: Kalle Paasonen
Äänen toteutus: Johanna Storm
Puvut: Taina Relander
Kantaesitys: 10.11.2010 Valvesali, Oulu
