Pyysin neljää tanssitaiteilijaa eri puolilta Suomea vastaamaan kysymyksiin, jotka koskivat heidän työtään ja työskentelyään juuri tietyllä alueella. Mistä heidän työnsä koostuu, miten tanssi alana koetaan ja mitä toiveita siihen liittyy? Artikkelissa pyrin asettamaan haastattelut dialogiin.
Tanssialan työ koetaan yleisesti pirstaleiseksi, joka vaatii järjestelyjä arjessa ja jo sen suhteen, että työtä itselle ylipäänsä on. Lukuunottamatta tanssin opetustyötä, työpaikat ja toimenkuvat tulee luoda itsenäisesti, ja useimmiten hakea niille itse myös rahoitus. Toisaalta se nähdään myös mahdollisuutena, että voi olla luomassa ja vaikuttamassa alueellisesti tanssin olemassaoloon. Haastateltavina artikkelissani ovat tanssitaiteilija Mia Malviniemi, tanssitaiteilija Eleni Pierides, tanssija Meri-Tuuli Risberg ja tanssija Kalle Pulkkinen.
Mia Malviniemi valmistaa koreografioita ja tanssii omassa Malviniemi Companyssa Vaasan alueella sekä työskentelee tällä hetkellä Alvar tanssii -projektissa ikäihmisten kanssa. Projekti on osa Tänään kotona -hanketta. ”Tämänhetkinen työ ikäihmisten kanssa syntyi koreografisen työn ja sen kontaktipinnan kautta. Kyseisessä projektissa minulla on mahdollisuus hyödyntää monipuolisesti tanssitaiteilijan työtäni koreografina, tanssijana ja oppaana tanssitaiteeseen. Oma työ tanssitaiteilijana on niin polveilevaa, että se menee usein eri suuntiin, jolloin tekee moninaisesti töitä eri osa-alueilla”, toteaa Malviniemi.
Joensuussa toimiva Kalle Pulkkinen kokee myös oman työskentelynsä ulottuvan eri osa-alueille tanssin parissa. ”Kahden viimeisen vuoden aikana minua on työllistänyt seuraavanlaiset projektit: kaksi kesäteatteria, joissa toimin näyttelijänä ja koreografina, yksi näytelmäkiertue näyttelijänä, lastenteatterin koreografin työ sekä uuden nykytanssidueton käynnistäminen. Näiden lisäksi olin mukana ilmastoaiheisessa esityksessä ja työpajoissa yläkouluille, ja työskentelin Taiteen edistämiskeskuksen alueellisen, puolivuotisen tanssitaiteen apurahan turvin. Työskentelyjaksoon sisältyi sooloteos, yhteisötaiteellinen ryhmäteos ja aamutuntien ohjaaminen. Lisäksi opetan nykytanssia.”
Eleni Pierides toimii Kokkolassa, ja kuvailee tekevänsä taiteilijana yleistä tanssitaiteen edistämistyötä Keski-Pohjanmaalla. ”Fasilitoin, koordinoin, opetan, suunnittelen kansanopistokoulutusta ja vastaan siitä, sekä haalin luottamustehtäviä. Esiintyjän tai tanssijan töitä perinteisessä mielessä kotiseudulla on harvakseltaan, mutta olen mukana kohtuullisen monessa työryhmässä tälläkin hetkellä. Luon puitteita ja mahdollisuuksia, kokemuksia. Pohdin ja tutkin taiteen tekemisen ja sen jakamisen avulla kysymyksiä holistisesta elämästä. Pyrin kasvattamaan vaihtoehtoisuuden ja kehotietoisuuden avulla humaaneja itsenäisiä taiteilijan alkuja, joille jäisi avoin ja utelias, ’kaikenkykyinen’ ja empaattinen olemus.”
Opettaminen on myös osa Meri-Tuuli Risbergin tanssitaiteilijuutta Lahdessa. Sen lisäksi freelancerin työ koostuu omista taiteellisista ja tuotannollisista projekteista.
”Koen oman tilanteeni olevan itselleni hyvin tasapainossa. Alueellani on melko vähän freelancerina toimivia tanssin ammattilaisia, joten alueellisten apurahojen saaminen on ehkä hieman helpompaa täällä, ja siksi tilanne on ihanteellinen freelancerina toimimisen kannalta, jolloin omien taiteellisten projektien toteuttaminen on mahdollista. Oma työskentely keskittyy usein soolotyöskentelyyn”, toteaa Risberg. Soolotyöskentely on osaksi olosuhteiden luomaa realismia, kun kollegat ovat harvassa.
Alueellisuus
Alueellisuus raamittaa taiteilijoiden työtä. Jokainen haastateltavista toivoi ympärilleen tanssitaiteilijoita ja kollegoita. Mia Malviniemi kertoo: ”Pohjanmaan tanssin aluekeskuksen myötä Vaasassa on käynyt paljon tanssitaiteilijoita, on valmistettu projekteja ja esityksiä, mutta ne ovat lyhyitä vierailuja ja käyntejä, jotka jättävät alueelle vain jälkiä. Minua pohdituttaa todella paljon se, miksi niin harvat jäävät Pohjanmaan, Vaasan alueelle. Se harmittaa todella paljon. Kannustaisin hakeutumaan alueelle ja kokeilemaan, voisiko täällä viihtyä!” Tähän yhtyy myös Eleni Pierides: ”Toivon, että muitakin tanssin paluumuuttajia uskaltautuu tänne, missä työsarkaa riittää, ja toivon, että heidät otetaan yhtä hyvin vastaan kuin minutkin! Koen, että oma paluumuutto oli aika ratkaiseva tekijä hyvässä työllistymisessäni taiteilijana – niin taiteen fasilitaattorina, opettajana kuin apurahataiteilijanakin. Kun muutin Keski-Pohjanmaalle maisteriopintojen jälkeen, en tiennyt, että täällä olisi valmiita työpaikkoja, jotka vastaisivat koulutustani. En ollut tietoinen jo vuonna 1990 alkaneesta tanssitaiteen kansanopistokoulutuksesta omalla kotiseudullani.”
Kalle Pulkkinen toteaa, että häntä ilahduttaa tanssijoiden keskinäinen yhteenkuuluvuuden tunne, joka ulottuu alueellisten rajojen ulkopuolelle. Sitä vahvistavat yhteiset tapaamiset ja tapahtumat, aamutunnit, jamit tai tanssitaiteen yhdistyksen kokoukset. Yhdistystoiminta ja säännölliset kollegiaaliset tapaamiset luovat kokemuksen siitä, että tukea saa ja ihmisiä on ympärillä. Risbergin mukaan kollegiaalinen verkosto on äärimmäisen tärkeä, vaikka konkreettisen työn tekisikin yksin. Mia Malviniemi kokee tyytyväisyyttä siitä, että Taiteilija kotona- projektissa hänellä oli vertaiskollega sekä erillinen mentori, joita saattoi tavata säännöllisesti. ”Silloin koin, että ympärilläni on pieni yhteisö, jossa voin jakaa yksin tekemistä, vaihtaa kokemuksia ja pyytää apua.”
”Tavallaan projektiluontoisuudestakin tulee pysyvä työskentelyn muoto ajan myötä, ja näin ollen pysyvyys on suurta vaihtelua tai toisinpäin. Olennaisempaa minulle pysyvyyden tai vaihtuvuuden tarkastelun sijaan on terve työympäristö. Tällä hetkellä pysyvyyttä pääsen tarkastelemaan vasta perustetun esittävän taiteen osuuskunnan kautta, johon tunnen jo nyt yhteenkuuluvuutta, vaikkemme vielä ole tehneet yhteisiä projekteja. Yksittäisiä keikkoja olen pyrkinyt nyt perheellisenä (ja muutenkin) vähentämään ja pyrin tekemään pidempiä työskentelyjaksoja päiväsaikaan. Näin aikataulut ja talouskuviot on helpompi hallita vapaa-ajan ja leivän suhteen”, Pulkkinen kertoo.
Töiden rajaaminen nousi keskusteluun myös Mia Malviniemen kanssa. ”Itse olen tietoisesti vähentänyt töitä ja karsinut työtehtäviä. Nykyinen tilanne on siitä johtuen erilainen kuin työtilanne tai oma ajatus ammatista aiemmin, mutta se on omaehtoinen ja tarkoituksellinen muutos. Kun omille koreografisille teoksille on vaikea saada rahoitusta, olen tehnyt valinnan, etten tee projekteja, joihin ei saa riittävää rahoitusta, jolloin niitä ei tehdä, ja se johtaa tilanteeseen, että töitä on vähemmän.” Eleni Pierides toteaa omasta tilanteestaan näin: ”Minut oikeastaan haettiin metsän keskeltä vastuutehtäviin, vaikka olin valmistautunut downshiftaamaan ja elämään erakkona maaseudulla oman taiteen tekemisen parissa, ja ehkä räätälöimään jotain hommaa yhteisötaiteilijana. Työpaikkani, Keski-Pohjanmaan Kansanopisto, on onneksi moniarvoinen ja -kykyinen yhteisö, joka luo tätä humaania, yhteiskuntakriittistä sekä vaihtoehtoista pohjaa, jossa voin pohtia muun muassa taiteen opetuksen merkitystä Suomen kaltaisessa valtiossa. Olen tässä vaiheessa elämääni hyvin tyytyväinen pysyvään työympäristöön, ja soisin oman työni vieläkin pysyvämmäksi opettajana (osa-aikainen työpaikka, eikä vastuita kantava free-lance-tuntiopettaja).”
Alan kehittämistarpeet
Tanssitaiteilijoita uuvuttaa rakenteiden puute ja tietynlainen lyhytnäköisyys ‘tehokkaassa’ työelämässä. ”Olen toiminut 25 vuotta alalla, ja asiat eivät ole muuttuneet rahoitusten suhteen kovinkaan paljon. Siksi freelance-taiteilijoiden työllistymismahdollisuudet ovat edelleen hyvin hatarat. Olen toki oppinut paljon, kokemusta ja ammattitaitoa on kertynyt, mutta itse on aina käynnistettävä kaikki, ja toimittava ikään kuin yksityisyrittäjänä. Väistämättä alkaa pohtia toista alaa rinnalle, joka olisi toisenlainen rakenteeltaan, ja joka kuitenkin tukisi tanssin tekemistä. Tanssia tekisin vain silloin, kun siihen on riittävät tuotannolliset resurssit olemassa. Pidän paljon työstäni silloin, kun siihen on puitteet”, toteaa Mia Malviniemi. Kalle Pulkkinen toteaa myös, että välillä häntä väsyttää toinen ammatti, joka liittyy ammatin ylläpitämiseen – ja tarkoittaa sillä tuotannollista työtä, jonka pohjalta voi harjoittaa itse tanssijan työtä.
Kaikki neljä tanssitaiteilijaa työskentelevät alueellaan pyrkimyksenään kehittää tanssin asemaa. Mia Malviniemi työskentelee Pohjanmaan tanssin aluekeskuksen hallituksessa asiantuntija- ja luottamusmiestehtävissä, jossa jakaa omaa ammattitaitoaan ja asiantuntijuuttaan. Hän toimi STST:n (Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijoiden ammattiliitto) hallituksessa kaksi vuotta sekä toimi taiteellisena johtajana Kokkolan Talvitanssit -festivaaleilla vuosina 2012-2018. ”Aluekeskuksen toiminnan myötä olen vaikuttamassa Vaasan alueelliseen toimintaan sekä kolmen Pohjanmaan maakunnan tanssitaiteen edistämiseen, jonka koen tärkeäksi. Aluekeskus pyrkii vahvasti kehittämään alueellista työtä ja tekemään yhteistyötä valtakunnallisesti. Tanssin toimijoita on alueella niin vähän, että on hyvin luonnollista, että kohtaamme toisiamme harvoin. Toisaalta kaikki tuntevat toisensa, joten kollegoita on hyvin helppo lähestyä tarpeen tullen. Teen myös paljon töitä eri taiteenlajien edustajien kanssa. Muusikoita alueella toimii onneksi suhteellisen paljon, ja teen heidän kanssaan paljon yhteistyötä, josta nautin todella paljon. Tiloja tanssille Vaasassa on myös, löytyy kaupunginteatteri, kirjaston blackbox-tila, museot ja erilaiset galleriatilat. Rahaa on tietenkin vaikea saada, mutta osatuotantoihin on mahdollisuus tilojen ja markkinoinnin suhteen. Koen, että mitä monipuolisemmin tekee yhteistyötä eri alojen kanssa, se rikastuttaa kaikkia alueella. Tärkeää yhteistyössä on löytää siihen osallistuvien kohtaamispisteet ja toiveet, jolloin osapuolet hyötyvät siitä. Se mahdollistaa myös yhteistyön kehittymisen.”
”Koen tärkeäksi järjestää alueella tapahtumia, joissa nykytanssi pääsee ammattilaisten esittämänä näyttämölle ja saa yleisöä. Pääasiassa kaikki esiintyjyyteen ja nykytanssitapahtumiin liittyvä toiminta on itse järjestettyä. Ei ole ulkopuolisten järjestämiä tapahtumia tai produktioita, joissa tanssijat pääsisivät esiintymään tai voisivat työllistyä. Olisi upeaa saada alueelle lisää niin freelancereita esiintymään, toteuttamaan teoksia ja jatkamaan alueella jo kehittynyttä nykytanssikenttää kuin toimijoita, joilla olisi halu toteuttaa nykytanssitapahtumia tai olla mukana jo olemassa olevien laajentamisessa”, toteaa Meri-Tuuli Risberg.
Kalle Pulkkinen toivoo alueelleen enemmän esitystoimintaa niin, että kotimaiset tai kansainväliset tanssiryhmät ulottaisivat kiertuetoimintansa Joensuuhun. Joensuussa ei ole mahdollista nähdä säännöllisesti tanssiteatterin tai nykytanssin ryhmäteoksia. ”Kaipaan alueelle mahdollisuuksia jatkokouluttautua, lisää (tanssi)taiteen tutkimusta ja workshoppeja inspiroitumiseen. Toivoisin esimerkiksi, että Taideyliopiston avoimen yliopiston kursseja järjestettäisiin Joensuussa tai Kuopiossa.”
Eleni Pierides toivoo yhteistä Keski-Pohjanmaan kulttuurin tekijöiden ’kattojärjestöä’ vaikkapa osuuskunnan muodossa. Se nivoisi yhteen sitä haluavat, pienet talkoovoimin sinnittelevät yhdistykset ja tapahtumat, niin ammattilais- kuin harrastelijatasoisetkin. ”Kaikki tarvitsevat samoja asioita, tuottajaa, markkinointia, kirjanpitäjää, ja kaikkien resurssit menevät byrokratiaan – vaikka tarkoitus on ihan muu. Toivon myös, että kulttuuri olisi maakuntastrategioissa huomioitu elävänä, näkyvänä kovan talouden alojen, kuten teollisuuden, ohella. Ei välttämättä ’samalla tasolla’, koska näiden alojen taloutta mitataan niin eri mittarein, mutta integroituna keskipohjalaiseen elämään myös päättäjien papereissa, arvokkaana ja inhimillisenä elementtinä.” Samaan yhtyy myös Mia Malviniemi. ”Hienoa, että allianssitoimintaa on nyt luotu ja sitä päästään mahdollisesti kokeilemaan vuonna 2020. Ihan ehdottoman tärkeää on luoda toimiva järjestelmä, joka takaa toimeentulon ja sosiaaliturvan ja mahdollistaa tanssitaiteilijalle ammattinsa harjoittamisen.” Hänen mielestään olisi syytä pohtia myös taiteilijapalkan käyttöönottoa. Ratkaistavana olisi tietysti, miten taiteilijapalkka toteutettaisiin; kenelle sitä myönnettäisiin. Onneksi nämä asiat ovat tällä hetkellä työn alla. ”Kaiken rakentuminen ainoastaan apurahojen varaan on kestämätöntä ja loppuun kulunut tapa toimia. Jotain pitää tapahtua.”
Teos: Maria-vesper, Anna Mustonen ja Marianna Henriksson, Zodiak ja Helsingin Barokkiorkesteri
Haastattelemani taiteilijat haluavat lisätä ymmärrystä ja kiinnostusta tanssiin taiteena, lisätä sen tunnettavuutta ja ylläpitää tanssikulttuuria omalla alueellaan. Myös suuremmat arvot voivat toteutua tanssin myötä. ”Tanssin voima liittyy yhdenvertaisuuteen. Keho on kaikille yhteistä ja kaikilla on jonkinlainen suhde kehoon. Tämä luo suuren vastuun, mutta myös suuria mahdollisuuksia. Keho on myös rajallinen, kuten maapallomme. Samanaikainen ymmärrys kehon rajallisuudesta ja monimuotoisesta potentiaalista sekä maapallon rajallisuudesta tai potentiaalista auttaa myös hahmottamaan omaa suhdetta ilmasto- ja ympäristökriisiin. Haluan luoda ympäristöjä, joissa katsojat ja esiintyjät voivat lähestyä kehollisuutta ja valikoitua aihetta turvallisesti. Tarkoitus ei pyhitä keinoja, eli myös työtavat täytyy olla eettisesti kestäviä”, toteaa Kalle Pulkkinen.
Eleni Pierides päättää haastattelun toivomalla, että ”tanssitaide ja työskentelyni on humaania, laadullista, hidasta ja herkkää kapinointia esteettisen ihmisen puolesta kaiken kovan voiton tavoittelun ja vastenmielisen tehokkuuden keskellä.”
Heini Tuoresmäki
Ylimmässä kuvassa Eleni Pierides ja Taneli Törmä. He järjestävät koko vuoden 2020 kestävän hankkeen DANCE ALL YEAR LONG KOKKOLA. Hankkeessa työllistetään Kokkolassa joka kalenterikuukausi kahden viikon ajaksi vieraileva tanssitaiteilija kiertävällä residenssitoiminnalla ja paikallisyhteistyöllä. (Lisätietoja: http://www.danceallyearlong.com/)
