Ohjelmistovalinnat festivaaleilla ja tuotantotaloissa vaikuttavat niin yleisöön kuin taiteilijoihin. Toisaalta ne määrittelevät yleisön katsottavaksi ja koettavaksi valikoituvaa tanssitarjontaa, toisaalta taiteilijoiden työmahdollisuuksia. Johtajat työskentelevät toiveiden ristitulessa. Yritin hypätä neljän taiteellisen johtajan saappaisiin kysymällä, millaista heidän työnsä oikeasti on.
Mitä taiteellinen johtaja tekee?
Pirjo Yli-Maunula / Täydenkuun tanssit (johtajana 2014–2016): Taiteellinen johtajuus on kuin seisoisi monen tien haarassa. Toisaalta täytyy palvella organisaatiota, toisaalta kuunnella taiteilijoita ja yleisöä. Työ on näiden kaikkien intressien yhteensovittamista. Esimerkiksi Pyhäjärvellä täytyy ottaa huomioon se, että siellä on sekä ammattikatsojia että aivan ensi kertaa nykytanssin äärelle päätyviä. Kaikenlaisten yleisöryhmien pitäisi voida saada festivaalista jotakin. Mietin paljon myös sitä, miten festivaalin ”draaman kaari” rakentuu, eli miten valitut teokset voisivat olla toisiaan tukevia tai täydentäviä. Katson valintoja varten mahdollisimman paljon live-esityksiä. Tärkeää on myös proaktiivisuus, se että tekee yhteistyöaloitteita ja kutsuu kiinnostavia taiteilijoita tekemään kokonaan uusia teoksia. Nostan mielelläni esille tekijöitä muualtakin kuin pääkaupunkiseudulta, tai esimerkiksi jonkin tanssitaiteessa vaikuttavan ilmiön, vaikkapa immersiivisyyden. Työ on mielikuvittelemista ja intuitiolla menemistä, vaikka valintojen pitääkin olla tietoisia. Taiteellisen johtajan työ sisältää myös paljon tuotannollisia ja viestinnällisiä töitä.
Harri Kuorelahti / Zodiak – Uuden tanssin keskus (johtajana vuodesta 2012): Läheskään kaikki taiteellisen johtajan työ ei näy ulospäin. Pitää miettiä, mikä on Zodiakin rooli ja paikka tässä kaupungissa ja luoda taiteellinen profiili, joka erottuu. Toisaalta pitää ajatella, mitä tanssin ja esittävän taiteen kenttä ja yleisö tarvitsevat juuri nyt ja pyrkiä reagoimaan siihen tukemalla uusia avauksia. Zodiakin yksi fokus on keskittyä tukemaan alati kasvavaa ja monipuolistuvaa freelance-taiteilijoiden kenttää ja työskentelyolosuhteita. Avoimen haun ohjelmistovalintoja tehdään yhteistyössä ohjelmistotyöryhmän kanssa, kolmen henkilön ryhmässä. Eli taiteellinen johtaja kutsuu aina kaksi ulkopuolista koreografia keskustelemaan kanssaan ohjelmistovalinnoista. Siten saamme näkökulmia myös organisaation ulkopuolelta ja pysymme dialogissa tekijäkentän kanssa. Tietenkin työ on sellaista balanssin hakemista yleisön ja taiteilijoiden toiveiden väliltä. Sitä kohti Zodiakissa mennään sisältö edellä. Sydän on aina taiteen puolella.
Kira Riikonen / Routa (johtajana vuodesta 2012): Taiteellinen johtaja rakentaa toiminnan pitkäjänteistä sisällöllistä linjaa ja vuosittaista ohjelmistoa. Työssä pitkäjänteinen kehittäminen ja tässä hetkessä eläminen käyvät käsi kädessä. Se on yhteistyökumppanuuksien etsimistä ja kehittämistä, ympärillä tapahtuvien muutosten aistimista ja ohjelmiston suunnittelua sen pohjalta. Mielestäni taiteellisen johtajan tehtävä on olla kontaktissa paikalliseen toimintakenttään, edistää sekä haastaa alueen tanssin kehittymistä sekä toimia aktiivisena keskustelijana kansallisesti ja toivottavasti myös kansainvälisesti. Taiteellisen johtajan tehtäviä ohjaavat ja määrittävät organisaation arvot ja koko, kotikenttä, alueellinen toiminta sekä organisaation odotukset taiteellisen johtajan toimenkuvaan. Tämä ei saa kuitenkaan luoda liian tiukkaa linjaa, jotta kehitystä voi tapahtua. Taiteellisena johtajana toimiminen on taiteellista työtä. Riippuu organisaatiosta, sen kehittymisintresseistä ja taiteellisen johtajan työnkuvasta, miten paljon taiteellisen johtajan työ voi sisältää suunnittelun lisäksi muuta taiteellista työskentelyä. Roudassa toivon toimikauteni näkyvän aikana, jolloin Roudan toiminta tulee yhä näkyvämmäksi Kainuun alueella ja ulkopuolella. Samanaikaisesti toivon kainuulaisen yleisön pääsevän nauttimaan alueemme ulkopuolisten taiteilijoiden töistä.
Jarkko Lehmus / JoJo – Oulun Tanssin Keskus (johtajana 2014–2016): Taiteellisen johtajan päätehtävä organisaatiosta riippumatta on tehdä linjaus ohjelmiston rakenteesta ja suunnasta suhteessa organisaation toimintaympäristöön, sekä valita sitten suunnan mukainen ohjelmisto. Taiteellinen johtaja voi tehdä ohjelmistovalinnat joko yksin tai osana taiteellista työryhmää, joko avoimen haun tai kutsujen kautta. Kansainvälisellä kentällä varsinaiset avoimet haut ovat harvinaisia. Suomessa ne taas ovat suhteellisen yleisiä. Ohjelmisto voi tarkoittaa esimerkiksi tuotantoja, osatuotantoja, vierailuja, kursseja tai residenssejä organisaatiosta riippuen. Käytännössä sekä kutsun että avoimen haun kautta ohjelmiston kasaaminen tarkoittaa vuosittain satojen videoiden, live-esitysten ja kirjallisten ehdotusten katsomista ja lukemista. Lisäksi taiteellisen johtajan tehtäviin saattaa kuulua monenlaista muutakin työtä. Yleisin ja suurin homma monissa tuotantotaloissa tuntuu olevan hallituksen ja koko muun organisaation tuen saaminen ohjelmiston rakenteelle ja sisällölle. Muita töitä voivat olla esimerkiksi visuaalisen ilmeen suunnittelu yhdessä muun henkilöstön kanssa, markkinointitekstien kirjoittaminen, yleisötyö ja ”tapahtuman kasvoina toimiminen”, kutsuvieraiden syöttäminen ja juottaminen sekä pienellä festarilla lähes kaikki, mitä joku muu ei ehdi tehdä, kuten roudaaminen ja yleinen organisoiminen.
Miten taiteellisen johtajan tulisi valtaansa käyttää?
Pirjo Yli-Maunula: Vastuullisesti, läpinäkyvästi, itsekriittisesti ja keskustelua ylläpitäen. Tulee tiedostaa valtansa ja sen tuoma vastuu. Keskustelu ja vuorovaikutus taiteilijakunnan, muiden organisaatioiden, päättäjien ja rahoittajien kanssa on oleellisen tärkeää. Se on samalla myös vaikuttamisen tapa ja keino pitää yllä läpinäkyvyyttä. Pitää myös kaiken aikaa arvioida kriittisesti omaa toimintaansa vallankäyttäjänä.
Harri Kuorelahti: Siten, että tiedostaa positionsa ja toimii siitä käsin mahdollisimman rakentavasti. Mietin, miten Zodiak voi edesauttaa sitä, että ala kehittyy ja voi hyvin. Pyrkimällä eettisyyteen. Mietin myös, mikä on paikallinen ja yhteiskunnallinen tila ja miten ohjelmisto voisi antaa alustan käsitellä erilaisia ajankohtaisia kysymyksiä. Toisaalta pyrin valitsemaan eri-ikäisiä tekijöitä ja eri kokoluokan teoksia. Lisäksi on tärkeää antaa joillekin mahdollisuus pitempiaikaiselle yhteistyölle, koska vain tekemällä tekemisen päälle voi kehittyä.
Kira Riikonen: Harkiten ja oikeudenmukaisesti taiteelliset arvot mielessä säilyttäen, unohtamatta kuitenkaan tehdä valintoja, jotka tarjoavat haastetta ja pitävät organisaation mukana tämän päivän tanssin kehityksessä sekä tanssin kehittäjänä.
Jarkko Lehmus: Päättäväisesti, oikeudenmukaisesti ja perustellusti.
Mitkä ovat työn haasteet?
Pirjo Yli-Maunula: Se, miten voisi luoda tunnelman, ettei valinta ole toisten ”dissaamista”. Eli se, ettei tule valituksi, ei kerro taiteilijan tai teoksen laadusta. Valintoja on vain pakko tehdä. Suuri haaste Täydenkuun tansseilla on myös se, että työ on osa-aikainen ja käytännössä urakkatyötä. Täytyy miettiä tarkkaan, miten sen voi tehdä mahdollisimman hyvin, mutta kuitenkin jotenkin järkevässä työajassa. Tuntuu, että työ on joskus vaikea yhdistää oman taiteellisen työn kanssa. Tulee ajoittain sellainen skitsofreeninen olo, kun on niin monta rautaa tulessa samaan aikaan. Toisaalta koen myös riittämättömyyttä, koska talouden haasteet ovat koko ajan olemassa. Tuntuu, että pitäisi olla joka paikassa lobbaamassa ja kulttuuripoliittisesti vaikuttamassa rahoituksen kasvuun.
Harri Kuorelahti: Intressien yhteensovittaminen. Ymmärrän hyvin sekä taiteilijoiden toiveet että resurssien realiteetit, ja jotenkin on rakennettava parasta mahdollista. Zodiak on kasvanut niin paljon, että tarvitsisimme enemmän työntekijöitä, jotta voisimme keskittyä työhön paremmin. Nyt ajasta on koko ajan pulaa. Toisaalta on hyväksyttävä se, ettei tämä työ ole mitään kahdeksasta neljään -toimistotyötä, vaan jatkuvaa elävää organismia, jossa täytyy reagoida tilanteen mukaan.
Kira Riikonen: Tämän hetken ja tulevaisuuden yhdistäminen. Jos suunnitelmat ovat liian tiukasti lukkoon lyötyjä, riittääkö enää kapasiteettia reagoida käsillä olevaan hetkeen? Kuinka luoda riittävän pitkälle tulevaan suunniteltuja linjoja niin, että ne kestävät aikaa? Myös talouden kanssa jännittäminen on alati läsnä. Se, että toteutuuko aiottu taloussuunnitelma, vaikuttaa suoraan toimintaan. On järkyttävää seurata, kuinka eri VOS-organisaatioiden (valtionavustusta vuosittain saavat organisaatiot) talousleikkaukset ovat johtaneet ohjelmistomuutoksiin tai pahimmillaan irtisanomisiin. Henkilökohtainen ajankäyttö ja siten hyvinvointi ovat myös haasteita, koska töitä voisi tehdä 24/7. Työn haasteet on helpompi jaksaa, jos organisaation, sen henkilökunnan ja alueellisten taiteilijoiden työssä kehittymismotivaatio tai -toiminnan päämäärä ovat samansuuntaisia. On tärkeää löytää sopiva yhteistyötä ruokkiva kitka, jotta hyvä tekemisen energia pysyy yllä, ja samanaikaisesti kehitytään yhdessä ja erikseen ja pysytään avoimina uudelle. Strategian selkeys ja avoimuus ovat avain.
Jarkko Lehmus: Pystyä ennustamaan tulevaisuutta: Mikä on relevanttia kahden vuoden päästä, saatikka viiden tai kymmenen vuoden päästä? Mitä on mahdollista saada aikaiseksi toimintakauden aikana huomioiden organisaation historia ja toimintaympäristö? Missä on tasapaino yleisön ja taiteilijoiden välillä? Haasteena on myös työnkuvan laajuus suhteessa saatavilla olevan koulutuksen olemattomuuteen. Esittävän taiteen alalla ei ole koulutusta taiteelliseen johtajuuteen. Kuvataiteen alan kuraattorin tai luovan tuottajan (creative producer) koulutus ovat lähimpänä. Tätä työtä oppii vain tekemällä. Muita haasteita ovat jatkuva rahan vähyys, jo olemassa olevien teosten kierrättämiseen suunnatun rahoituksen olemattomuus sekä omalla tavallaan myös Suomen nykytanssin kentän suppeus.
Mikä olisi sopivan pituinen toimikausi?
Pirjo Yli-Maunula: Suomessa yritetään olla liian demokraattisia. Meillä on yleensä liian lyhyet toimikaudet, joka johtuu varmaan uudistushalusta. Uudistumisen ei kuitenkaan tarvitsisi tarkoittaa sitä, että henkilön täytyy vaihtua. Taiteellisen johtajan vaihtaminen liian usein aiheuttaa festivaalille katkoksia, joissa menetetään osaamista ja verkostoja. Minusta sopiva toimikausi olisi vähintään kuusi vuotta, mielellään enemmänkin. Esimerkiksi kansainvälisten suhteiden rakentaminen vaatii aikaa, ja festivaalipaikkakunnan toimintarealismin ymmärtäminen kestää vähintään vuoden. Toisaalta haasteena on pieni palkka suhteessa vastuuseen ja tehtävän laajuuteen, joten moni ei olisi välttämättä halukas sitoutumaan tosi pitkäksi ajaksi. Ymmärrän, että taiteilijat ovat joskus huolissaan siitä, että valta keskittyy vain harvojen käsiin. Toisaalta Suomessa on se hyvä puoli, että johtajat ovat useimmiten itsekin taiteilijoita. He ymmärtävät taiteilijan näkökulman. Näin ei aina muualla ulkomailla ole.
Harri Kuorelahti: Vähintään viisi tai kuusi vuotta on minimi. Toiminnan suunnittelu on hidasta ja rakenteet jähmeitä. Tarvitaan aikaa, että ehtii oikeasti tehdä jotain näkyvää. Esimerkiksi nyt Zodiakissa puhutaan joidenkin projektien osalta jo vuodesta 2020. Kansainvälisesti vertailtuna Suomessa on lyhyet toimikaudet, muualla ollaan samassa pestissä pidempään. Silloin luottamus ehtii syntyä, voi kasvaa organisaation sekä eri verkostojen, yhteistyökumppanien ja projektien kanssa ja oppia koko ajan tehdessä. Kymmenenkään vuotta ei olisi ollenkaan huono. Tämä kaikki riippuu tietenkin organisaatiosta.
Kira Riikonen: Tämä riippunee täysin organisaatiosta. Yleisesti tuntuu olevan tarjolla 2+1 vuoden pestiä paljon. Mielestäni tämä on kuitenkin lyhyt aika, jos pyritään pitkäjänteiseen kehitystyöhön. 3+2/3 vuotta, tai jopa pidempi, olisi mielestäni parempi. Jos taiteellinen johtaja tulee organisaation ulkopuolelta, toisesta kaupungista, menee paikkakuntaan sulautumiseen oma aikansa. Voi toki intohimoisesti viedä läpi omaa ennalta päätettyä taiteellista visiotaan, mutta tämä mielestäni jättää suhteen toiminta-alueeseen melko pinnalliseksi. Pidemmällä ajalla on mahdollista rakentaa toimintaa pitkäjänteisemmin ja rauhallisemmassa tahdissa. Tämä on loppupeleissä kaikkien etu.
Jarkko Lehmus: Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus takaisi työrauhan. Jos kausittaista vastausta kuitenkin halutaan, niin neljä vuotta kahden vuoden mittaisilla jatko-optioilla olisi aika hyvä. Uudessa organisaatiossa ensimmäinen vuosi menee organisaatioon ja toinen vuosi sen ympäristöön tutustumisessa. Tuotantotaloissa päätösten ja tulosten sykli on noin kaksi vuotta. Kolmevuotisessa kaudessa ehtii juuri ja juuri tutustumaan ja saamaan ensimmäisenä vuonna tekemästään ohjelmistosuunnitelmasta katsojaluvut ja hieman palautetta. Kolmantena vuonna tehty ohjelmistosuunnitelma on ensimmäinen kunnolliseen informaatioon perustuva ohjelmistosuunnitelma. Kuusi vuotta on aika hyvä vaihtuvuuden väli missä tahansa hommassa. Tarpeeksi pitkä, mutta ei liian pitkä. Kun mennään yli kymmenen vuoden samassa organisaatiossa, uhkana on laitostuminen ja perspektiivin menettäminen.
Uskaltaako tanssin kenttä uudistua?
Pirjo Yli-Maunula: Tässä pitää huomioida taiteen sisältö ja taidekentän rakenne erikseen. Toivoisin, että taiteen arviointi olisi enemmän sisältöihin, arvoihin ja kohtaamisiin perustuvaa, eikä pelkkää numeraalista dataa. Toisaalta jatkuva keskeytyksetön uuden tuottaminen on ongelma, sillä taiteilijat eivät saa tarvittavia ”hengähdystaukoja”. Järjestelmän pitäisi tukea aktiivisemmin kiertuetoimintaa ja teosten ”kierrätystä”. Toivoisin, että nämä seikat otettaisiin huomioon uudistuksia pohdittaessa. Iso kysymys on, kuka taidekentän toimintaa arvioi ja mittaa ja millä perusteilla. Olisi hyvä, että meilläkin olisi enemmän vuorovaikutusta taiteilijoiden ja rahoittajien kesken, kuten esimerkiksi Briteissä on. Meillä tekijät kokevat olevansa hirveän yksin ja rakenteiden armoilla.
Harri Kuorelahti: Muutos on tervettä, sitä ei pitäisi pelätä. Pitäisi myös muistaa, että vahvistumme yhdessä, teemme yhdessä rikkaampaa taidekenttää. Kilpailuasetelma on turha, sen sijaan roolien selkeyttäminen hyvästä. Suurin pelko uudistuksissa on aina resurssien pieneneminen. On kuitenkin positiivinen signaali, että kenttää halutaan nyt selvästi kuunnella uudistuksia tehtäessä.
Kira Riikonen: Toivottavasti. Tarvetta uudistumiseen on tässä muutoksien maailmassa. Tällä hetkellä kuulostaa, että taloustilanne jännittää eri suunnilla. Siitä huolimatta on ollut ilahduttavaa nähdä yhteistöiden lisääntymistä ja voimien yhdistämistä vaihtoehtona omiin poteroihin piiloutumiselle niin taiteilijoiden kuin organisaatioidenkin välillä. Taiteen kentälle on muodostunut paljon kollektiiveja, jotka antavat mahdollisuuksia oman taidekäsityksen ja minäkuvan horjutukseen ja vuoropuheluun muiden kanssa. Yksilökeskeisyys ja nousukiitoon tähtääminen ovat alkaneet saada rinnalleen laajempia yhteisöjä mukaan ottavaa toimintaa, joka kunnioittaa ympäristöä. Toivon tuotantorakenteiden ja taiteen rahoituksen seuraavan rinta rinnan tässä muutoksessa ja mahdollistavan taiteen tekemisen ekologisemmin niin sielun kuin ruumiinkin tasolla.
Jarkko Lehmus: Uudistuminen on elämän välttämättömyys. Aika hitaasti tanssikenttä näyttää kuitenkin uudistuvan. Todellinen uudistuminen tapahtuu sukupolvittain niin tanssin kentällä, kuin muuallakin. Toisin sanoen asiat harvoin muuttuvat, koska ihmiset muuttuvat. Paljon yleisempää on, että asiat muuttuvat, koska ihmiset vaihtuvat. Suurina vaikuttavina tekijöinä tanssin alalla ovat jäykät ja läpinäkymättömät rahoitusrakenteet, koulutuksen yksipuolisuus sekä Suomen syrjäinen sijainti. Näillä puheilla onkin sitten hyvä yrittää todistaa itsensä vääräksi. Eteenpäin ja ylöspäin!
Veera Lamberg
Kirjoittaja on tanssitaiteen ammattilainen, joka on fyysisen liikkeen ohella kiinnostunut politiikasta, valtarakenteista, arvoista ja taiteen yhteiskuntasuhteesta.
Otsikkokuva Petri Kekonin teoksesta Kolmen pysäkin kautta – Miniatures (2013) joka oli Täydenkuun tanssien ohjelmistoa 2015. Kuva: Pirjo Lempeä. Kuvassa Esete Sutinen.
Kuva Pirjo Yli-Maunulasta: Janne-Pekka Manninen
Kuva Harri Kuorelahdesta: Stefan Bremer
Kuva Kira Riikosesta: Maria Tolonen
Kuva Jarkko Lehmuksesta: Jukka Nuutinen
