Voiko kone tehdä taidetta tai esiintyä? Mitä jos koneen luomaa teosta ei voi erottaa ihmisen vastaavasta luomuksesta?

Turingin koetanssi

Matemaatikko ja tietojenkäsittelyn edelläkävijä Alan Turing (1912–1954) julkaisi vuonna 1950 kuuluisan ajatuskokeen siitä, voiko tietokone olla älykäs. Turingin testi on jäänyt yleisnimeksi menetelmille, joilla varmistetaan, että tietotekniikan käyttäjänä on ihminen. Turingin alkuperäinen koejärjestely on monimutkaisempi mutta myös kiinnostavampi:

Eristetyssä huoneessa on mies ja nainen, jotka kommunikoivat kuulustelijan kanssa kaukokirjoituksella (siis chatilla). Kuulustelija esittää koehenkilöille kysymyksiä, joista hän yrittää arvata kumpi on mies ja kumpi nainen. Koehenkilö A yrittää vastauksillaan johtaa kuulustelijaa harhaan siten, että tämä arvaisi väärin. Koehenkilö B yrittää auttaa kuulustelijaa arvaamaan oikein.

Turingin teesi oli, että jos koehenkilö A voidaan korvata tietokoneella, joka onnistuu erehdyttämään kuulustelijan yhtä usein kuin ihminen, on käytännössä myönnettävä, että kone on älykäs. Jos vastauksia ei voi erottaa ihmisen antamista, niitä täytyy pitää yhteneväisinä, koska aivan vastaavien tietojen perusteella luokittelemme kohtaamamme ihmisetkin älykkäiksi.

Turingin ideoima testi oli tarkoitettu ennemmin ajatusleikiksi kuin menetelmäksi koneälyn kehittämiseen. Se on kuitenkin nokkela keskustelunavaus, koska se ei jää kiinni ajattelun ja tietoisuuden filosofisiin määritelmiin, eikä edes yritä ottaa kantaa siihen, olisiko testin läpäisevällä tietokoneella tällaisia kykyjä.

Lopputulos ratkaisee?

Turingin testi herättää mielenkiintoisia pohdintoja taiteesta. Taidetta pidetään inhimillisyyden peruspiirteenä, joskus jopa yhtenä sen määritelmistä. Ihminen on ainoa planeettamme eliö, joka luo taidetta – simpanssien ja norsujenkaan opitut maalaustaidot eivät aivan täytä niitä määritelmiä, joilla luokittelemme lajitovereidemme töitä.

Vaan entä jos kone voi luoda taidetta, jota ei voi erottaa ihmisen tekemästä? Onko se “oikeaa” taidetta? Miten sitä pitäisi arvioida? Entä jos kone luo itsenäisesti jotain, jota ihminen ei olisi voinut tehdä?

Tämä ei ole enää mitään nykytekniikan ulottumattomissa olevaa teoriaa, kuten Turingin testi aikanaan oli. Tietokoneiden osalta kysymys on jo täyttä totta, ja robotiikan kohdalla se tullee vastaan ennemmin kuin arvaamme.

Kuvataiteessa ja musiikissa on tehty jo vuosia tietokoneella erilaista algoritmista ja generatiivista taidetta. Toki kone tai tietokoneohjelma on ihmisen luomus ja siinä näkyy siten tekijän kädenjälki ja luovuus. Voidaan siis sanoa, että ihmistaiteilija on vastuussa koneensa tuottamista teoksista, koska niitä ei muutoin olisi syntynyt.

Mutta entä jos järjestelmästä tehdään sellainen, että se käynnistämisensä jälkeen kehittyy itsenäisesti? Missä vaiheessa tällaisen (tieto)koneen luomukset muuttuvat joksikin, jota ei mitenkään enää voi pitää osana koneen käynnistäjän teosta? Jo nyt on upeaa tietokonegrafiikkaa tuottavia näytönsäästäjiä (!), jotka jatkokehittelevät omaa materiaaliaan vuorovaikutuksessa muiden koneiden kanssa Internetin välityksellä.

Lisäämällä hiven satunnaisuutta saadaan tällaisen konetaiteen lopputuloksesta aivan ennalta-arvaamatonta, vaikka kunkin koneen lähtoarvot tiedettäisiin, ja vaikka niiden yksittäiset prosessit olisivat täysin seurattavissa. Hups. Tämähän alkaa kuulostaa ihan ihmisten toiminnalta. Päädytäänkö tästä siihen, että tällainen järjestelmä on luova?

Konekehot näyttämöllä

Entä voiko kone esiintyä? Tanssin kannalta tämä on erityisen mehukas kysymys, koska taidemuodon koko määritelmä on perinteisesti ollut sidottu ihmiskehon liikkeeseen. Uudet tanssin suuntaukset painottavat tanssia vieläpä tietoisena kehon liikkeenä.

Mitä sitten tapahtuu, jos näyttämöllä on jotain, josta on luultavasti pakko sanoa, että se tanssii, mutta joka ei varmasti ole tietoinen yhtään mistään? Ihmistanssija improvisoimassa tanssivideolla on selvästikin tanssia. Entä jos ruudulla on tietokonegrafiikalla toteutettu hahmo, joka generoi koko ajan uutta liikemateriaalia (siis “improvisoi”), mutta jota ei kuvan perusteella erota aidossa tilassa tanssivasta elävästä ihmisestä?

Toki voidaan argumentoida, että taide ei ole taidetta, jos sen luoneella oliolla ei ole tietoisuutta teoksen merkityksestä, tai edes tietoisuutta ylipäätään. Mutta mitä jos koneen ja ihmisen teoksista tai esityksistä ei pysty lopputuloksen perusteella sanomaan kumpi on kumpi? Jos edellytämme taiteelta sitä, että sen tekijä on tietoinen luomuksestaan, niin eikö samalla mitalla pitäisi arvioida kaikkia taideteoksia sen perusteella, mitä (ihmis)taiteilija on ajatellut teosta tehdessään, riippumatta siitä näkyykö tämä lopputuloksessa? Ei kai sentään.

Toisaalta tämähän ei liene kaukana siitä, miten moni taiteilija soisi teoksiaan arvioitavan: Siten, että arvioija selvittäisi mahdollisimman tunnollisesti sen, mihin taiteilija on pyrkinyt, ja kriitikoisi teosta suhteessa tähän intentioon. Joutaako tämä lähestymistapa roskiin, mikäli taiteilijana on kone? Tai jos taiteilija saattaa olla kone, mutta emme voi olla siitä varmoja pelkästään teosta tarkastelemalla?

Alan Turingin lähes 60 vuotta sitten visioima testi ei ehkä kerro meille paljoakaan koneälystä eikä -taiteesta, mutta se herättää kysymään mielenkiintoisia kysymyksiä. Jos joudummekin myöntämään, että kone voi luoda taidetta, jota ei voi erottaa ihmisen tekemästä, niin… niin, mitä tosiaankin? Turingin oman artikkelin loppulausetta siteeratakseni: “Katseemme yltää vain vähän matkaa eteenpäin, mutta näemme jo, että paljon on tehtävää.”

Thomas Freundlich
Kirjoittaja on koreografi ja tanssija.