Skiing on skin festivaali on kansainvälinen tapahtuma, jonne ihmiset kerääntyvät joka puolelta maailmaa. Ovet ovat avoinna kaikille halukkaille, mikä kuuluu kontakti-improvisaation perusideologiaan. Viikon ajan tanssimme aamusta iltaan ja illasta yöhön; välillä syöden ja saunoen, sitten taas yhteiseen jamitilaan palaten.
Skiing on skin − iholla hiihtämistä ja elämän virtaa
Liikekielen vuositapaamisen ja juhlimisen innoittamana löydän itseni jälleen kirjoittamasta tänne. Ensinnäkin kiitos tälle foorumille ja sen ihanille perustajille sekä sen toiminnan rohkeille jatkajille!
On hienoa, että on tällainen yhteisö, jossa niin monet tanssista ja liikkeestä kiinnostuneet löytävät toisensa ja voivat keskustella tanssista ja samalla kehittää siitä käytettävää kieltä.
Nyt haluan puhua eräästä toisesta, tanssin ammattilaisten parissa ei niin tunnetusta yhteisöstä: Kontakti-improvisaatio Finland -yhdistyksestä sekä sen järjestämästä Skiing on skin -festivaalista (järjestettiin tänä vuonna neljättä kertaa Karjaan kisakeskuksessa). Kuuluin tänä vuonna ensimmäistä kertaa festivaalin järjestäjätiimiin ja puhun nyt ylpeänä tästä positiosta, samalla kuitenkin täysin henkilökohtaisista kokemuksistani käsin.
Kansainvälistä menoa ikään ja sukupuoleen katsomatta…
Skiing on skin festivaali on kansainvälinen tapahtuma, jonne ihmiset kerääntyvät joka puolelta maailmaa: 110 hengen osallistujamäärä tulee yleensä täyteen vuorokauden sisällä ilmoittautumisen avautumisesta. Tänä vuonna vieraita tuli muun muassa Espanjasta, Italiasta, Ranskasta, Latviasta, Ukrainasta, USA:sta, Ruotsista ja Suomesta.
Festivaaleille osallistui runsaasti sekä tanssin ammattilaisia ja ammattiopiskelijoita että innokkaita harrastajia ja lajin pariin vasta löytäneitä. Ovet ovat avoinna kaikille halukkaille, mikä kuuluu kontakti-improvisaation perusideologiaan. Lajin parissa koemme, että jokaiselta ihmiseltä ja tanssijalta voi oppia uutta. Mitä kokeneempi ja kehittyneempi tanssija on, sitä helpommin hän voi tanssia kenen tahansa kanssa.
Viikon ajan tanssimme aamusta iltaan ja illasta yöhön; välillä syöden ja saunoen, sitten taas yhteiseen jamitilaan palaten. Festivaaleilla oli useita työpajoja ja intensiivikursseja (myös allekirjoittaneen omat opetukset), mutta suurin oppimisen ja oivaltamisen paikka olivat ainakin minulle jokailtaiset jamit, jotka alkoivat kahdeksalta jatkuen usein yli puolen yön.
Erästä festivaalin pitkäaikaista järjestäjää, tanssija Ilona Kenovaa lainatakseni: ”Dance itself is the greatest teacher, we are just facilitators”.
Itsensä väsyttämisen tekniikka ja sen haasteet
Tanssin huumassa, monen monien kontaktien pehmittämänä ja jatkuvan tanssin väsyttämänä, minusta tuntui usein, että mitä myöhäisempi ilta, sitä kauniimmiksi ja kiinnostavimmiksi kävivät sekä omat tanssini että muu tilassa tapahtuva toiminta. Toki tämä on myös rakkauden pehmittämien aivojeni subjektiivinen näkemys, mutta seison joka tapauksessa täysillä sen takana. Voi kun me kaikki voisimme aina tanssia ja liikkua ja äännellä, koskettaa ja tulla kosketetuiksi aamusta yöhön, missä ikinä sitten olemmekaan!
Ja voi, kun me voisimme tehdä tämän tulematta leimatuiksi hulluiksi, hörhöiksi tai hipeiksi (kaikki sanoja, joilla sinällään on minulle positiivinen konnotaatio, mutta joiden sanojan olen joskus kokenut tarkoittavan niillä jotain vähemmän tavoiteltavaa…).
Viikon aikana on toki hyvä myös välillä osata ottaa omaa aikaa ja etäisyyttä tapahtumaan ja muihin osallistujiin. Jatkuvaan kosketukseen ja jakamiseen voi hukuttautua niin, ettei enää muista, mihin suuntaan pitäisi uida haukatakseen happea. Karjaan kisakeskuksessa olimme siinä onnellisessa asemassa, että kuka tahansa saattoi milloin tahansa lähteä kävelylle metsään tai järven jäälle, ja asuminenkin tapahtui erillisissä mökeissä. Niin vähäisiksi kuin omat yksityiset hetket jäivätkin, sitä tärkeämpiä niistä myös tuli festivaalin loppua kohti.
Kontakti-improvisaation ilosanomaa ja arkea
Tänä vuonna juhlistimme festivaalia sen jälkeisellä festivaaliklubilla, joka toteutettiin heti festivaalia seuraavana tiistaina KokoTeatterissa. Toden sanoakseni allekirjoittanut oli siinä vaiheessa niin puhki, että olisi voinut vain nukkua viikon putkeen… Tuntui kuitenkin tärkeältä edes jossain muodossa avata toimintaamme muiden helsinkiläisten suuntaan. Piakkoin tästä improvisaatio/kontakti-improvisaatioesitysklubista tulee neljä kertaa vuodessa toteutettava tapahtuma!
Mietin nyt, miksi kirjoitan tätä. Ilmeisesti minulla on jokin agenda… Agenda voisi olla kontakti-improvisaation ilosanoman levittäminen ja sen toivominen että useammat ihmiset ja ehkä myös nimenomaan tanssijat antaisivat sille mahdollisuuden omassa elämässään, omassa työssään… (joka sunnuntaiset jamit Kaapelitehtaan B2-salissa klo 18−21 ympäri vuoden!).
Toisaalta agendani on ehkä sittenkin jossain vielä syvemmällä: halussa uskoa kaikkien kukkien kukkimiseen ja toinen toisensa rakastamiseen. Halussa uskoa siihen, että voin olla oma hullu itseni ja toitottaa muun muassa rakkauttani kontakti-improvisaatioon juuri niin avoimesti kuin haluan ja samanaikaisesti olla vakavasti otettava (?!..) ”apurahataiteilija”. Halussa uskoa elämän ja tanssin monimuotoisuuteen: baletilla on oma tärkeä sijansa tanssijan historiassani mutta historian nykyhetkessä sen paikan itseni harjoittamisessa ovat vieneet improvisaatio ja kontakti-improvisaatio.
Festivaaliemme jälkimainingeissa kaikki tuntuu niin yksinkertaiselta: The more I give and love, the more I receive and become loved. Yes life yes – elämälle ja sen monimuotoiselle liikkeelle kiitos!
Linda Priha
Linda Priha on tanssin ja elämän ikuisuusopiskelija. ”Miten pysyä aina kiinnostuneena? Aina ihmettelevänä? Etsien harmoniaa keskellä kaaosta ja kaaosta keskellä harmoniaa.” Priha valmistui tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta syksyllä 2008. Viime aikoina hän on mm. esittänyt omaa sooloaan …of my PunkLoveRockChild (ensi-ilta KokoTeatterissa joulukuussa 2010) , työskennellyt tanssijana Satu Tuittilan koreografiassa sekä järjestänyt Skiing on skin -festivaalia. Kirjoittajana ja lukijana Prihaa innoittavat ranskalaisten feministifilosofien (mm L. Irigarayn ja J. Kristevan) tekstit sekä heidän tapansa lähestyä kieltä ja kirjoittamista uuden naisellisen kielen luomisen kautta (”écriture feminine”).
